Taloudellisesti vähäarvoisten puulajien säästäminen harvemmin rasittaa metsänomistajan kukkaroa

”Raita on roskapuu ja ne kannattaa poistaa.” Näin opetti vaarini. Ihmettelin silloin, miksi talon pihapiirin, pellon ja metsän reunoilla kasvavat puut pitäisi poistaa, eiväthän ne ketään tai mitään haitanneet. Minusta ne olivat hienoja. En kuitenkaan sanonut mitä ajattelin – ennen kuin nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin.

Kaikilla puulajeilla elää kymmeniä tai satoja vain niille erikoistuneita lajeja. Puiden seuralaislajeihin kuuluu lehtien ja neulasten syöjiä, rungoilla kasvavia jäkäliä ja sammalia, puiden kanssa sienijuuren muodostavia sieniä ja suuri joukko lahopuulla eläviä lajeja. Myös vähälukuisilla ja harvinaisilla puulajeilla on lähes yhtä paljon omaa lajistoaan kuin valtapuulajeilla, männyllä, kuusella ja koivulla. Tästä syystä lajiston monimuotoisuus on aina suurempi sekametsässä kuin yhden puulajin metsikössä.

Onko sitten tärkeää, että puulajit kasvavat sekaisin samassa metsikössä vai riittääkö, että eri puulajeja kasvaa eri metsiköissä?

On ainakin joitain lajeja, jotka ovat erikoistuneet sekametsään. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi pyy ja liito-orava. Molemmat lajit käyttävät lehtipuita ravintonaan, pyy etupäässä leppää ja liito-orava haapaa, mutta ne tarvitsevat myös kuusta suojakseen.

Lehtisekapuustosta hyötyvät kuitenkin monet muutkin lajit kuin varsinaiset sekametsäspesialistit. Esimerkiksi lehtisekapuuston osuuden kasvu nollasta 20 prosenttiin lisää metsikön lintulajien määrää noin viidenneksellä.

Taloudellisesti vähäarvoisten puulajien säästäminen sekapuina taimikon perkauksesta ja ensiharvennuksesta lähtien on tärkeää. Raita, harmaaleppä, pihlaja ja tuomi eivät muodosta puhtaita metsiköitä vaan esiintyvät käytännössä aina sekapuina.

Usein ne kasvavat metsänkasvatuksen kannalta marginaalisissa paikoissa, metsän ja pellon reunoilla, metsäteiden varsilla, kallionlaiteilla, kosteissa painanteissa. Taloudellisesti vähäarvoisten puulajien säästäminen tällaisissa paikoissa ei rasita metsänomistajan kukkaroa.

Puulajin lisäksi isäntäpuun laatu vaikuttaa seuralaislajistoon. Useimmat uhanalaiset ja taantuneet puiden seuralaiset elävät vanhoilla tai kuolleilla puilla. Pelkkä lehtipuuston määrän tai osuuden kasvu ei hyödytä näitä lajeja.

Onneksi metsänreunan raitoja ei koskaan kaadettu. Teini-ikäisenä löysin yhden rungolta harvinaisen raitahaapsasen. Toisinaan pihapiirissä vaeltaa kymmensenttisiä, lihanpunaisia puuntuhoojan (nimestään huolimatta harmittomia) toukkia koteloitumispaikkaa etsimässä. Nekin ovat näiden, jo vanhaksi ehtineiden raitojen asukkaita.

Juha Siitonen on Luonnonvarakeskuksen tutkija.