• Käräjäoikeus hylkäsi Metsähallituksen kartellikanteen

    Metsähallituksen 160 miljoonan euron saatavat vaihtuivat 8,5 miljoonan euron oikeudenkäyntikorvauksiin.
    UPM ilmiantoi metsäyhtiöiden kartellin vuonna 2004.
    UPM ilmiantoi metsäyhtiöiden kartellin vuonna 2004. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    22.6.201612:48
    Jarmo Palokallio

    Helsingin käräjäoikeus on hylännyt Metsähallituksen kanteen puukaupan kartellista. Metsähallitus vaati Stora Ensolta, Metsäliitolta ja UPM:ltä noin 160 miljoonan euron korvauksia menetetyistä puukauppatuloista.

    "Käräjäoikeuden ratkaisu ei vastannut Metsähallituksen ja sen käyttämien asiantuntijoiden näkemystä", pääjohtaja Esa Härmälä sanoo.

    Härmälä kertoo Metsähallituksen perehtyvän käräjäoikeuden mittavaan aineistoon kaikessa rauhassa. Jatkotoimet harkitaan sen jälkeen.

    Markkinaoikeus totesi vuonna 2009, että Metsäliitto, Stora Enso ja UPM syyllistyivät lain vastaiseen kartelliin vuosina 1997–2004. Metsäliitolle ja Stora Ensolle tuomittiin sakot. UPM selvisi rangaistuksetta, koska oli paljastanut kartellin.

    Markkinaoikeus ei kuitenkaan arvioinut, kuinka kartelli vaikutti puunhintoihin tai millaista vahinkoa se aiheutti puunmyyjille.

    Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Metsähallituksen kanteen kokonaisuudessaan. Se myös velvoittaa Metsähallituksen korvaamaan yhtiöiden 8 456 144 euron oikeudenkäyntikulut korkoineen.

    Käräjäoikeus katsoo, että metsäyhtiöiden kilpailumenettelylain vastaisesta yhteydenpidosta ei ole näytetty aiheutuneen Metsähallitukselle kanteessa väitettyä vahinkoa puun alihintana.

    Helsingin käräjäoikeudessa on edelleen vireillä muita raakapuukauppoihin liittyviä, kilpailunrajoituslain vastaisiin toimiin liittyviä vahingonkorvauskanteita. Näitä ovat mm. eräiden kuntien ja muiden yhteisöjen ajamat noin 30 asiaa, joissa pääkäsittely alkaa marraskuun alussa 2016 ja sen arvioidaan kestävän vuoden 2017 helmikuun puoleen väliin.

    Lisäksi käräjäoikeudessa on vireillä noin 650 yksityisten metsänomistajien vuonna 2011 nostamaa korvauskannetta. Nämä asiat ovat valmistelussa ja niiden osalta pääkäsittely on tarkoitus toimittaa vuoden 2017 maaliskuun lopulta kesäkuun loppuun.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    puukauppa
    kartelli
    oikeudenkäynti
    metsäyhtiöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio