Hiilikädenjälki tuo metsäalan mahdollisuudet paremmin esille ‒ biomassa ei silti riitä kaikkeen

"Puusta voi tehdä kaiken sen mitä öljystäkin", sanoo iskulause. Teknisesti ottaen näin on ainakin merkittävälle osalle öljytuotteista, ehkä taloudellisesti ja teollisestikin, mutta mihin puu oikeastaan riittää?

Täsmällistä vastausta kysymykseen ei ole, mutta suuntaa-antava vertailu riittänee: jos kaikki maailmassa hakattava puu käytettäisiin energiantuotantoon, sillä voitaisiin nykyhetkellä korvata vajaa kuusi prosenttia fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

Puuta ei tietenkään ole tarkoitus polttaa, vaan korvata sillä fossiilisia materiaaleja, kuten muovia. Korvaaminen kuitenkin edellyttää, että puun ympäristöystävällisyys kyetään osoittamaan ja viestimään. Siinä riittää työtä, sillä monet tahot pyrkivät osoittamaan päinvastaista.

"Esimerkiksi Euroopan unionin komissio tuo ilmastopolitiikkaan voimakkaasti hiilijalanjäljen käsitettä ja haluaa korvata sillä yli 50 vuotta käytössä olleen ja pitkälle kehittyneen elinkaarianalyysin", sanoi elinkaarianalyysien asiantuntija, johtaja Gregory A. Norris Harvardin yliopistosta Metsäteollisuus ry:n seminaarissa huhtikuussa.

Norrisin mukaan jalanjälki on hankala käsite, koska se antaa vain negatiivisia tuloksia. Se johtaa moniin kummallisuuksiin, kuten että lapset kannattaa jättää tekemättä, koska lapsen hiilijalanjälki on negatiivinen.

Esimerkiksi investoijat ovat alkaneet vaatia tietoa myös ihmistoiminnan positiivisista vaikutuksista. Tätä tuodaan esiin kädenjäljellä. Sillä tarkoitetaan ihmisen mahdollisuuksia parantaa ympäristön tilaa.

Suomessa elinkeinojen hiili- tai ympäristökädenjäljestä ei ole juuri puhuttu, ei käsitteenä eikä varsinkaan sen tarkoittamana toimintana. Esimerkiksi metsäalalla puhutaan metsien ekologisen tilan turvaamisesta, mutta sen parantamista ei liene mainittu muualla kuin 1990-luvun Euroopan metsäministerikonferenssin asiakirjoissa.

Jalan- ja kädenjälkianalyysien puute on, että ne antavat vain hetkittäisen kuvan ympäristövaikutuksista. Norrisin mukaan pitäisikin pyrkiä dynaamisiin malleihin, joihin voitaisiin syöttää erilaisia muuttujia ja kysyä, että "mitä tapahtuisi, jos tekisimme näin?"

Mallien tulisi olla kaikille avoimia ja niiden pitäisi kattaa myös tuotteiden käyttö ja loppukäsittely.

"Metsätuotteet pärjäävät hyvin useimpien ympäristövaikutusten suhteen, kuten keveyden ja lujuuden kaltaiset tuoteominaisuudet, ilmastovaikutus, saasteet ja myrkyt. Ongelmia tuottaa vain maankäyttö", sanoi Norris.

Jos metsätuotantoa mitataan jalanjäljellä, se tunnistaa vain maankäytön. Mutta jos mukaan otetaan kädenjälki, positiiviset vaikutukset muuttavat kuvan kokonaan, varsinkin jos analyysi laajennetaan metsäalalta muualle yhteiskuntaan.

"Ja niin pitäisi tehdä", sanoi Norris.

Metsätuotteilla voi korvata haitallisempaa tuotantoa. Jos esimerkiksi lämpölaitos siirtyy öljyn käytöstä sivutuotehakkeeseen, jalanjälkianalyysi näyttää negatiivista, koska puuhakkeen polttamisella - niin kuin kaikella ihmistoiminnalla - on aina negatiivisia ympäristövaikutuksia.

Positiivisia vaikutuksia kuitenkin syntyy, mutta muualla, eli fossiilisten polttoaineiden tuotannossa. Tulos muuttuu toiseksi, jos tehdään kädenjälkianalyysi ja laajennetaan se korvattavan polttoaineen tuotantoon.

Toinen hyvä esimerkki on tietotekniikka. Se käyttää valtavasti energiaa ja vaarallisia ja tuhoisalla tavalla hankittuja raaka-aineita. Sen jalanjälki on varmasti negatiivinen.

Toisaalta sen kädenjälki vähentää liikennettä, tehostaa ajankäyttöä, säästää raaka-aineita ja energiaa - mutta toisilla toimialoilla. Jalanjäljessä nämä eivät näy, mutta kädenjäljessä näkyvät.

Kädenjälki luo myös kannusteen ympäristötyöhön. Se kertoo, että me voimme vaikuttaa, toisin kuin pelkästään negatiivinen jalanjälki. Se kertoo, että ihminen voi antaa luonnolle ja ympäristölle enemmän kuin se ottaa.

Lopulta kädenjälki kertoo, että lapsiakin kannattaa tehdä, sillä ratkaisuja ei tuota mikään muu kuin uudet ihmiset ja heidän kauttaan tulevat uudet ajattelutavat.