

”Tuontitullien uusi todellisuus on alkanut vaikuttaa kauppavirtoihin. Kuitupohjaisten pakkausmateriaalien ylitarjonta on vain kiihtynyt Euroopassa.”
Sitaatti on ruotsalaisen paperi- ja pakkausmateriaaleja valmistavan Billerudin toimitusjohtajan Ivar Vatnen. Se on poimittu yhtiön toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksesta, joka julkaistiin perjantaina 18. heinäkuuta.
Hyödykemarkkinoita seuraavan Fastmarketsin heinäkuun alun kartonkeja koskeva uutiskirje kertoi, että Euroopassa oli runsaasti tarjontaa ja markkinoilla oli paljon halpaa aasialaista neitseellistä kartonkia. Markkinalähteiden mukaan kartongin jalostajat alkoivat nähdä tämän houkuttelevana vaihtoehtona.
Kartongin heikko kysyntä ei ole ollut uutinen pitkään aikaan. Vaatimaton talouskasvu on tehnyt kuluttajista varovaisia. Kartonkipakkausten kulutus kaipaisi kipeästi talouskasvua.
Viimeksi tästä saatiin konkreettinen esimerkki heinäkuun 10. päivänä, kun kartonkivalmistaja Metsä Board varoitti tuloksensa selvästä heikkenemisestä. Yhtiön arvioi toisen neljänneksen vertailukelpoisen liiketappioksi noin 25 miljoonaa euroa.
Tappio johtuu markkinasellun heikosta kysynnästä Euroopassa ja Kiinassa. Yhdysvaltojen tuontitullien herättämä epävarmuus on vähentänyt kartonkiasiakkaiden ostoja.
Metsä Board on joutunut seisottamaan tehtaitaan kysyntää vastaavaksi aiemmin suunniteltua voimakkaammin.

Yksittäisen uutisten ja markkinakohinan keskellä on hyvä yrittää miettiä, kuinka paljon kartonkimarkkinan nykyisestä heikkoudesta on suhdanne- ja tariffiriippuvaista ja toisaalta, onko joku muuttunut pysyvämmin?
Onko Kiinan ylitarjonta sotkemassa Euroopan markkinoita? Jos näin on, paljonko Euroopasta joudutaan sulkemaan tuotantokapasiteettia?
Metsä Boardin edellinen toimitusjohtaja Mika Joukio totesi Takon kartonkitehtaan muutosneuvottelujen tiedotustilaisuudessa tammikuussa, että kartonkimarkkinaa painaa kaksi asiaa. Toinen on vaatimattomasta talouskasvusta johtuva heikko kysyntä ja toinen tulee Aasiasta.
”Aasialaiset ja erityisesti kiinalaiset yritykset ovat investoineet merkittäviä määriä uuteen taivekartonkikapasiteettiin. Kiinan oma kysyntä ei kuitenkaan ole riittänyt kaikelle tarjonnalle”, Joukio totesi tuolloin.
Kiinalaiset ovat tarjonneet taivekartonkia markkinoille, joissa eurooppalaiset – myös Metsä Board – ovat perinteisesti toimineet. Niitä ovat muun muassa Euroopan reuna-alueet, Lähi-itä ja Latinalainen Amerikka.
”Suomen kannalta ei ole kysymys yhdentekevästä asiasta.”
Suomen kannalta ei ole kysymys yhdentekevästä asiasta. Tullin tilastojen mukaan paperin ja kartongin tuoteryhmä oli Suomen merkittävin vientituote vuonna 2024.
Paperia ja kartonkia vietiin 5,9 miljardin euron arvosta. Paperin merkitys on jo pitkään vähentynyt, kun taas kartongin on noussut. Onko ilmassa jotain samanlaista, mitä paperin tuotannon kutistumisessa aikanaan tapahtui?
On ja ei. Kartongin kysynnän ja tarpeen ei odoteta laskevan samalla tavalla kuin paperin, koska kartongille ei ole näköpiirissä samanlaista korvaajaa kuin digitalisaatio on ollut paperille. Samaa on se, että kartongin tarjonta Euroopassa on lisääntynyt merkittävästi.
Kiinalaisten merkitys vain kasvaa lähivuosina, koska he lisäävät yhä tuotantoa. Kiinan paperi- ja kartonkituotanto viime vuonna oli 136–150 miljoonaa tonnia.
Luku vaihtelee lähteittäin. Se on kuitenkin enemmän kuin koko Euroopassa yhteensä. Konevalmistaja Valmet on arvioinut, että tuotanto kasvaa vajaan kolmen prosentin vuosivauhtia vuoteen 2035.
On selvää, että vajaalla 60–70 prosentin käyntiasteella ja kalliin kuidun aikana tehottomimmat tehtaat Suomessa ja Euroopassa ovat kovan paikan edessä. Lähestyvä investointitarve heikentää entisestään vanhojen tehtaiden näkymiä.
Kesäkuussa loppunut Takon tehdas Tampereella on tästä yksi esimerkki.
Eräiden arvioiden mukaan Stora Enson osittaisjakautuminen Ruotsissa eli teollisuuden ja metsänomistuksen jakaminen eri pörssiyhtiöihin olisi vain osa yhtiön suurempaa uudelleenjärjestelyä.
Samassa yhteydessä saatettaisiin leikata Ruotsin ja Suomen kapasiteettia. Siinä pelissä Oulun uusi tehdas olisi vahvoilla ja todennäköisesti myös Imatra, jonne yhtiö suunnittelee uutta sahaa ja jossa tehdään vakaata tuloa tuovaa nestepakkauskartonkia.
Metsä Boardin tehtaista nykyaikaisimpia ovat integraattilaitokset Kemi ja Husum. Takon tuotantoa siirtyi Kyröskoskelle, mutta siitä huolimatta Kyröskoski on pieni ja vanha yksikkö, jonne sellu ajetaan konsernin muilta tehtailta.
Suomalaiselle metsänomistajalle kiinalaisen kartongin vyöry ei vielä näy, mutta vaikutus voi iskeä sitten, jos tehtaita aletaan sulkea.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
