• Yle: Metsäaukeat pursuavat villivadelmaa – Etelä-Suomessa huippusato

    Luonnonvadelma eli villivadelma on yksi Etelä-Suomen satoisimmista luonnonmarjoista.
    Vadelmaa kasvaa Etelä-Suomesta aina Oulun seuduille asti. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä harvinaisempi vadelma on. Kuvituskuva.
    Vadelmaa kasvaa Etelä-Suomesta aina Oulun seuduille asti. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä harvinaisempi vadelma on. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Marjat ja sienet
    5.8.202620:30
    Henna Lääveri

    Luonnonvadelmasato on poikkeuksellisen hyvä tänä vuonna Etelä-Suomessa, uutisoi Yle.

    ”Hyvän marjasadon taustalla on vadelman onnistunut talvehtiminen, suotuisa alkukesän sää ja runsas pölyttäjien määrä”, kertoo Arktiset aromit -yhdistyksen asiantuntija Matleena Pulkkinen Ylelle.

    ”Vadelmasato on todella hyvä. Marjat ovat poikkeuksellisen suuria, ja niissä on vain vähän vattukuoriaisen toukkia.”

    Luonnonvadelma eli villivadelma on yksi Etelä-Suomen satoisimmista luonnonmarjoista. Se kasvaa mieluiten avoimilla paikoilla, kuten esimerkiksi hakkuuaukoilla sekä peltojen ja teiden reunoilla.

    Se alkaa kasvaa hakkuuaukealla noin viisi vuotta päätehakkuun jälkeen ja voi viihtyä samalla paikalla 20–30 vuotta, kunnes uusi taimikko varjostaa sen.

    Vadelma tuottaa Ylen mukaan arviolta noin 10 miljoonaa kiloa marjaa vuodessa. Tarkkaa määrän arvioiminen on hyvin vaikeaa, sillä vadelmaa ei tilastoida mustikan ja puolukan tavoin.

    ”Vadelmasato on todella hyvä. Marjat ovat poikkeuksellisen suuria, ja niissä on vain vähän vattukuoriaisen toukkia.”

    Matleena Pulkkinen

    Kooltaan luonnonvadelma on viljeltyä sukulaislajikettaan pienempi ja aromiltaan mehukkaampi.

    Parhaimmillaan yhdellä aarilla eli 10 x 10 metriä kokoisella alueella voi kypsyä 5–10 kiloa vadelmaa. Tämän vuoden sato on Pulkkisen arvion mukaan olla jopa lähellä kymmentä kiloa aarilta.

    Vadelmaa kasvaa Etelä-Suomesta aina Oulun seuduille asti. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä harvinaisempi vadelma on. Se leviää siemenistä ja juurivesoista.

    Yle: Metsäaukeat pursuavat nyt ilmaista herkkua – jättimäinen vadelmasato yllätti jopa asiantuntijan

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Rakkaalla lapsella on monta nimeä: vadelma, vattu, vaapukka ja vaarain.

      Ruoka | Tässä ne ovat: Vuoden marja, sieni ja yrtti

    • Näyttääkö tämä metsien kasvi tutulta?

      Koulutus | Testi: Tunnetko nämä kahdeksan metsäkasvia?

    Artikkelin aiheet
    villivadelma
    luonnonmarja
    marjasato
    Etelä-Suomi
    metsäaukea
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio