

Ympäristöjärjestö Greenpeace väitti lokakuussa, että Metsä Group aikoo hakata jopa lähes 200 vuotta vanhaa luonnonmetsää Kemijärvellä. Kyse ei ollut tosin Metsä Groupin, vaan Kemijärven yhteismetsän hakkuista.
Kemijärven yhteismetsä kuuluu Metsä Groupin FSC-ryhmäsertifikaattiin eli valvonta hoituu Metsä Groupin kautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Kemijärven yhteismetsän hakkuut olisivat Metsä Groupin hakkuita.
”Me myymme puuta kaikille toimijoille markkinoista riippuen. Hoidamme pääasiassa omien urakoitsijoiden kautta koko toimitusketjun eli puu toimitetaan tehtaan portille tai rautatien varastointialueelle”, Kemijärven yhteismetsän toiminnanjohtaja Juho Puikko kertoo.

Olemme moottorikelkoilla kiertämässä yhtä Greenpeacen väitteitä koskevista kohumetsistä, joka sijaitsee Untamovaarassa Kemijärven itäpuolella, lähellä Suomutunturia.
Lyhyen ajomatkan päässä sijaitsee Keitele Woodin Kemijärven saha ja liimapuutehdas. Saha on iso asiakas myös yhteismetsälle.
Lisäksi sahan vieressä on suuri puuterminaali, josta kuitupuuta viedään rautatietä pitkin sellutehtaille eri puolille Suomea.
”Ilahduttavaa yksityisen metsänomistajan kannalta on ollut metsäteollisuuden investoinnit Pohjois-Suomeen. Meidän kannaltamme on tärkeää, että ostajia on useita”, Puikko sanoo.
Untamovaaran metsät ovat kyllä vanhoja, mutta luonnonmetsiä ne eivät ole. Kun kiertää ison vaaran suuria kuvioita, huomaa selvästi, että metsät on harvennettu.
Moottorikelkalla on kohtuullisen helppoa liikkua suositusten mukaan harvennetussa talousmetsässä.
”Etelä-Suomessa 150-vuotiaat metsät ovat harvassa. Mutta täällä Lapissa luontaisesti syntyneissä metsissä kiertoaika on pitkä ja talousmetsä voi hyvinkin olla näin vanhaa.”
Kemijärven yhteismetsä on omatoimisesti suojellut luonnonmetsää vaaran kupeesta. Eron kohuttuun talousmetsään huomaa selvästi, sillä suojelualueen puusto on silmin nähden tiheämpää.
Vaaran rinteellä pysähdymme kuviolle, jossa on noin 150 vuotta vanhaa kuusikkoa. Metsä on tasaisen harvaa ja siellä kulkee ajouria.
”Etelä-Suomessa 150-vuotiaat metsät ovat harvassa. Mutta täällä Lapissa luontaisesti syntyneissä metsissä kiertoaika on pitkä ja talousmetsä voi hyvinkin olla näin vanhaa”, Puikko huomauttaa.
Puikon mukaan Greenpeace on löytänyt Untamovaarassa uhanalaisten tai silmälläpidettävien sammal- ja jäkälälajien esiintymiä ja perustaa väitteensä luonnonmetsistä niihin.
Järjestö vetosi lokakuun tiedotteessaan myös lahopuun suureen määrään. Untamovaaran talousmetsissä lahopuiden määrä vaikuttaa tavanomaiselta vaaraa kiertäessämme.

Puikko näyttää kännykällään metsäkuviokarttaa, johon on syötetty Greenpeacen havainnot uhanalaisista lajeista. Luonnonsuojelujärjestön ilmoittamista havainnoista osa sijaitsee noin sata vuotta vanhassa talousmetsässä.
Puikon mielestä puuston ikä ei ole kummoinenkaan, kun puhutaan pohjoissuomalaisesta metsästä.
”Vanhan metsälain mukaan satavuotias havupuuvaltainen metsä ei olisi ollut Kemijärven korkeudella vielä edes uudistuskypsää, joten vastakkainasettelu tuntuu tässä tapauksessa varsin erikoiselta.”
Puikko kertoo, että yhteismetsän väki on tehnyt havaintoja uhanalaisista lajeista jopa Untamovaaran taimikoissa.
”Jos FSC:n mukaiset aina säästettävät kohteet luokitellaan yksinomaan näillä havainnoilla, niin silloin koko sertifikaatin käytön mielekkyys on kyseenalaista meidän tapauksessamme”, Puikko kritisoi.
Kansallisten kriteerien mukaan aktiivisessa metsätalouskäytössä olevat metsät eivät kuulu vanhan metsän määritelmän piiriin.
Suomen metsänhoidon FSC-standardissa puolestaan ei vaadita, että metsän tulee olla koskematonta, mikäli esimerkiksi lahopuukriteerit täyttyvät. Tällöin metsä luetaan FSC:ssä aina säästettävien luokkaan.
FSC sisältää myös käyttörajoituksia talousmetsille, joissa esiintyy tiettyjä uhanalaisia lajeja, joiden elinympäristöt tulee turvata.
Untamovaarassa tehtiin yksi päätehakkuu viime kesänä. Siinä jätettiin poikkeuksellisen suuri säästöpuiden alue keskelle hakkuuaukiota, sillä kyseisessä kohdassa oli Luonnonsuojeluliiton mukaan yksittäisiä havaintoja uhanalaisista lajeista.
”Tällaisilla aktiivisilla luonnonhoitotoimenpiteillä talousmetsissä turvaamme lajien säilymistä, ja näin on toimittu jo pitkään”, Puikko muistuttaa.
Hakkuista tehdään aina lainmukaiset metsänkäyttöilmoitukset, kuten Untamovaarassakin.
”Syksyn kohun jälkeen olemme päättäneet, että kohteita ei toistaiseksi hakata, jotta asiaan saadaan selvyys erityisesti sertifiointien osalta”, Puikko linjaa.
Hän toivoisi, että ympäristöjärjestöt ilmoittaisivat havaintonsa uhanalaisista lajeista Suomen lajitietokeskukseen, jota kautta yhteismetsäkin saisi suoraan tiedon asiasta.
”Ennen julkaisua lajitiedot tulisi kuitenkin varmentaa.”
Tällä hetkellä lajitietokeskuksesta saatavissa olevassa aineistossa on vain muutamia havaintoja Untamovaaran alueelta, ja niistäkin valtaosa suojelualueella.
Puikko epäilee, että jos kaikki havainnot uhanalaisista lajeista ilmoitettaisiin lajitietokeskukseen, havaintoja koko Lapin alueelta saattaisi tulla niin paljon, että niiden uhanalaisuuden voisi kyseenalaistaa.
”Tätä pitäisi ehdottomasti laajemmin tutkia ja todentaa.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
