• Suomalainen metsäkoneenkuljettaja on kiertänyt eurooppalaisia metsätyömaita jo 30 vuotta – ranskalaiselta työmaalta löytyi räjähtämätön kranaatti

    Lohtajalainen Reima Puutio valmistui vuonna 1990 metsäkoneenkuljettajaksi, jonka jälkeen hän on kierrellyt metsäkonetöissä ympäri Eurooppaa. Eurooppalaisilla metsätyömailla on sattunut kaikenlaista.
    Reima Puutio Ponsse Bear -metsäkoneen telojen välissä. Kone varustettu isolla H8-kouralla.
    Reima Puutio Ponsse Bear -metsäkoneen telojen välissä. Kone varustettu isolla H8-kouralla. Kuva: Reima Puution kotialbumi
    Metsä|Metsäkoneet
    4.5.202507:00
    Heikki Haapakoski

    Reima Puutio oli vieraillut Saksassa jo vuonna 1990, kun hän matkusti Baijeriin metsätöitä tekevän veljensä Ramin luo. Tästä syttyi kipinä ulkomailla työskentelyyn, ja vuonna 1995 Puutio matkusti itsekin Saksaan Kölnin ja Bonnin alueelle metsätöihin. Ensimmäinen ulkomaanjakso kesti puolitoista vuotta. Kun Puutio saapui Saksaan ensimmäisen kerran, hän osasi saksaa vain muutaman sanan, kuten ”Ein Bier, bitte” (Yksi olut, kiitos). Kielitaito parani ajan myötä.

    "Muutama vuosi siinä meni opetellessa. Nyt, yli kahdenkymmenen Saksassa asutun vuoden jälkeen, ei ole enää sanoja hukassa. Aluksi puhekieli oli työnantajan ja metsänhoitajien kanssa englanti, mutta kun päivät koneen kopissa kuunteli radiota, niin pakostakin jäi lauseita päähän", Puutio kertoo.

    Vuonna 1997 Puutio matkusti Säkkijärvelle, Venäjän Karjalaan, missä hän työskenteli metsässä ja yöpyi asuntovaunussa työmaan läheisyydessä. Karjalan ankara talvi aiheutti työmaalla omat harminsa.

    "Kerran yöllä jäätyi kaasu asuntovaunusta, eikä auttanut muuta kuin lähteä töihin, kun koneen koppi oli ainoa lämmin paikka", Puutio muistelee.

    Työmaalla oli töissä myös venäläisiä nuorukaisia, jotka harjoittelivat ajokoneella ajoa. Nuorukaiset pihistivät muiden työmiesten eväitä, jos niitä sattui koneen sisälle unohtumaan. Puution työkaveri päätti antaa pojille opetuksen ja laittoi mansikkahilloa muistuttavaa käsienpuhdistusgeeliä jogurttipurkkiin.

    "Noh, purkki oli kaavittu puhtaaksi, ja yksi nuorista miehistä oli seuraavan päivän slaavikyykyssä kannon nokassa", Puutio nauraa.

    Reissuun liittyy myös epämiellyttäviä muistoja, kuten ryöstö Viipurissa, jossa Puutiota ja hänen ystäväänsä uhattiin Kalashnikovilla. Tapahtumasta selvittiin säikähdyksellä, mutta tämän jälkeen Reima ei lähtenyt enää töihin Venäjälle.

    Venäjältä paluun jälkeen Puutio oli hetken Suomessa, ennen kuin lähti takaisin Keski-Eurooppaan. Vuonna 1999 jouluna Keski-Eurooppaa koetteli kova myrsky. Puutio lähti keväällä 2000 myrskysavotoille ensin Saksaan ja sieltä parin kuukauden jälkeen Ranskan Elsasiin, jossa töitä riitti pariksi vuodeksi.

    Ranskassa työskennellessään Puutio osti myös ensimmäisen oman metsäkoneensa, Lokomo 909:n. Ranskassa Puutio työskenteli toisen maailmansodan taistelutantereilla esimerkiksi Verdunissa, Batognessa ja Houffalizessa. Näiltä työmailta löytyi maasta räjähtämättömiä kranaatteja. Ranskan rajalla työskennellessään Puutio kävi myös tutustumassa Maginot-puolustuslinjaan, jossa maan alla sijaitsi maailmansotien aikaisia bunkkereita, rautateitä ja kauppoja.

    Lämpimin muisto Ranskasta liittyy maanviljelijään, joka oli myrskyn jäljiltä jäänyt mottiin tilalleen. Puut olivat katkaisseet kaikki tiet. Puutio siirsi koneellaan puita pois, ja maanviljelijä pääsi motistaan. Kiitollinen viljelijä lahjoitti Puutiolle pullon aitoa samppanjaa, joka edelleen odottaa avaamattomana Puution kotona oikeaa juhlahetkeä.

    "Yksi isäntä puolestaan antoi biisonin filettä, kun siirsin pari ylimääräistä puuta pois ilman maksua. On aina mukava, kun suomalaisiin suhtaudutaan niin hyvin ja lämpimästi. Koitankin aina heti alkuun kertoa jossain sivulauseessa, että Suomesta tullaan. Autossakin on aina iso Suomen lippu, jotta tietävät mistä kaukaa sitä on lähdetty, oli rekkari sitten mikä vain", Puutio kertoo kohtaamisistaan paikallisten kanssa.

    Ranskassa vietettyjen vuosien jälkeen Puutio palasi Saksaan, jonne hänen perheensä oli muuttanut. Saksassa majapaikkaa pitävä Puutio on tehnyt myös töitä muun muassa Belgiassa, Italiassa, Itävallassa ja Sveitsissä.

    Lue Koneviestin nettisivuilta, miten Keski-Euroopan metsätyömaat poikkeavat Suomen metsistä, ja miten myrskyt ja hyönteistuhot vaikuttavat alueen metsiin!

    Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran Koneklassikot 1 -kirjassa 2022.

    Sinua saattaa kiinnostaa myös:

    Seppo Toikkanen aloitti metsäkoneurakoinnin Euroopassa jo yli 40 vuotta sitten – matkan varrelle mahtuu tragedioita ja säälimätöntä työntekoa

    19-vuotias nuorukainen on metsäkonemies jo kolmannessa polvessa – ”Aion olla alalla koko loppuelämäni”

    Ensimmäiset traktorit tulivat metsätyömaille 1950-luvulla – Ensio Heikkinen seurasi aitiopaikalta, miten metsäkuljetukset vaihtuivat konevoimien käyttöön

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa