• Kartongin ja sahatavaran tuotanto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä

    Sellun ja vanerin tuotanto pysyi ennallaan, paperia tehtiin Suomessa huhti-kesäkuussa viimevuotista hieman vähemmän.
    Kotkamillsin kartonkikone valmistui vuosi sitten. Kuva viime vuoden heinäkuulta, kun konetta viimeisteltiin ennen käynnistystä.
    Kotkamillsin kartonkikone valmistui vuosi sitten. Kuva viime vuoden heinäkuulta, kun konetta viimeisteltiin ennen käynnistystä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    4.8.201721:00
    Juha Kaihlanen

    Kartongin ja sahatavaran tuotanto kasvoi Suomessa huhti–kesäkuussa viime vuoden vastaavasta jaksosta.

    Metsäteollisuus ry:n mukaan kartongin tuotanto nousi yhdeksän prosenttia 0,9 miljoonaan tonniin.

    Tuotantoa lisäsivät uudet investoinnit kuten Kotkamillsin taivekartonkikone Kotkassa ja Stora Enson kraftlainerikone Varkaudessa.

    Havusahatavaraa suomalaisilla sahoilla sahattiin vuoden toisella neljänneksellä 3,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli kolme prosenttia viimevuotista enemmän.

    Sellun ja vanerin tuotanto pysyi ennallaan. Tehtaat suolsivat havu- ja lehtipuusellua yhteensä 1,8 miljoonaa tonnia. Vaneria syntyi 0,3 miljoonaa kuutiometriä.

    Paperin tuotanto supistui prosentin 1,6 miljoonaan tonniin.

    Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Timo Jaatisen mukaan Suomen viennin elpymistä tukee juuri nyt esimerkiksi Venäjän talouden pudotuksen päättyminen ja Kiinan sekä Yhdysvaltojen viennin vahvistuminen.

    Hän kuitenkin huomauttaa tiedotteessa, että Suomen taloudessa on takana menetetty vuosikymmen.

    "Suomen kustannuskilpailukykyä täytyy parantaa. Erityisesti syksyn työmarkkinakierroksella tulee tehdä tuottavuutta parantavia uudistuksia, jotta yritykset voivat vastata kovenevaan kilpailuun ja toimia haastavassa markkinaympäristössä aiempaa ketterämmin."

    Jaatinen muistuttaa, että metsäteollisuus hyödyntää tuotteissaan uusiutuvaa raaka-ainetta. Lisäksi ala on keskeinen uusiutuvan energian tavoitteiden täyttämisessä.

    ”Tästä syytä myös EU:n pitää tehdä johdonmukaisempaa energia- ja ilmastopolitiikkaa. EU ei saa hidastaa bio- ja kiertotalouden kasvua rajoittamalla Suomen kestäviä hakkuumahdollisuuksia."

    Artikkelin aiheet
    kartonki
    sahatavara
    metsäteollisuus
    tuotanto
    vientitalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua