

Stig-Göran Nesslerin työmaa sijaitsee Iskmon kunnostusojituksen suunnittelualueella. Otso Metsäpalvelut Oy:n viimeistelemä ojitus päättyi viime vuonna.
Kunnostushanke päättyi, mutta Nesslerin ja muutaman muun metsänomistajan palstoilla ojia ei avattu.

MT uutisoi Nesslerin ja hänen metsänomistajanaapureidensa palstojen tilanteen viime kesänä (MT 26.6.2019).
MT kysyi Otso Metsäpalvelut Oy:n silloiselta toimitusjohtajalta Kari Lundellilta, onko hanke valmis, vaikka osa kunnostusalueen ojista on avaamatta.
"Otso Metsäpalvelut Oy on suorittanut lupien mukaisen hankkeen loppuun suunnitellussa laajuudessaan", Lundell vastasi sähköpostitse viime kesäkuussa.
Vanhojen ojien kunnostus Iskmossa alkoi vuonna 2010. Kunnostuksen viimeisteli Otso, jonka juuret ovat Suomen metsäkeskuksessa. Itsenäinen Otso Metsäpalvelut Oy aloitti toimintansa 1.10.2016.
Maksoimme ojituksesta, jota ei tehty, Harriet ja Stig-Göran Nessler tiivistävät tilanteen.
"Vesi on maannut alueella vuosia. Metsät ovat muuttumassa vesijättömaaksi."
Nesslerien lisäksi MT tapasi alueen metsänomistajista viime vuonna Mikael Westergårdin ja Kaj Loon. Kaikki metsänomistajat olivat harmissaan ja vihaisia. Vesi valtasi heidän palstojaan, vaikka alueen iso kunnostusojitus oli vastikään valmistunut.
Puut kuolevat, eivät ne voi olla vedessä pysyvästi, metsänomistajat sanoivat.
"En ollut uskoa korviani, kun kuulin, että ojia ei kunnosteta tällä viimeisellä osuudella ennen Långträsket-järveä”, Stig-Göran Nessler kertoi viime keväänä MT:lle.
Långträsket on pikkujärvi, johon alueen vedet virtaavat ja jonka laskuojaa pitkin vesi purkautuu eteenpäin.
Lue myös:
Miten tässä näin kävi? Vesi valtaa metsäpalstat vaikka alueen kunnostusojitus valmistui
Otso Metsäpalvelut vastaa: Järven reunaan jätettiin suojavyöhyke, jossa ojia ei kunnosteta
Syksyllä 2019 Harriet ja Stig-Göran Nessler ottivat yhteyttä Etelä-Pohjanmaan ely-keskukseen. Heitä askarrutti, onko Otso Metsäpalvelut Oy:n ratkaisuun pakko tyytyä.
Onko tosiaan niin, että heidän ja muutaman muun metsänomistajan palstat muuttuvat vesijättömaaksi, koska Otso Metsäpalvelut Oy jätti Långträsketin rantaan suojavyöhykkeen, jossa ojia ei puhdisteta.
Nesslerit kysyivät ely-keskuksen asiantuntijoilta myös, voiko Långträsketin laskuojaa avata. Silloin järven pinta saataisiin laskemaan karttoihin merkittyyn korkeuteensa 7,5 metriä merenpinnan yläpuolella.

Ely-keskuksen vastaus yllätti Nesslerit iloisesti. Ely ilmoitti, että ojat on mahdollista avata sekä Långträsketin ylä- että alapuolella.
Nesslerit tekivät ojituksesta virallisen hakemuksen ely-keskukseen, joka 23.12.2019 antoi lausuntonsa asiasta. Lausunto mahdollistaa ojien puhdistuksen noin 1 200 metrin matkalla lähes kymmenen metsänomistajan palstoilla.
Stig-Göran Nessler tarttui toimeen ripeästi. Nyt osa ojista on jo avattu.

Petter Höglund on vesitalousasiantuntija Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksessa. Hän on vaikuttanut keskeisesti siihen, että ojien puhdistus onnistuu.
”Myös Långträsketin laskuoja voidaan puhdistaa. Riittää, kun järven keskivedenkorkeus pysyy 7,5 metriä merenpinnan yläpuolella”, Höglund sanoo.
Viime vuosina järven pinta on välillä ollut yli kahdeksan metriä merenpinnan yläpuolella. Niinpä järvi on tulvinut metsään.
”Viimeiset ojaosuudet ennen Långträsketiä samoin kuin järvestä lähtevä laskuoja olisi pitänyt ehdottomasti avata kunnostusojituksessa, mikäli alueella aiotaan metsämaata pitää", Höglund toteaa.
Ratkaisevaa on Långträsketin keskivedenkorkeus, Höglund korostaa.
”Kesän kuivimpana kautena järven pinta saattaa laskea hieman alle 7,5 metrin rajan. Vastaavasti rankkasateiden aikana se ylittää tuon arvon."
Tärkeää on, että keskivedenkorkeus on vähintään 7,5 metriä merenpinnan yläpuolella.
”Ojittaminen on mahdollista tehdä siten, että siitä ei koidu vesilain tarkoittamaa haittaa”, Höglund kertoo ely-keskuksen näkemyksen.
Entä jos laskuojan perkauksen vuoksi Långträsketistä alkaa juosta vettä liikaa?
”Silloin velvoitetaan ojitusluvan hakija patotyöhön. Se tarkoittaa parin kiven pudottamista ojaan. Ei tämä sen vaikeampaa ole.”

Höglund ei tunne keskusteluja, joita hänen edeltäjänsä ja Otso Metsäpalvelut Oy:n ja sen edeltäjien edustajat ovat käyneet vuonna 2010 alkaneesta ojitushankkeesta.
”Långträsketin laskuojat ja purkuoja olisi kuitenkin pitänyt olla käsittelyssä jo silloin."
Viimekesäisessä vastauksessaan MT:lle Otso Metsäpalvelut Oy:n silloinen toimitusjohtaja Kari Lundell vetoaa vesilakiin. Långträsketistä lähtevän laskupuron perkaaminen ja järven vedenpinnan tason laskeminen on vesilain mukaan kielletty, Lundell toteaa.
Petter Höglund pitää erittäin tärkeänä, että ojitushankkeiden suunnittelijat huomioivat ympäristövaikutukset. Ely-keskuksen tehtävä on ojitusilmoituksen perusteella tulkita, mitä vesilain mukaan voidaan tehdä ilman vesioikeudellista lupaa, hän sanoo.
”Ely-keskus ei kuitenkaan pysty käsittelemään toimenpiteitä, jotka eivät ole kuuluneet ilmoitukseen.”
Kaikkia lakeja pitää tulkita, Höglund sanoo.
Myös vesilakia on tulkittava. Sitä ei pidä kaavamaisesti soveltaa samanlaisena kaikkiin paikkoihin.
”Jokainen hanke on omanlaisensa. Jokaisella alueella on erityispiirteensä. Ilmoitusmenettelyn tarkoitus on tulkita, mitä lain määräykset missäkin kohdassa tarkoittavat.”
Ojitushankkeiden osapuolien kannattaa ottaa yhteys ely-keskukseen jo varhaisessa vaiheessa, Höglund kannustaa. Hän korostaa keskustelua ja ratkaisujen pohtimista.
”Ongelmatilanteissa on aina mahdollista tutkia, pystytäänkö tilanne korjaamaan.”
Myös Långträsketin tienoon tulvimiseen olisi voitu löytää ratkaisu nyt nähtyä nopeammin.
”Otso Metsäpalvelut Oy:n ja haitankärsijöiden tai hyödynsaajien olisi kannattanut ottaa yhteyttä ely-keskukseen heti, kun ongelmia metsäpalstoilla alkoi ilmetä.”
Lue lisää:
Otson toimitusjohtaja: Iskmon ojitushanke ollut erittäin haastava
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
