• MT:n seurantakoivikko kurkottelee jo kuudetta metriä

    Pöytyäläisen Risto Välilän koivikko näyttää selvinneen nelijalkaisten tuhoilta.
    Risto Välilä mittaa koivuja omatekoisella viiden metrin mittakepillään. Seurantametsä kasvaa noin metrin vuosivauhdilla.
    Risto Välilä mittaa koivuja omatekoisella viiden metrin mittakepillään. Seurantametsä kasvaa noin metrin vuosivauhdilla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    27.9.201715:00
    Suvi Jylhänlehto

    Vuosi on vierähtänyt Maaseudun Tulevaisuuden seurantametsässä, ja puut ovat jälleen noin metrin pidempiä.

    Metsänomistaja Risto Välilä, 77, sukeltaa koivikkoon ja asettaa viisimetrisen mitta­kepin puun viereen.

    Koivu ja keppi ovat kutakuinkin samanmittaiset.

    Mittaamme puita sieltä täältä ja kaikki valtapuut ovat viiden metrin tietämillä. Koivikko kasvaa siis edelleen noin metrin vuodessa.

    Samaan aikaan istutetut havu­puiden taimet viereisillä kuvioilla jäävät jo pahasti jälkeen.

    Kuusentaimet eivät vielä ole yltäneet miehenmittaiseksi vaan taistelevat vattua vastaan.

    Parimetrinen männikkö näyttää varsin hyväkasvuiselta, vaikka paikoin latva on nap­saistu poikki. Alueella on runsaasti peuroja.

    Vielä viime vuonna koivikko oli suojattu keltai­sella muovinauhalla. Nyt Välilä on ottanut peloteaidan pois. Koivikko näyttää selvinneen nelijal­kaisten tuhoilta.

    ”On ollut hyviä talvia, kun ­eivät ole olleet kauhean lumisia. Koivu on herkkä painumaan latvasta”, Välilä toteaa.

    Seurantametsä sijaitsee vajaan kilometrin päässä Välilän kotitalolta, joten hän seuraa puuston kasvua usein.

    ”Jos ei joka päivä, niin joka toinen”, hän hekottaa.

    Matka taittuu polku­pyörällä ja mukana kulkee usein raivaus­veitsi, jolla voi siistiä männyntaimikkoa.

    Varsinaista taimikonhoitoa hän ei koivikossa katso vielä tarpeelliseksi.

    Välilä istutti koivikon neljä vuotta sitten. Tapani-myrsky vuoden 2011 lopulla oli kaatanut alueelta järeää kuusikkoa.

    ”Tässä on nyt kymmenen hehtaarin aukko. Tammikuussa hakattiin, mitä myrskyltä jäi”, Välilä kertoo.

    Puupino odottaa hake­tusta. Hake päätyy pojan perheen lämmitystarpeisiin.

    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    koivikko
    Maaseudun Tulevaisuus
    Pöytyä
    peurat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio