• Laura Linkoneva muutti kotiseudulleen, opiskeli metsäkonekuskiksi ja haaveili pienestä mökistä – löysi rakkauden ja asettui entiseen tukkilaiskämppään

    Metsäkoneenkuljettajaksi valmistunut Laura Linkoneva palasi kotiseudulleen Pohjois-Pirkanmaalle.
    Tilaajalle
    Metsäkeskusteluun osallistuminen on Laura Linkonevan mielestä välillä raskasta, kun se jää ääripäiden huuteluksi.
    Metsäkeskusteluun osallistuminen on Laura Linkonevan mielestä välillä raskasta, kun se jää ääripäiden huuteluksi. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäpolitiikka
    29.1.202420:00
    Henrik Hohteri
    Mänttä-Vilppula

    Kolme vuotta sitten Laura Linkoneva opiskeli metsäkoneen kuljettajan ammattia ja haaveili pienestä mökistä metsän keskellä.

    Tulikin yli 200-neliöinen entinen tukkilaiskämppä, ja koulusta tarttui mukaan puoliso Heikki Valkama sitä jakamaan. Tontti on puolen hehtaarin laajuinen. Haaveissa siintää edelleen oikean, oman metsäpalstan hankinta.

    Ensiksi on kuitenkin pitänyt laittaa kämppää kuntoon. Taloon on hankittu jo maalämpö, tulisijan uudistaminen on vielä edessä.

    ”Ihanaa on ollut palata. Vaikka tämä on kaukana kaikesta, ei täältä puutu mitään”, Linkoneva kehuu muuttoa kotiseudulleen.

    Aluksi Linkoneva pelkäsi, että yhteydet kavereihin katkeavat. Näyttää käyneen päinvastoin. Ystävät vierailevat mielellään pidemmänkin tovin, ja majoitustilaahan talossa riittää.

    ”Kun kaksi ääripäätä huutelee, ristituleen meneminen on henkisesti raskasta.”

    Metsäkonekoulun opiskelijana Linkoneva alkoi kirjoittaa metsäaiheista Pihkassa-blogia. Kirjoittelu on jatkunut myös Metsätrans-lehden kolumnistina.

    Se saattaa olla osin sukuvika. Käy ilmi, että Linkonevan isoäiti Terttu Linkoneva kirjoitti Maaseudun Tulevaisuuteen vuosikymmenten ajan 1990-luvulle saakka. Teräväkynäinen pakinoitsija puolusti maaseudun elämänmenoa ja erityisesti maaseudun naisia.

    ”Mummon tyylistä tulee kyllä omatkin jutut mieleen.”

    Metsäalan keskustelu on Linkonevan mielestä ”hirveän riitaista”.

    Laura Linkoneva asuu miehensä sekä rescue-koirien Riston (vas.) ja Elmon kanssa entisessä tukkilaiskämpässä Pohjois-Pirkanmaalla.
    Laura Linkoneva asuu miehensä sekä rescue-koirien Riston (vas.) ja Elmon kanssa entisessä tukkilaiskämpässä Pohjois-Pirkanmaalla. Kuva: Petteri Kivimäki

    ”Kun kaksi ääripäätä huutelee, ristituleen meneminen on henkisesti raskasta.”

    Siitä huolimatta Linkoneva haluaa rakentaa siltoja osapuolten välille. Hän sai paljon sekä myönteistä että kielteistä palautetta esimerkiksi kolumnista, jossa hän pohti metsäkonekuskin eettistä pulmatilannetta: kuuluuko kuljettajan aukaista suunsa huomatessaan, että tässä hakataan arvokasta luontokohdetta?

    ”Kun tietää, että kohderyhmä on koneäijät, en osaa sanoa heille metsäkoneista mitään, mitä he eivät jo tietäisi. En tahallani ärsytä tai provosoi kirjoituksissani, mutta joku voi silti vetää herneen nenään.”

    Linkoneva on yrittänyt tuoda esille, että ihminen voi olla luonnonsuojeluhenkinen hippi ja työskennellä silti metsäalalla.

    ”Ei ole vain öljynhajuiset vanhat ukkelit, jotka pitää autoa käynnissä ja syö pelkkää lihaa. Olen tehnyt metsäalan työntekijäkuvastosta entistä monimuotoisempaa.”

    Tällä hetkellä Linkoneva on töissä muualla, mutta työ hakkuukoneen puikoissa kiinnostaa edelleen, jos vain sopiva osuu kohdalle.

    ”Olen vähän nirso, pitää olla kiva firma ja leimikot riittävän lähellä.”

    Kirjoitus- ja päivätöidensä ohella Linkoneva osallistuu Mänttä-Vilppulan kuntapolitiikkaan kokoomuksen valtuutettuna.

    Linkonevan mielestä avohakkuut kuuluvat metsätalouteen. Paikoin niitä voi kuitenkin kyseenalaistaa. Linkoneva nostaa esille esimerkiksi Lapissa näkemiään leimikoita, joissa hidaskasvuisen metsän hakkuun taloudellinen tulos jää menetettyihin luontoarvoihin nähden vähäiseksi.

    ”Totta kai omalle metsälle saa tehdä lain puitteissa mitä vaan, mutta onko se järkevää?”

    Linkoneva muistuttaa, että metsävaikuttamisessa kuljettaja on yleensä väärä kohde.

    ”Siinä vaiheessa kun kone on metsässä, on myöhäistä vaikuttaa. Kuski menee juuri sinne minne on käsketty. Vaikuttaminen pitää tehdä muualle.”

    Laura Linkoneva aloittaa MT Metsän kolumnistina.

    Lisää aiheesta
    • Laura Linkoneva osti kumppaninsa kanssa kodikseen 1950-luvun tukkikämpän. Talon edustalla juhlittiin touko-kesäkuun vaihteessa metsäkoneenkuljettajapariskunnan valmistujaisia.

      Metsäkoneet | ”Koulusta jäi käteen tutkinto, mies ja omakotitalo” ‒ Laura Linkoneva valmistui metsäkoneenkuljettajaksi

    • Oltuaan päivän metsässä Laura Linkoneva suuntaa jälleen metsään koirien kanssa. Hän kertoo viihtyneensä metsässä aina.

      Sijoitusbloggaaja Laura Linkoneva vaihtoi tradenomiopinnot metsäkonekouluun ja muutti Helsingistä Mänttään – unelmana mökki oman metsän keskellä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin