• Aarre: Metsä Group arvioi Äänekosken lisäävän metsänomistajien kantorahatuloja 75 miljoonaa euroa vuodessa

    "Jäsenistössämme tämä on jo tuottanut positiivista liikehdintää", sanoo Metsä Groupin puukauppajohtaja Yrjö Perälä.
    Metsä Groupin biotuotetehtaan rakentaminen edistyy Äänekoskella.
    Metsä Groupin biotuotetehtaan rakentaminen edistyy Äänekoskella. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    13.3.201719:45
    Hanna Lensu

    Metsä Groupin arvioi Äänekosken biotuotetehtaan lisäävän metsänomistajien kantorahatuloja noin 75 miljoonaa euroa vuodessa, kirjoittaa Aarre -lehti.

    Äänekosken nykyinen sellutehdas on koivuvaltainen. Jatkossa uudelle tehtaalle ostetaan enemmän havupuuta kuin koivua, Metsä Groupin puukaupan ja metsäpalveluiden johtaja Yrjö Perälä kertoo lehdessä.

    Kokonaispuunkäyttö tulee olemaan 6,5 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    ”6,5 miljoonasta kuutiosta neljä miljoonaa on havukuitua ja 2,5 miljoonaa koivua."

    Myös tehtaan hankinta-alue laajenee. Biotuotetehtaalle tuodaan kuitupuuta ja haketta autoilla 150 kilometrin säteeltä, huomattavasti laajemmalta alueelta kuin nykyiselle Äänekosken sellutehtaalle. Junalla puuta tuodaan vielä kauempaa.

    Päivittäin tehtaalle ajetaan noin 240 rekallista ja 70 junavaunullista puuta.

    Perälä uskoo, että biotuotetehdas virkistää Suomen puumarkkinoita, kun puun kysyntä kasvaa.

    ”Jäsenistössämme tämä on jo tuottanut positiivista liikehdintää, lisännyt kiinnostusta metsäomaisuuden hoitoon. Siinä on meille haastetta, että saamme metsänomistajat yhä enemmän innostumaan puukaupoista.”

    Aarteen uutinen: Metsä Group tarvitsee Äänekosken biotuotetehtaalleen 6,5 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa

    Artikkelin aiheet
    Metsä Group
    Äänekoski
    biotuotetehdas
    puukauppa
    metsänomistaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle