• Metsänomistajien kiinnostus luonnonhoitoon kasvaa edelleen — tällaisia ovat suosituimmat hoitohankkeet

    Sen sijaan into nuoren metsän kunnostuksiin on lopahtanut.
    Suosittuja ympäristötuen kohteita ovat pienvesien lähiympäristöt.
    Suosittuja ympäristötuen kohteita ovat pienvesien lähiympäristöt. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä|Metsä
    12.9.202218:00
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajien kiinnostus luonnonhoitoon on edelleen kasvanut. Sen sijaan into perinteisiin metsänhoitotöihin on romahtanut.

    Metsäkeskuksen mukaan metsänhoitotöitä on tehty poikkeuksellisen vähän tänä vuonna. Luonnonhoitoon metsänomistajilla on kuitenkin riittänyt kiinnostusta.

    Elokuun puoliväliin mennessä metsäkeskus maksoi luonnonhoitotukia noin 5 miljoonaa euroa. Siinä oli kasvua 11 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaan nähden. Luonnonhoitohankkeiden toteutukseen suunnattua tukea on kulunut yli kaksinkertaisen määrän edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

    Yleisimpiä luonnonhoitohankkeita ovat vesienhoitohankkeet sekä monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoitotyöt.

    Vesienhoitohankkeissa perustetaan esimerkiksi kosteikkoja, pintavaluntakenttiä ja rakennetaan laskeutusaltaita.

    Ympäristötukia on maksettu metsänomistajille elokuun puoliväliin mennessä noin 4,5 miljoonaa euroa, mikä on noin 5 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.

    Ympäristötukisopimuksella metsänomistaja sitoutuu jättämään arvokkaan luontoympäristön hakkuiden ja metsänhoitotöiden ulkopuolelle 10 vuodeksi ja saa korvauksen siitä.

    Yleisimpiä rahoitettuja ympäristötukikohteita ovat olleet vanhat ja runsaslahopuustoiset kangasmetsät, pienveden välittömät lähiympäristöt ja korvet.

    Sopimuksia on laadittu yhteensä noin 2 000 hehtaarin alalle.

    Siinä missä luonnonhoito kiinnostaa, kestävän metsätalouden edistämiseen tarkoitetun kemeratuen käyttö on jäämässä kauaksi tavoitteista. Esimerkiksi nuoren metsän kunnostukset ovat romahtaneet neljänneksellä viimevuodesta.

    Lue myös:

    Metsänomistajien into taimikonhoitoon on kadonnut

    Osa taimikoista hoidettu puutteellisesti - jäivät ilman tukea

    Metsätalouden uusi kannustejärjestelmä lausunnoille

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa