• Metsähallitus haluaa biomateriaaleja: Uusi pääkonttori muovittomaksi

    Muovijäte uhkaa vesistöjä. Ratkaisulla halutaan myös tukea uusia innovaatioita.
    Muovijäte uhkaa erityisesti vesistöjen ekosysteemejä. Metsähallituksen mukaan muoviroskat uhkaavat erityisesti Itämeren haavoittuvaisimpia osia.
    Muovijäte uhkaa erityisesti vesistöjen ekosysteemejä. Metsähallituksen mukaan muoviroskat uhkaavat erityisesti Itämeren haavoittuvaisimpia osia. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    17.5.201610:40
    Terhi Pape-Mustonen

    Metsähallitus on käynnistänyt kartoituksen muovin käytöstä ja sen korvaamisesta uusiutuvilla biohajoavilla materiaaleilla kaikissa yksiköissään.

    Muovittomuutta tavoitellaan myös Vantaan pääkonttorin uusissa toimitiloissa.

    "Metsähallitus toimii edelläkävijänä vihreillä markkinoilla", pääjohtaja Esa Härmälä kertoo.

    "Haluamme olla edelläkävijöitä myös muovijätteen vähentämisessä sekä muovin korvaamisessa kestävillä, uusiutuviin materiaaleihin perustuvilla ratkaisuilla."

    Muovijäte uhkaa meriä ja sisävesiä. Esimerkiksi Itämereen päätyvästä muovijätteestä arviolta 80 prosenttia on peräisin mantereelta.

    Metsähallituksen hallinnassa on maaomaisuuden lisäksi yli 3 miljoonaa hehtaaria valtion vesialueita. Työtä niiden puhtauden ja lajiston monimuotoisuuden hyväksi on tehty vuosia.

    "Olemme luomassa Itämeren haavoittuvimmista paikoista karttoja ja näitä kohteita uhkaavat roskat, erityisesti muoviroskat. Luonnon puhtauden lisäksi toivomme valinnoillamme voivamme vaikuttaa myös uusien innovaatioiden syntyyn", Härmälä jatkaa.  

    Ensi keväänä uusiin tiloihin muuttavan pääkonttorin sisätilojen materiaalien kilpailutus tulee olemaan ensimmäisiä suuria hankkeita kohti tavoitetta.

    Myös Metsähallituksen henkilöstö on haastettu mukaan ideoimaan keinoja muovin vähentämiseksi ja korvaamiseksi kestävimmillä ratkaisuilla.

    "Itämeren roskatilanteeseen voidaan vielä puuttua. Toivon, että esimerkkimme kannustaa myös muita toimijoita vähentämään muovin käyttöä", Härmälä toteaa.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    biomateriaalit
    muoviton rakentaminen
    Itämeren suojelu
    ympäristöinnovaatio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle