Lähteet ovat sammalten ja sammakoiden valtakuntaa

Etelä-Suomessa lähteitä esiintyy eniten harjumailla, varsinkin Salpausselkien yhteydessä. Pohjoisessa lähteisyys on yleisempää suuremman sadannan, ilmaston kosteuden ja maaston suurempien korkeuserojen takia.

Erilaisten lähteiden kirjo on suuri. Komeimmat ovat aarin tai parin kokoisia lampia, joiden pohjaa pöllyttää monesta kohdasta pulppuava vesi. Näin aktiivisista ja voimakkaista lähteistä lähtee vuolas laskupuro, jolla on alkutaipaleellaan ympäristölle samankaltaiset vaikutukset kuin itse lähteellä. Pienimmät avolähteet ovat puolestaan vain kämmenen kokoisia. Otollisiin paikkoihin syntyy lähteikköjä, usean lähteen ryhmittymiä, jotka saattavat muodostaa ylipääsemättömän hetteikön.

Joskus lähteisyyden huomaa metsässä kulkiessaan vasta silloin, kun jalka vajoaa saniaispöheikön keskellä syvälle vetiseen maahan. Jos minkäänlaista avovesialaa ei ole näkyvissä, puhutaan tihkupinnoista. Ne ovat ohutturpeisia alueita, jotka maan laadusta ja pohjaveden määrästä riippuen voivat olla upottavia tai vain pinnalta pehmeitä.

Peruskartoissamme on lähteelle oma merkki. Niitä löytyy yli kaksikymmentätuhatta, mutta todellisuudessa määrä lienee paljon suurempi.

Ne ovat erittäin herkkiä lähiympäristössä tehtäville toimenpiteille, joten moni on jo menettänyt luontoarvonsa joko kokonaan tai osittain. Lähteitä on käytetty ja käytetään yhä vedenottamoina. Osa on kuivunut kokonaan tai osittain metsäojitusten yhteydessä. Myös lähiympäristön hakkuu tai maanmuokkaus on tuhonnut lähteitä, muuttanut paikan vesitaloutta ja virtauksia kuivattaen niitä.

Lähteiden ja lähteikköjen kohdalla metsänkäsittelyssä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja pysyteltävä riittävän etäällä kosteista kohdista.

Pienympäristönä pohjaveden purkautumisalue on monimuotoisuutta rikastava ja aivan omanlaisensa. Kosteutta riittää kuivimpinakin kesinä, ja maan uumenista pulppuava vesi on kautta vuoden noin viisiasteista. Se pitää pienilmaston kesäisin viileänä, talvisin ympäristöään selvästi leudompana. Reunat pysyvät roudattomina, sillä aktiiviset lähteet säilyvät sulina ympäri vuoden.

Tasainen lämpötila antaa turvapaikan muutamille kasveille, kuten komeasti mätästävälle lähdesaralle. Tämä metriseksi kasvava harvinainen heinä on maassamme tiukasti sidoksissa lähteisiin, joiden tasaisissa olosuhteissa se on ilmeisesti sinnitellyt aina jääkauden jälkeiseltä lämpökaudelta lähtien.

Lähteiköt ovat erityisesti sammalten valtakuntaa, ja lajisto on omaleimaista. Lajeja on kymmenittäin, osa niistä yleisiä mutta osa uhanalaisia. Jotkut kasvavat lähteiden ja lähdepurojen partailla, toiset vedessä tai sen pinnalle leviävinä lauttoina ja loput tihkupintojen turpeessa. Harvinaiset huurresammalet elävät vain kalkkipitoista vettä pulppuavissa lähteissä, jotka on nimetty sammalsuvun mukaan huurresammallähteiksi.

Selkärankaisista eläimistä sammakot ja rupikonnat käyttävät lähteitä talvehtimispaikkoinaan. Mikäli vedet purkautuvat vuolaana purona, niissä voi elää purotaimenia. Saukko pyörähtää talviretkellään sammakkoja etsimässä, koskikara talvehtii puron hyönteistoukkien varassa.

Lähteen ja varsinkin laajempien lähteikköjen lähiympäristö on yleensä avointa. Vähän loitompana on pensaita, lähinnä erilaisia pajuja. Niiden takana puut sulkevat pienen aukon piiriinsä jättäen sen ainakin osittaiseen varjoon. Ne suovat myös suojaa tuulelta ja lisäävät entisestään pienilmaston tasaisuutta.

Maakerrosten läpi purkautuva pohjavesi nostaa mukanaan ravinteita, joiden määrä vaihtelee maaperän laadun mukaan. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti lähteikköjen kasvillisuuteen. Ravinteikkaimpien piirissä kasvaa kosteiden lehtojen sekä rehevien luhtien ja korpien vaativaa lajistoa. Tihkupintoja täplittävät sammallaikut ja saniaispehkot, korkeat mesiangervo- ja suo-ohdaketuppaat, järviruoko sekä keväällä keltaisina kukkivat kevätlinnunsilmät. Reunoilla näkee usein maariankämmeköitä tiheinä kasvustoina.

Vähäravinteisimmilla paikoilla lähteiden vaikutukset kasvillisuuteen ovat vähäisempiä, mutta erilaisia sammalia on paljon. Lähteiden pienilmaston takia pohjoiset lajit kasvavat suhteellisen etelässä ja eteläiset lajit vastaavasti muita ympäristöjä pohjoisemmassa.

Kirkkaiden lähteiden pohjilla näkee ristiin rastiin kaatuneita liekopuita, monen kokoisia ja erilajisia. Lahottajaeliöiden ja muiden lahopuussa elävien lajien kannalta tärkeämpiä ovat kuitenkin lähteiden partailla ja tihkupinnoilla makaavat puuvainajat. Kostea ja tasaisen viileä ympäristö luo lahopuun asukkaille aivan omanlaisensa ympäristön, ja lajisto poikkeaa merkittävästi kangasmaiden vastaavasta.

Vielä luonnontilaisina säilyneet lähteiköt ja lähdepurot pitkine lahopuujatkumoineen ovat poikkeuksellisen arvokkaita ja herkkiä elinympäristöjä. Niiden merkitys metsälajiston monimuotoisuudelle on korvaamaton, ja ne tulisi suojella kaikenlaiselta metsätaloustoiminnalta.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2018.

Avaa artikkelin PDF