• Metlan toiminta siirtyy Sallasta Rovaniemelle

    Metsä
    7.8.201316:00
    Juha Kaihlanen

    Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Sallan toimipaikkaa ollaan lakkauttamassa ja sen toiminta siirtyy Rovaniemelle näillä näkymin ensi vuoden aikana.

    Metlan aluejohtajan Martti Varmolan mukaan päätöstä lakkauttamisesta ei vielä ole, mutta tavoitteena on tehdä siirto ennen kuin Metlasta tulee osa Luonnonvarakeskusta vuoden 2015 alussa.

    Luonnonvarakeskukseen yhdistetään Metla, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Rktl.

    Metlan Sallan toimipaikka perustettiin 1989. Parhaimmillaan siellä työskenteli 35 ihmistä, monet työllistämisrahojen tuella.

    Työllisyysrahoja ei viime vuosina ole enää herunut. Viime aikoina Sallassa on ollut viisi vakituista työntekijää ja kymmenkunta määräaikaista.

    Sallan toimipisteen lakkauttamisesta kertoi Lapin Kansa.

    Varmolan mukaan Metsäntutkimuslaitoksen säästövelvoitteet pakottavat tarkastelemaan kaikkia toimintoja ja kiinteistöjen käyttöä entistä tiukemmin.

    Sallassa Metla on toiminut kunnan vuokratiloissa ja vuonna 2005 valmistuneessa omassa kiinteistössä.

    Metlan Kolarin toimipaikkaa uhkasi lakkauttaminen viitisen vuotta sitten. Kolarissa toiminta jatkuu näillä näkymin.

    Metlan, MTT:n ja Rktl:n yhdistyminen Luonnonvarakeskukseksi merkitsee todennäköisesti pienten toimipisteiden sulkemisia kaikissa kolmessa tutkimuslaitoksessa.

    MTT:ssa ja Rktl:ssa pieniä yksiköitä on enemmän kuin Metlassa.

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Metla
    Luonnonvarakeskus
    Salla
    Rovaniemi
    tutkimuslaitokset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio