Töissä metsässä: Vauhtia puunajossa

Männikkö oli saunamökin vieressä. Se harvennettiin syksyllä, ja kevät paljasti hankien alta ajamattomia ropsipuita. Sepäs sattui hyvin, Metsäliiton epäonni on vuoden saunapuut! Nyt tulisi mönkijälle muutakin käyttöä kuin hulttiopojan huviajelut. Kun koneita on, pitäähän niitä käyttää.

Mönkijällä metsässä ajaminen, varsinkin kuorma perässä, perustuu vauhdin ylläpitämiseen. Vetolaite painaa vähän ja kumirenkaan pito loppuu helposti. Näin ainakin minä olen ymmärtänyt. Tämä johtaa helposti tilanteisiin. Vauhdin kasvaessa vahingot kasvavat eksponentiaalisesti, sanoo fysiikka.

Ensimmäinen tilanne tapahtui ennen kuin yhtään pölkkyä oli edes kyydissä. Puukasojen luokse pääsi joko lyhyemmän tai pidemmän kautta. Lyhyemmässä reitissä oli aika jyrkkä mäki, mutta olivathan siitä metsäkoneetkin menneet. Aristelin kuitenkin alkuun ja lähdin kiertämään pidemmän kautta. Virhe, virhe, virhe!

Ajouraa pitkin latvuksien päällä rytkytellessä sain mönkijän ja rankakärryn yhdistelmän hyvään vauhtiin, ja sittenhän se kosahtikin. Seis. Kannon päälle. Jumissa.

Tilannekatsaus kertoi, että nyt olin saanut koneen huolella nakeliin. Ihan viiden parhaan joukossa omista suorituksistani. Moottori piti käynnistettäessä jumalatonta säksätystä, varmasti levisi nyt sen laitimmaisen kerran. Mutta pitäisihän se tästä kannon päältä kuitenkin pois saada. Käynnistäminen ja siten vinssaaminen ei tullut kysymykseen. Oli käsivoimin kammettava konetta irti. Sopivalla petäjärangalla sainkin astinlaudalta kaadettua mönkijän kyljelleen, sitten pystyin sen pirun kannon lyhentämään moottorisahalla sellaiseksi kuin sen olisi pitänyt alun perinkin olla.

Kone käyntiin. Ääni oli hävinnyt, ilmeisesti kanto oli painanut moottoria vasten. Rankakärry takaisin perään, ja matka jatkui kohti työmaata. Sen verran siinä sai ährätä, että pisti hikoiluttamaan huonokuntoisen. Ensimmäiset löylyt otettu tässä vaiheessa.

Rankoja sai vähän pätkiä, että sain ne mönkijän kärryyn sopivaksi. Ensimmäisen kuorman jätin vajaaksi, puita sen verran, että tulisivat tuetuiksi pankoja vasten. Koska ei huvittanut toista kertaa repiä laitetta kannon päältä, pitäisi kuljetusmatka saada lyhyemmäksi. Siis mäkeä jyrkästi alas.

Ensimmäiset kuormat menivät aika mukavasti. Jarrukahva välillä pehmeni alamäessä. Tulisi urakka nopeammin valmiiksi, kun vauhti on kovempi! Mönkijä sopii raideleveydeltään kohtalaisesti ajokoneen telajälkeen. Kannon- ja kivienkiertoihin sekä käännöksiin löytyi hyvät ajolinjat. Pino kasvoi mökin tukkilaanilla. Kuka nämä tekisi saunapuiksi ja milloin? Se on sen ajan murhe, kunhan saisi vielä loputkin metsästä pois.

Se alamäki oli joka kerralla aina vähän jännä paikka. Huonojarruisella laitteella rytkyttely ajouraa pitkin kantoja väistellen puukuorma perässä on epämukavaa. Pahin virhe, mitä alaspäin tullessa voi tehdä, on jarruttaa kovaa. Lopultahan siinä sitten lähdettiinkin. Minä ensin alta pois, ja yhdistelmä perässä puineen. Vähensin vauhtia kesken laskun turhan radikaalisti tai kuorma oli liian iso. Peräkärry lähti ohittamaan mönkijää vasemmalta ja nosti laitteen perän ilmaan. Heti tilanteen tajuttuani päätin, että kun jarruttelulla ollaan tämä saatu aikaan, niin näitä kuperkeikkoja ei vastusteta lainkaan. Sieltä oli tulossa sen verran kiloja niskaan, että parempi lähteä alta pois mahdollisimman nopeasti.

Vaikken mikään Vesku Loiri ole kaatuilemaan, selvisin ihme kyllä volteista ilman mainittavia vammoja. Onneksi kypäräkään ei ollut käytössä, säästyi naarmuilta. Kuulosuojaimet tässä rytäkässä lensivät päästä. Tasaiselle päästyäni ensimmäisenä tietysti piti tarkistaa, ettei kukaan nähnyt. Se tästä vielä puuttuisi, että joku pääsisi moittimaan ajotaidoista.

Mönkijä oli katollaan, ja rankakärry lepäsi aisastaan mönkijän vasemman takarenkaan päällä. Kuorma tyhjäksi ja pelit oikein päin, onneksi puunrungolla kampeamista oli jo harjoiteltu. Mönkijän etulaatikon kannen kiinnitys oli hajonnut, kärrystä joku ylimääräinen lenksu, jonka merkitystä en ollut tajunnut aiemminkaan, oli irronnut, mutta muuten olivat laitteet kunnossa.

Jatkossa pienempiä kuormia ja turhat jarruttelut pois niin tulihan ne puut ajettua. Vielä kun kerkiäisi joskus saunomaankin ne.

Henrik Tuomiharju

Joensuu