• Tukirahojen puute pysäyttää pienpuun polton

    Rahapula uhkaa pysäyttää pienpuun energiakäytön. Korjuu takkuilee, koska nykyisen kemeratuen korvaajaksi suunniteltu pienpuun energiatuki (petu) on vastatuulessa EU:ssa.
    Energiapuuta pinossa.
pino
    Energiapuuta pinossa. pino Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    21.3.201206:00
    MT toimitus

    ”Pienpuun hankinnan pysähtyminen aiheuttaa energialaitoksille vaikeuksia ensi talvena. Myös turvevarastot ovat niukat, joten vaihtoehdoiksi jäävät lähinnä hiili ja öljy”, sanoo puheenjohtaja Hannu Niemelä Puuenergia ry:stä.

    ”Pienpuun energiakäyttöön ei uskalleta nyt panostaa. Tuen määrä, ehdot ja jatkuvuus ovat auki. Tähän kaivataan nykyistä pitkäjänteisempiä toimia.”

    ”Huonokin päätös on tässä tilanteessa parempi kuin asian siirtäminen elokuun budjettiriiheen. Päätöksen jälkeen alan toimijat voivat ratkaista, mitä tekevät.”

    Niemelä muistuttaa, että pienpuun energiatuki ei rasita valtiontaloutta. Se työllistää tuhansia suomalaisia ja tuottaa myönnettäviä tukia enemmän verotuloja.

    Artikkelin aiheet
    pienpuun energiakäyttö
    Puuenergia
    energiatuki
    Hannu Niemelä
    EU
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle