• Vieraslajit kannattaa taltuttaa vielä tällä kasvukaudella − näin siinä päästään parhaaseen lopputulokseen

    Lainsäädäntö velvoittaa niin kiinteistönomistajaa kuin myös muita toimijoita vieraslajien torjuntaan ja leviämisen estämiseen.
    Jättipalsami voi uhata uhanalaisia tai taantuvia kasvilajeja, sillä jättipalsamia esiintyy myös luonnonsuojelullisesti arvokkailla paikoilla.
    Jättipalsami voi uhata uhanalaisia tai taantuvia kasvilajeja, sillä jättipalsamia esiintyy myös luonnonsuojelullisesti arvokkailla paikoilla. Kuva: Hanna Seitapuro
    Metsä|Ympäristö
    26.7.202317:00
    Henna Lääveri

    Kesä ja haitallisten vieraslajien kasvukausi etenee, mutta vielä ehtii hyvin tekemään vieraslajien torjuntaa ja suojelemaan luonnon monimuotoisuutta, kertoo Etelä-Savon ely-keskus.

    Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet yli luontaisten leviämisesteiden ihmisen siirtämänä, tarkoituksella tai tahattomasti. Haitallisina vieraslajeina voi pitää luonnon monimuotoisuutta tai ekosysteemipalveluita uhkaavia lajeja.

    Haitallisista vieraslajeista voi myös koitua haittaa ihmisten terveydelle tai taloudelle.

    Vieraslajien torjunta on tärkeää luonnonsuojelun kannalta. Lainsäädäntö velvoittaa niin kiinteistönomistajaa kuin myös muita toimijoita vieraslajien torjuntaan ja leviämisen estämiseen. Haitallisten vieraslajien maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

    Suomessa yleisesti esiintyviä ja torjuttavia vieraslajeja ovat esimerkiksi lupiini, jättipalsami ja jättiputket.

    Lajin torjunnassa on hyvä ottaa huomioon, onko laji monivuotinen vai yksivuotinen. Esimerkiksi monivuotinen lupiini kannattaa kitkeä juurinen erityisesti, jos kasvustoa on vielä pienellä alalla.

    Jättipalsami sen sijaan on yksivuotinen kasvi ja se on helppo kitkeä juurineen.

    Parhaaseen lopputulokseen haitallisten vieraslajien torjunnassa päästään, kun torjuntaa tehdään yhteistyössä naapuruston tai talkooporukan kanssa. Omassa pihassa ja lähiympäristöä kannattaakin katsoa sillä silmällä, onko näköpiirissä esim. jättiputkea, jättipalsamia tai lupiinia.

    Jos vieraslajeja haluaa torjua oman kiinteistön ulkopuolella, tarvitaan siihen aina maanomistajan lupa.

    Lisää aiheesta
    • Jättiputkikasvustot yksipuolistavat maisemaa ja alentavat luonnon monimuotoisuutta.

      Luonto | Terveydelle vaarallinen jättiputki on tänäkin kesänä riesana Keski-Suomessa − ely-keskus muistuttaa asiasta, joka ehkäisee haitallisen lajin leviämistä

    • Luonto | Tommi Vuorion veneeseen tuli rapumerran mukana hyytelömäinen pallura – Tutkija kertoo, mistä ihmeestä oikein on kyse

    • Tämä akvaariolajina käytetty, uposlehtinen vesikasvi kuuluu EU:n vieraslajiluetteloon eli se on säädetty haitalliseksi koko EU:n alueella. Kyseessä on kiehkuravesirutto. Voimakkaana kilpailijana kiehkuravesirutto voi vallata tilaa alkuperäislajistolta.

      Luonto | Vieraslajiongelma vain laajenee – vesistö käyttökiellossa haitallisen vieraslajin takia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä