• Puun tuonti satamiinväheni reippaasti

    Metsä
    5.11.201215:00
    MT toimitus

    Puuntuonti satamiin väheni tammi–syyskuussa viidenneksen vuoden 2011 vastaavalta jaksolta, ilmenee Trafin tilastoista.

    Tasaisen vauhdin taulukolla vain Kotka-Haminan satamaan ja Saimaan teollisuudelle tuodaan tänä vuonna yli miljoona kuutiometriä puuta.

    Aluksilla tuodusta puusta valtaosa rahdataan selluloosa- ja paperiteollisuuden tarpeisiin.

    Kuitupuun hintojen lasku taittui kesän tullen Baltiassa. Viron valtion metsien hankintahinnat nousivat hitusen heinäkuussa, samoin Liettuan kuitupuun hinnat elokuussa.

    Metsäteollisuuden synkähköt suhdannenäkymät supistavat puun tuonnin tarpeita.

    Tammi–syyskuussa tuotiin Ouluun Stora Enson paperitehtaille sellua liki 250 000 tonnia.

    Puunkorjuu vaikeutuu päivä päivältä sateiden jatkuessa. Erityisesti Venäjän ja Baltian metsissä korjuutyöt katkeilevat, jos sateet jatkuvat pitkään. Tämä voi vähentää puun laivauksia Suomeen.

    Venäjän metsäteollisuus on kärsinyt monin paikoin puupulasta, erityisesti sahat, mutta Karjalassa myös selluteollisuus.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puuntuonti
    metsäteollisuus
    sellu
    paperiteollisuus
    Kotka-Hamina
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle