• Syksyn hienoimpia luonnonnäytelmiä: Bongaa kuohuissa hyppäävä lohikala

    Suomen luonnonsuojeluliitto kannustaa kansalaisia laskemaan hyppiviä lohikaloja. Havainnoilla kerätään tietoa, jolla voidaan auttaa lohikaloja palamaan synnyinjokiinsa.
    Virtavesien kuohuissa hyppivistä lohikaloista voi ilmoittaa Facebookin Vaelluskala-sivulle lokakuun puoliväliin asti.
    Virtavesien kuohuissa hyppivistä lohikaloista voi ilmoittaa Facebookin Vaelluskala-sivulle lokakuun puoliväliin asti. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä
    1.9.201621:39
    Juha Kaihlanen

    "Eräs syksyn hienoimmista luonnonnäytelmistä on käsillä, kun lohikalat hyppivät yli kuohujen", sanoo kutusoraikkohankkeen koordinaattori Henrik Kettunen Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteessa.

    Hyppiviä lohikaloja voi ihailla jo Etelä-Suomessa ja pian pohjoisessakin.

    Lohet ja taimenet ovat kalastusasetuksen perusteella rauhoitettuja kaikissa joissa ja puroissa syyskuun alusta marraskuun loppuun, siiat vastaavasti mereen laskevissa joissa ja puroissa.

    Suomessa voi nähdä lohikalojen ponkaisuja esimerkiksi Kuusamon Kiutakönkäällä, Näätämöjoella Inarissa tai myös Helsingin Vanhankaupunginkoskella. Parhaimmillaan hopeakylkiset lohikalat nousevat yli metrin korkeuteen veden pinnasta.

    "Kalojen aatelisten paluu kutupaikoilleen on vaarallinen. Padot, tierummut, salakalastajat, hauet ja myrkytetyt vedet vaanivat. Liian laajamittainen verkkokalastus on vaaroista pahimpia", Kettunen kertoo.

    Luonnonsuojeluliitto haluaa osallistua vaelluskalojen havainnointiin, jotta Suomessa voitaisiin koota nykyistä paremmin tietoa uhanalaisista kalakannoista.

    Yhdessä kalavedenomistajien ja kalakerhojen kanssa liitto toteuttaa talkookunnostuksia ympäri maata.

    Kutusoraikkohankkeessa otetaan vastaan myös harrastajien keräämiä havaintoja kudulle nousevista kaloista. Seuranta on helppoa: laske tunnin aikana havaitsemasi kalat ja ilmoita ne Facebookissa Vaelluskala-sivulla, luonnonsuojeluliitto neuvoo.

    Mahdollisista valokuvista voi usein tunnistaa, ovatko kalat istutettuja vai luonnonvaraisia. Istutetuilta kaloilta on poistettu pyrstön tyveltä pieni rasvaevä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle