• Kesäkuu myönteinen pehmopapereille ja pakkaamiselle

    Metsä
    7.8.201316:00
    EMILIA PALOJÄRVI

    Pakkauskartongin ja pehmopaperin tuottajille kesäkuu oli varsin myönteinen, raportoi sellu- ja paperikauppaa seuraava Foex.

    Kesäkuussa Yhdysvalloissa pehmopaperin tuotanto kasvoi 8,8 prosenttia verrattuna viime vuoden kesäkuuhun. Kartongin tuotanto kasvoi 2,9 prosenttia.

    Foexin mukaan Euroopan pakkauskartongin ja pehmopaperin kesäkuun tietoja ei ole vieläkään saatavilla. Lukujen ei odoteta olevan yhtä hyviä kuin Yhdysvalloissa.

    Silti pakkauskartongilla ja pehmopapereilla on mennyt Euroopassa selvästi vahvemmin kuin painopapereilla.

    Kesäkuu näkyi heikkona Euroopan sanomalehtipaperin kysynnässä ja toimituksissa. Kysyntä laski 10 prosenttia, vienti väheni 20 prosenttia, ja kaikki toimitusmäärät laskivat 11,5 prosenttia verrattuna kesäkuuhun 2012.

    Vaikeassa markkinatilanteessa sanomalehtipaperin tuottajat eivät halua viedä läpi hinnankorotuksia, vaikka niitä tarvittaisiin kipeästi.

    Sellun huolenaiheet liittyvät lähinnä lehtisellun kysynnän ja tarjonnan tasapainoon sekä hintoihin. Silti epäsuora vaikutus leviää myös osaksi havusellun tuotantoa.

    Havusellun toimitusten ja varaston suhde laski kesäkuussa kolmatta kuukautta peräkkäin.

    Toimitusten ja varaston suhdetta on käytetty ilmaisemaan hintakehitystä. Suhteen kolmen peräkkäisen kuukauden heikkeneminen tarkoittaa hintojen laskua, ja kolmen peräkkäisen kuukauden kasvu hintojen nousua.

    Tällä viikolla euro heikkeni dollariin nähden maltillisesti, viime viikosta 0,4 prosenttia.

    EMILIA PALOJÄRVI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pakkauskartonki
    pehmopaperi
    sellumarkkinat
    paperiteollisuus
    markkinakatsaus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua