• Savonlinnan seurakunta käyttää metsätuloja Kerimäen puukirkon ylläpitoon

    Greenpeace vastustaa seurakunnan hakkuusuunnitelmia.
    Greenpeace on vastustanut Savonlinnan seurakunnan hakkuusuunnitelmia.
    Greenpeace on vastustanut Savonlinnan seurakunnan hakkuusuunnitelmia. Kuva: Matti Turtiainen
    Metsä
    29.9.202014:21
    Matti Turtiainen

    Ympäristöjärjestö Greenpeace on kampanjoinut Savonlinnan seurakunnan hakkuusuunnitelmia vastaan. Seurakunnan mukaan metsätalouden merkitys seurakunnan taloudelle on merkittävä. Metsätuloilla ylläpidetään esimerkiksi Kerimäellä sijaitsevaa maailman suurinta puukirkkoa.

    "Seurakunta omistaa 3 300 hehtaaria metsää Siitä saatavat tulot kattavat vuosittain 8-10 prosenttia seurakunnan toimintakuluista”, talousjohtaja Heli Muhonen sanoo

    Osansa kuluista vie kiinteistöjen hoito. Kerimäellä sijaitsevan maailman suurimman puukirkon kulut ovat jo yksistään 150 000 euroa vuodessa.

    Suojelukin on lohkaissut osansa metsäalasta ja esimerkiksi Natura 2000 -verkostoon kuuluvia alueita on yli 300 hehtaaria.

    ”Vanhan metsän suojelualuetta noin 40 hehtaaria. Metsä- ja luonnonsuojelulain perusteella rauhoitettuja pienialaisia kohteita löytyy yli 30 hehtaaria.”

    Norppa-alueilla seurakunta on luopunut ranta-alueista ja -tonteista vapaaehtoisilla kaupoilla. Lisäksi metsätalouden ulkopuolelle on vapaaehtoisesti jätetty useita hehtaareja rantametsiä ja kallioalueita.

    Seurakunnan metsätaloutta suunnitellaan Muhosen mukaan pitkäjänteisesti metsäsuunnitelman avulla ja toiminnassa huomioidaan tietenkin lainsäädännön ja metsäsertifioinnin vaatimukset sekä metsäluonnon hoito. Toisaalta talousmetsä halutaan pitää tuottavana ja tarvittavat hoitotoimet tehdään ajallaan.

    ”Metsänhoitoyhdistys tekee meille vuosisuunnittelua metsäsuunnitelman ja talouspainotusten mukaisesti eri vaihtoehdoin. Yhdistys myös tutustuttaa luottamushenkilöitä ja henkilöstöä metsäasioihin vuotuisessa metsäpäivässä”.

    Seurakunnan hallinnon piirissä on totuttu kovaankin keskusteluun.

    ”Uutta on se, että keskustelu on viety näin voimakkaasti lehtien palstoille ja someen. Selvää on, että vaikuttamisessa noudatetaan eri järjestöjen metsävaikuttamisoppaissa neuvottua kaavaa”, Muhonen toteaa.

    Lue myös:

    Greenpeace vastustaa seurakunnan hakkuita Savonlinnassa

    Artikkelin aiheet
    Savonlinnan seurakunta
    Kerimäki
    puukirkko
    metsätalous
    Greenpeace
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua