• Puuta käytettiin ennätysmäärä viime vuonna

    Metsäteollisuustuotteiden kasvanut kysyntä ja erityisesti metsäenergian käytön kasvu lisäsivät raakapuun kulutusta.
    Tilaajalle
    Sahateollisuuden jalostama puumäärä nousi viime vuonna kymmenen prosenttia 30,4 miljoonaan kuutiometriin, mikä oli yli kolmannes kaikesta kulutetusta raakapuusta, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo.
    Sahateollisuuden jalostama puumäärä nousi viime vuonna kymmenen prosenttia 30,4 miljoonaan kuutiometriin, mikä oli yli kolmannes kaikesta kulutetusta raakapuusta, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Metsäteollisuus
    24.5.202215:30
    Juha Kaihlanen

    Raakapuun käyttö kasvoi viime vuonna Suomessa ennätykselliseen 85,1 miljoonaan kuutiometriin. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo ennakkotiedoissaan.

    Raakapuusta 85 prosenttia meni metsäteollisuustuotteitten valmistamiseen. Loppu paloi energiaksi lämpö- ja voimalaitoksissa sekä pientaloissa.

    Raakapuun ohella erilaista sivutuote- ja tähdepuuta hyödynnettiin yhteensä 27,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 16 prosenttia edellisvuotista enemmän.

    ”Metsäteollisuustuotteiden kasvanut kysyntä ja erityisesti metsäenergian käytön lisääntyminen nostivat raakapuun eli jalostamattoman runkopuun kokonaiskäytön tilastohistorian suurimpaan lukemaan vuonna 2021”, Luken yliaktuaari Tuomas Niinistö kertoo.

    Kaikesta raakapuusta 85 prosenttia eli 72,2 miljoonaa kuutiometriä meni metsäteollisuuden tuotantoon. Lisäksi metsäteollisuus jalosti sivutuotepuuta pääosin sellun valmistuksessa 9,8 miljoonaa kiintokuutiometriä.

    ”Sivutuotteina puuta käytetään toiseen kertaan, joten kyseessä ei ole enää raakapuu. Esimerkiksi sahoilta selluteollisuuteen tuleva hake on tällaista, eikä sen määrää siksi enää uudestaan sisällytetä raakapuun käyttölukuihin”, Niinistö selvittää.

    Energiaksi raakapuuta meni 12,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 14 prosenttia edellisvuotista enemmän.

    Tämän lisäksi energiantuotannossa kului 17,7 miljoonaa kuutiometriä erilaista sivutuote- ja tähdepuuta kuten kuorta, purua sekä hakkuutähteitä.

    Yhteensä puuta lämpö- ja voimalaitoksissa sekä pientaloissa paloi näin 30,6 miljoonaa kuutiometriä, mistä metsähakkeen osuus oli 10 miljoonaa kuutiometriä.

    Kyseisissä luvuissa ei ole selluntuotannossa syntyvää mustalipeää, mikä on määrältään merkittävin yksittäinen puupolttoaine.

    Metsäteollisuus jalosti kotimaista raakapuuta 62,4 miljoonaa kuutiometriä ja tuontipuuta 9,8 miljoonaa kuutiometriä.

    Tullitilastojen mukaan puuta tuotiin Suomeen 12,7 miljoonaa kuutiometriä, missä luvussa on mukana energiateollisuuden käyttämä puu.

    Sahateollisuuden jalostama puumäärä nousi Luken mukaan kymmenen prosenttia 30,4 miljoonaan kuutiometriin, mikä oli yli kolmannes kaikesta kulutetusta raakapuusta.

    Lähes puolet metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta, eli 34,7 miljoonaa kuutiometriä, keitettiin selluksi.

    Tuontihaketta metsäteollisuuden raakapuusta oli 2,5 miljoonaa kuutiometriä.

    Loput hakkeen tuonnista, eli 1,9 miljoonaa kuutiometriä, päätyi energiaksi. Poltetun tuontihakkeen määrä kasvoi kolme prosenttia edellisvuodesta.

    Lue lisää:

    Metsäteollisuuden kotimaisen puun käyttö jäi 57,3 miljoonaan kuutiometriin viime vuonna

    Metsäteollisuuden puunkäyttö putosi viime vuonna 71 miljoonaan kuutiometriin

    Artikkelin aiheet
    raakapuun käyttö
    metsäteollisuus
    energiankäyttö
    Luonnonvarakeskus
    puun tuonti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa