• Suomi varautuu mittaviin metsätuhoihin – kansallinen suunnitelma työn alla

    Ilmastonmuutos lisää puustotuhojen riskiä, mikä vaatii entistä parempaa varautumista.
    Tilaajalle
    Syöksyvirtaus tuhosi metsää Oulun Kiimingissä elokuussa 2016.
    Syöksyvirtaus tuhosi metsää Oulun Kiimingissä elokuussa 2016.  Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Metsänhoito
    28.1.202513:00
    Jukka Hämäläinen

    Metsäalalle valmistellaan parhaillaan uutta kansallista suunnitelmaa laajojen metsätuhojen ehkäisemiseksi. Suunnitelman luonnos esiteltiin maanantaina 27. tammikuuta.

    Suunnitelmassa nähdään useita tuhoriskejä. Talvien lyheneminen ja lämpeneminen vähentävät maan routaantumista. Roudanpuute ja maaperän märkyys heikentävät etenkin pintajuuristen puiden, kuten kuusien, ankkuroitumista maahan talvikuukausina.

    Myös sateisuus on lisääntymässä talvella, joten lumikuormien ennustetaan kasvavan.

    Kesän lämpötilojen nousu lisää hellepäiviä. Kohonneet lämpötilat kasvattavat haihduntaa, mikä lisää kuivuutta ja se taas metsäpalojen syttymis- ja leviämisriskiä. Pitkään jatkunut kuivuus heikentää puiden kasvua ja niiden vastustuskykyä tuhohyönteisiä ja taudinaiheuttajasieniä vastaan.

    ”Kun ilmasto muuttui kuivaksi ja kuumaksi, buffet-pöytä tuholaisille oli katettu.” Markus Melin

    Varautumisen merkitystä voi peilata Keski-Euroopan metsätuhoihin. Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Markus Melin otti esittelytilaisuudessa esimerkiksi Tšekin, jossa yhteiskunta ei ollut ennakoinut laajoja metsätuhoja.

    ”Tšekissä metsärakenne suorastaan kutsui tuhoja. Metsistä puolet oli varttuneita kuusikoita. Kun ilmasto muuttui kuivaksi ja kuumaksi, buffet-pöytä tuholaisille oli katettu.”

    ”Kun tuho tuli, Tšekissä ei ollut tarpeeksi korjuukalustoa, osaavaa henkilöstöä, ei markkinoita, eikä kuljetuskalustoa”, Melin kuvailee.

    Esimerkin ottaminen Tšekistä ei ole kaukaa haettua, sillä puhtaita kuusikkoja on kasvamassa Suomeen valtavasti. ”Etelä-Suomessa 20 vuoden sisällä istutetuista metsistä yli puolet koostuu pelkästään kuusista”, Melin toteaa.

    Kuusen liian suureen osuuteen kiinnittää huomiota myös Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha Honkaniemi.

    ”Koska metsä kasvaa hitaasti, tulevaisuuden haasteisiin on varauduttava tänään. Tuhoja voidaan ehkäistä istuttamalla kasvupaikalle oikea puulaji ja lisäämällä metsien sekapuustoisuutta.”

    Riskienhallintasykli koostuu neljästä vaiheesta: varautuminen, ehkäisy, reagointi ja elpyminen.

    Varautumista on esimerkiksi tuhonaiheuttajien ja tuhojen seuranta. Seurantaa tekee etenkin Metsäkeskus, joka tarkkailee metsänkäyttöilmoituksia ja havainnoi tilannetta drooneilla sekä ilma- ja satelliittivalokuvilla. Metsäkeskus käsittelee pelkästään tänä vuonna 300 000 hehtaarin kuvamateriaalin.

    Tuhoja ehkäistään lainsäädännöllä ja neuvonnalla, mutta myös kannustamalla metsänomistajia puulajivalikoiman monipuolistamiseen ja jalostettujen taimien käyttöön.

    Reagoinnissa tärkeää on nopea tilannekuvan muodostaminen ja että toimitaan etukäteen sovittujen vastuiden mukaan. Elpyminen liittyy metsän uudistamiseen, niin että siitä saadaan mahdollisimman terve ja kestävä.

    Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Katri Himanen kiinnitti huomiota siihen, että uuden metsän kasvattaminen mittavan tuhon jälkeen ei olekaan aivan yksinkertaista, sillä taimituotanto on rajallista.

    ”Puskuria on jonkin verran, mutta kymmenien miljoonien taimien nopea lisätarve olisi haaste”, hän varoittaa.

    Taimituotanto on entistä keskittyneempää verrattuna 20 vuoden takaiseen. Lisäksi taimen kasvattamiseen menee aina vuosi tai pari. Himasen mukaan ongelmia aiheuttaa jopa kasvuturpeen saanti, kun turpeen käytöstä on paine luopua. Kemiallisten kasvinsuojeluaineiden valikoimakaan ei ole yhtä laaja kuin ennen.

    Ison tuhon kohdatessa Suomessakin voisi tulla pulaa maanmuokkaus- ja istutuskapasiteetista.

    Metsätuhojen varautumissuunnitelman luonnosta voi kommentoida osoitteessa mmm.fi/lausunnolla 7. maaliskuuta saakka.

    Lisää aiheesta
    • Syys- ja talvimyrskyissä kaatuneet puut kannattaa kartoittaa hyvissä ajoin ennen kesää.

      Metsänhoito | Syksyn myrskyissä kaatuneet puut houkuttelevat kesällä tuhohyönteisiä – omat metsät kannattaa käydä läpi jo nyt

    • Lyly-myrsky kaatoi röykkiöittäin puita muun muassa Viasvedentielle Luvian ja Porin rajalla. Pelastuslaitos on avannut tien, mutta tuhojen korjuussa on vielä iso työ.

      Metsä | ”Niitä alkoi kaatua solkenaan” – luvialainen metsänomistaja kertoo myrsky-yön hurjasta rytinästä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla