• Hirvijahti alkaa jo pohjoisessa Suomessa

    Muualla Suomessa alkaa tänään hirvieläinten vahtimismetsästys, jossa ajaminen ja koiran käyttö on kielletty.
    Metsästyksen aloitusta pohjoisessa on aikaistettu talven tulon takia. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Metsästyksen aloitusta pohjoisessa on aikaistettu talven tulon takia. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Metsä
    1.9.201811:45
    STT

    Hirvenmetsästyksen ensimmäinen jakso alkaa tänään pohjoisessa Suomessa. Lapissa jo aiempina vuosina aikaistettu hirvenmetsästys koskee Suomen riistakeskuksen mukaan jatkossa myös Kuusamoa ja Taivalkoskea Pohjois-Pohjanmaalla. Metsästyksen aloitusta pohjoisessa on aikaistettu talven tulon takia.

    Muualla Suomessa alkaa tänään hirvieläinten vahtimismetsästys, jossa hirveä saa metsästää varsinaisen metsästysajan alkuun asti pelloilta. Peuraeläimiä voi metsästää vahtimalla myös esimerkiksi ruokintapaikoilta. Eläinten ajaminen ja koiran käyttö on vahtimismetsästyksessä kielletty.

    Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella aikaistettu hirvenmetsästys taukoaa 21. syyskuuta alkaen lähes kolmeksi viikoksi kiimarauhoituksen vuoksi. Häiriöitä hirven kiima-aikana halutaan vähentää, jotta mahdollisimman moni vasa syntyisi keväällä tavalliseen aikaan.

    Kiimarauhoitustauko päättyy, kun hirvenmetsästys alkaa koko maassa lokakuun toisena lauantaina eli 13. lokakuuta. Hirvenmetsästyskausi jatkuu vuoden loppuun. Ilman koiraa hirvenmetsästys on sallittu 15. tammikuuta saakka.

    Hirvieläinten pyyntilupien määrää on riistakeskuksen mukaan hieman kasvatettu viime vuodesta. Hirvien pyyntilupia on myönnetty lähes 55 000 ja valkohäntäpeurojen yli 44 000. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.

    Artikkelin aiheet
    hirvenmetsästys
    hirvijahti
    Lapin metsästys
    hirvieläimet
    kiimarauhoitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle