• Painopapereiden vientiEuroopasta kasvoi

    Metsä
    7.12.201215:00
    Suvi Jylhänlehto

    Euroopassa painopapereiden vientiluvut olivat 2,4 prosenttia suuremmat kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan, kertoo Foex markkinakatsauksessaan. Edellisvuotta paremmat vientimäärät ylittyivät lokakuussa ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

    Jopa sanomalehtipaperin tuottajien tunnelin päässä näkyy hieman valoa.

    Euro-Graphin viimeisimpien tilastojen mukaan eurooppalaisen sanomalehtipaperin vienti kasvoi 3,3 prosenttia vuoden takaisesta. Laivaukset Euroopan ulkopuolelle kasvoivat 16,2 prosenttia, mutta Euroopan sisällä vain 0,3 prosenttia.

    Euroopassa sanomalehtipaperin kysyntä jatkaa laskuaan, mutta papereiden kokonaiskysyntä kasvoi viime vuoteen nähden 0,9 prosenttia.

    Eurooppalaisten havusellun tuottajien vaatimat hinnankorotukset ovat ainakin näennäisesti menneet läpi, sillä euron vahvistuminen 0,6 prosentilla viime viikosta on nostanut havusellun dollarimääräistä hintaa. Laivaukset Kiinaan jatkuvat hyvällä vedolla.

    Lehtisellun vienti Euroopan länsiosiin on kasvanut 17 prosenttia viime vuodesta, mutta Kiinan-vienti takkuilee.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    painopaperit
    vienti
    Eurooppa
    sanomalehtipaperi
    havusellu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua