• Äärimmäisen uhanalaiset kiljuhanhet lepäilevät Oulun seudulla – WWF ja Suomen riistakeskus kehottavat erityiseen varovaisuuteen vesilintujen metsästyksessä

    Tunturi-Lapissa pesivä kiljuhanhi on Pohjolan uhanalaisimpia pesimälintuja.
    Pohjolan kiljuhanhikanta on alle 100 yksilön kokoinen.
    Pohjolan kiljuhanhikanta on alle 100 yksilön kokoinen. Kuva: Naturfotograferna
    Metsä|Erä
    16.9.202215:00
    Sari Penttinen

    Tyrnävän Ritokorven pelloilla havaittiin tänään perjantaina kaksi äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea. Kyseessä on jo kolmas syksy peräkkäin, kun hanhet lepäilevät alueella.

    WWF ja Suomen riistakeskus vetoavat Liminganlahden alueella vesilintuja metsästäviin, jotta he noudattaisivat aivan erityistä varovaisuutta, kun kiljuhanhet ovat paikalla. Metsästys tulisi lopettaa hyvissä ajoin ennen pimeää, sillä hämärässä lajintunnistus vaikeutuu.

    WWF:n kiljuhanhityöryhmä tarkkailee lähiviikot kiljuhanhia tehostetusti alueella. Kahtena viime syksynä kiljuhanhet vierailivat myös metsästysrauhoitusalueen ulkopuolella, ja sama on odotettavissa tänäkin syksynä, todetaan riistakeskuksen ja WWF:n yhteistiedotteessa.

    Kiljuhanhi on rauhoitettu, ja sen tahattomastakin tappamisesta voidaan tuomita 6 391 euron korvauksiin.

    Erityisesti nuorien hanhien varma lajinmääritys on metsästystilanteessa vaikeaa. Alueella on myös tuhansittain metsähanhia, joita ei saa metsästää Pohjois-Pohjanmaalla.

    Tunturi-Lapissa pesivä kiljuhanhi on Pohjolan uhanalaisimpia pesimälintuja. Sen pelastamiseksi sukupuutolta on tehty vuosikymmenten ajan kansainvälistä yhteistyötä.

    ”Pohjolan kanta oli pienimmillään alle 20 paria, mutta se on viime vuosina hieman elpynyt. Yhdenkin yksilön menetys olisi suuri takaisku edelleen alle 100 yksilön kokoiselle Pohjolan kiljuhanhikannalle”, WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen sanoo.

    Oulun seutu oli aikanaan hyvin tärkeä kiljuhanhien syysmuuton aikainen levähdysalue. Noin 50 vuoteen ne eivät kuitenkaan syysmuutollaan pysähtyneet Suomessa, kunnes toissa syksynä alueella lepäili 27 kiljuhanhea.

    Viime syksynä alueella lepäili yhdeksän kiljuhanhea, joista osa lähes kuukauden ajan. Nyt vaikuttaa siltä, että alue on vakiintumassa uudelleen kiljuhanhien syyslevähdysalueeksi.

    Kevätmuutolla kiljuhanhet levähtävät alueella säännöllisesti.

    Jo kahtena edellisenä syksynä WWF on pyytänyt paikallisia metsästysseuroja keskeyttämään hanhenmetsästyksen siksi aikaa, kun kiljuhanhet olivat paikalla.

    Alueelliset metsästystoimijat ovat suhtautuneet asiaan rakentavasti. Kiljuhanhet ovat molempina vuosina päässeet turvallisesti jatkamaan muuttoaan etelään.

    Alueen metsästystoimijoille on perustettu viestintäryhmä, jossa tiedotetaan ja varoitetaan metsästäjiä kiljuhanhien läsnäolosta alueella, jotta voidaan välttää mahdolliset virheelliset lajinmääritykset metsästyksessä.

    Lue myös:

    Lisää aiheesta
    • Kiljuhanhikanta oli pienimmillään 2000-luvun alussa alle 20 paria, mutta se on viime vuosina elpynyt noin 40 pariin.

      WWF kiittää Liminganlahden metsästäjiä ja -seuroja vastuullisuudesta – hanhien metsästyksestä pyydettiin pidättäytymään kiljuhanhien takia

    • Kiljuhanhi on uhanalaisin Pohjoismaissa pesivistä lintulajeista. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

      Uhanalaisia kiljuhanhia bongattiin ennätysmäärä toista kertaa putkeen

    • Kiljuhanhi on Pohjoismaiden uhanalaisin pesimälintu.

      WWF kehottaa: Älä metsästä pimeällä, jotta et tiputa vahingossa Pohjoismaiden uhanalaisinta pesimälintua

    Artikkelin aiheet
    kiljuhanhi
    Oulun seutu
    metsästys
    uhanalaiset lajit
    WWF
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle