• Nyt kannattaa ajaa varovasti – hirvieläinvahinkoja sattuu marraskuussa keskimäärin 75 päivässä

    Hirvieläinten vilkas liikehdintä syksyllä johtuu niiden siirtymisestä talvilaitumille, kiima-ajasta ja metsästyskaudesta.
    Fennian tilastojen mukaan hirvieläinvahingot ovat tänä vuonna toistaiseksi hieman vähentyneet.
    Fennian tilastojen mukaan hirvieläinvahingot ovat tänä vuonna toistaiseksi hieman vähentyneet. Kuva: Ari Ahlfors
    Metsä|Autot
    8.11.202220:50
    Juho Mäkelä

    Viime vuoden marraskuussa sattui 2 401 hirvieläinvahinkoa, hieman edellisvuotta vähemmän (2 264). Selvästi suurin osa onnettomuuksista tapahtuu valkohäntäpeurojen kanssa, Fenniasta kerrotaan.

    Liikenneonnettomuudet valkohäntäpeurojen ja hirvien kanssa vähentyivät, kun taas metsäkauriiden osuus onnettomuuksissa kasvoi.

    Fennian tilastojen mukaan hirvieläinvahingot ovat tänä vuonna toistaiseksi hieman vähentyneet.

    ”Vaikka hirvieläinonnettomuuksien määrä on hieman laskenut tänä ja viime vuonna, tapahtuu onnettomuuksia edelleen hyvin paljon”, Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkoasioista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen sanoo tiedotteessa.

    Valkohäntäpeuroja ja kauriita liikkuu nyt todella paljon, joten matkoihin kannattaa varata tavallista enemmän aikaa ja ajaa maltillisemmin, Pöyhönen neuvoo.

    Hirvieläinten vilkas liikehdintä syksyllä johtuu niiden siirtymisestä talvilaitumille, kiima-ajasta ja metsästyskaudesta. Myös uudet, tiiviit asuinalueet muuttavat eläinten totuttuja reittejä.

    ”Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran kannan suuret koot ovat riesa erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.”

    Pöyhösen mukaan syksyisiin hirvieläinonnettomuuksiin vaikuttavat olennaisesti sää- ja keliolosuhteet.

    Tiet ovat liukkaita ensin märistä lehdistä, sitten pakkasista, ja aamulla on vielä pimeää. Lisäksi ilta-aurinko häikäisee matalammalla jo iltapäivästä.

    Erityisen tarkkana pitää olla hirviaitojen päissä, joissa hirvieläimet usein lähtevät ylittämään tietä.

    ”Kannattaa vähentää vauhtia sellaisilla osuuksilla, jotka ovat otollisia hirvieläinten liikkumiselle – esimerkiksi paikassa, jossa tie vie metsästä peltoaukealle ja päinvastoin”, Pöyhönen sanoo.

    Tilannenopeus on ratkaiseva, kun hirvieläin tulee yllättäen eteen. Mitä kovempi vauhti, sitä pidempi on jarrutusmatka.

    Pöyhösen mukaan hirvieläinonnettomuudet näkyvät myös Fennian korvaustilastoissa. Viime vuonna ilmoitettiin yli 1 500 vahinkoa.

    Keskimäärin korvauksen määrä oli hieman alle 4 500 euroa, mutta haitari on hyvin laaja.

    ”Ainoa keino pitää kantojen koko kurissa on metsästys.”

    Hirvieläinten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti.

    Esimerkiksi valkohäntäpeuran kannan arvioitu koko on Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan yli kaksinkertaistunut 2010-luvun alusta. Viime vuonna arvio kannan koosta kääntyi kuitenkin laskuun.

    ”Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran kannan suuret koot ovat riesa erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Siellä on paljon liikennettä, mutta vain vähän hirvieläinten luonnollisia vihollisia. Ainoa keino pitää kantojen koko kurissa on metsästys”, Pöyhönen sanoo.

    Varsinais-Suomen ja Uudenmaan lisäksi hirvieläinvahinkoja sattuu Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Muissa maakunnissa onnettomuuksia tapahtuu selvästi vähemmän.

    Lisää aiheesta
    • Autot | Katso kolarivideo: Peura paahtoi suoraan alle ‒ ”Ei siinä kerennyt kissaa sanoa”

    • Metsäkauriiden määrän lisääntyminen ja liikenteen vilkastuminen ovat lisänneet onnettomuuksien määrää. Metsäkauriita metsästettiin viime metsäskaudella noin kolme prosenttia edellisvuotta enemmän.

      Eläimet ja kasvit | Metsäkaurisonnettomuuksia sattuu toukokuussa keskimäärin 27 päivässä ‒ näissä maakunnissa kaurisvahinkoja tapahtuu eniten

    • Kolarin sattuessa on tärkeää varoittaa heti muuta liikennettä, siirtää auto sivuun ja huolehtia kolarissa mahdollisesti loukkaantuneista.

      Hirvieläinkolarin vaara vaanii myös kesällä – jos eläin lähtee karkuun, muista aina jättää näkyvä merkki kolaripaikalle

    Artikkelin aiheet
    hirvieläinonnettomuudet
    liikenneturvallisuus
    valkohäntäpeura
    metsäkauris
    metsästyskausi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla