• Ostaja tarvitseetarkkaa leimikkotietoa

    Metsä
    21.12.201215:00
    Henrik Hohteri

    Aluksi on tärkeintä, että palveluun tuodaan leimikoita. Silloin sitä päästään kokeilemaan ja nähdään, kuinka toimivaksi se osoittautuu, sanoo hankintaesimies Hannu Ala-Kapee Versowoodista.

    Puunostajat toivovat sähköiseltä markkinapaikalta kustannussäästöjä.

    Ostajat välttyvät esimerkiksi ylimääräiseltä piirtotyöltä, kun valmis leimikkokartta voidaan siirtää suoraan yhtiön omaan järjestelmään.

    Jos palvelu toimii, joka leimikkoa ei tarvitse katsastaa paikan päällä.

    Maastokäyntien vähentäminen edellyttää riittävän tarkkoja tietoja. Leimikosta on oltava selvillä esimerkiksi puutavara- tai hakeautoille sopivien kääntöpaikkojen sijainti, tiedot varastopaikoista, niiden maanomistajista ja käyttöluvista sekä sähkölinjojen sijainti.

    Nykyisissä puunmyyntisuunnitelmissa kaikki tieto ei kuitenkaan ole aina valmiina.

    ”Tähän saakka vain yksittäiset metsäneuvojat huomioivat kaikki seikat”, Ala-Kapee huomauttaa.

    Sahayhtiö tarvitsee tietoa myös puun laadusta. Sen selvittämiseksi maastokäynnit ovat toistaiseksi edelleen tarpeen.

    ”Rehevän maan päätehakkuumännikössä voi olla pelkkää kuitupuuta tarjolla.”

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    leimikkotieto
    sahateollisuus
    Versowood
    puukauppa
    digitaalinen markkinapaikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle