• Metsävisa toi nuoret naiset alan kesätöihin

    Metsäsuunnittelija Veijo Suuronen toimi Aliisan ohjaajana harjoittelun ajan. Janne Nousiainen
    Metsäsuunnittelija Veijo Suuronen toimi Aliisan ohjaajana harjoittelun ajan. Janne Nousiainen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    13.6.201416:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Härkävehmaan koulun 14-vuotiaalle Jessi Juujärvelle Metsävisan kautta saatu kesätyöpaikka oli ensimmäinen. Hän työskenteli kahden viikon ajan Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksen Hyvinkään alueella.

    ”En olisi varmastikaan hakenut metsäalalle töihin ilman tätä kilpailua”, kertoo Jessi.

    Työssään hän on päässyt tarkastamaan ja merkkaamaan metsiä sekä osallistumaan raivaussahakurssille ja toimistotöihin. Lisäksi Jessi on päässyt istuttamaan taimia ja viemään niitä metsänomistajille.

    Ensimmäinen työpäivä ei jännittänyt häntä etukäteen, mutta uusien ihmisten kanssa työskentely hermostutti aluksi.

    Ennen kesätyöpaikkaa Jessin metsäalan kokemus rajoittui mökillä ja kotona tehtyihin pihatöihin.

    ”Metsäalalla on paljon erilaisia ja vaihtelevia työtehtäviä, mikä oli erittäin mukavaa. Sain hyvän kokonaiskuvan alasta”, toteaa Juujärvi.

    Tulevaisuudessa Jessi aikoo mennä lukioon, jonka jälkeen hän haluaisi suorittaa sisustusalan opintoja.

    Metsävisassa Kaukaisten koulua edustanut Aliisa Kuitunen sai työpaikan metsänhoitoyhdistys Kangasniemi-Pieksämäeltä. Hänen työtehtävänsä sijoittuivat Kangasniemen alueelle.

    Peruskoulun hetki sitten päättäneelle Aliisalle harjoittelupaikka oli toinen kesätyö. Viime kesänä hän oli kesätöissä mansikanpoimijana.

    ”Ei kyllä olisi tullut mieleen hakea metsäalan töitä”, toteaa Aliisa.

    Hän on päässyt ohjaajan mukana tarkastamaan taimikoita ja tutkimaan metsien harvennustarpeita. Lisäksi hän on tehnyt toimistotöitä, siivonnut varastoa ja osallistunut metsäsuunnitelman tekoon.

    Aliisan isäpuoli työskentelee metsäalalla, joten hänellä oli jo ennestään jotain tietoa alasta.

    ”Ensimmäinen työpäivä jännitti vähän, sillä en tiennyt paljoakaan siitä, mitä tulen tekemään”, kertoo Kuitunen.

    Työpaikassaan Aliisa kuitenkin viihtyi hyvin, sillä työporukka oli mukava ja asiantunteva.

    Aliisa on hakenut opiskelemaan Savonlinnan taidelukioon ja toivookin, että saisi tulevaisuudessa työskennellä joko taiteen tai eläinten parissa.

    ANNI-SOFIA HOPPI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsävisa
    nuoret naiset
    kesätyöt
    metsänhoitoyhdistys
    metsäala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle