

Iso hakkuri rouskuttaa runkopuuta täydellä teholla Hakevuori Oy:n puuterminaalissa Askolan Vahijärvellä. Rekka purkaa tonttityömaalta tullutta kantokuormaa. Hetken päästä asvalttikentälle kaartaa karsittua rankaa kuljettava puutavara-auto.
”Kiihdytämme parhaillaan toimintaamme syksyn sesonkiin. Loka-marraskuussa alkavat hakkeen isommat toimitukset voimalaitoksille”, kertoo hankintapäällikkö Anssi Korsström.
Laajalla terminaalialueella on jo elokuussa isoja hakekasoja. Tummat kasat ovat hakkuutähteestä silputtua haketta, jossa ovat mukana oksat ja latvukset. Vaaleammat kasat ovat energiarangasta pilkottua korkeimman laatuluokan haketta.
Kasojen kohdalla on merkinnät siitä, onko raaka-aine kerätty sertifioiduista vai sertifioimattomista metsistä.
Vaikka yhä suurempi osa energiapuun haketuksesta tapahtuu terminaaleissa, Hakevuori Oy hakettaa edelleen kolme neljäsosaa puusta metsäautoteiden varsilla. Metsissä haketetaan pääasiassa hakkuutähdettä ja kokopuuta. Karsittu ranka ajetaan terminaaleihin haketettavaksi.
”Terminaaleilla on monta etua. Haketus tapahtuu aina hyvissä oloissa ja tehokkailla koneilla. Toimitukset asiakkaille ovat helppoja ympäri vuoden.”
Lämpökattiloihin menee nykyään energiapuun lisäksi kuitupuuta, harvoin kuitenkaan tukkia.
”Meidän on joskus kannattavampaa hakettaa kuitupuuta kuin hankkia sille ostaja. Esimerkiksi Kymenlaaksosta on kadonnut sellutehtaita, eikä kuitupuun kuljettaminen kauas ole taloudellisesti järkevää. Tukkipuita emme haketa vaan myymme ne yksityisille sahoille”, Korsström sanoo.
Isojakin puita kyllä haketetaan, mutta useimmiten niissä on ollut joko kirjanpainajatuho tai juurikääpää.
Hakevuori Oy:n toiminta sai vuonna 2001 alkunsa osittain siksi, että Itä-Uudenmaan vanhoissa kuusikoissa oli – ja on edelleen – paljon tyvilahoa.
”Juurikäävän pilaamat tukit saadaan hyötykäyttöön hakettamalla. Myös kirjanpainajan kuivattamat kuuset saadaan hyödynnettyä energiana.”
Viime vuosina Hakevuori on hakettanut yli kaksi miljoonaa irtokuutiometriä vuodessa. Osa haketuksista ja kuljetuksista on tehty alihankintana muille alan toimijoille. Kahden miljoonan kuution kokonaismäärästä kolmasosa on Hakevuoren omien toimihenkilöiden hankkimaa energiapuuta.
Hakevuoren loppuasiakkaat ovat pääasiassa Etelä-Suomen alueella sijaitsevia isohkoja lämpö- ja voimalaitoksia.
”Toimitimme omille asiakkaillemme viime lämmityskaudella 640 000 kuutiometriä haketta, vuotta aikaisemmin 670 000 kuutiota. Lauha viime talvi vähensi hakkeen tarvetta. Alkaneella lämmityskaudella toimitusmäärä näyttäisi pysyvän suunnilleen edellisten vuosien tasolla”, toimialajohtaja Markku Eskelinen kertoo.
Hakkeen kysynnän ja hinnan ja koko yrityksen kasvu näkyy liikevaihdossa. Hakevuoren viime vuoden liikevaihto, 25,8 miljoonaa euroa, oli viidenneksen edellisvuotta suurempi.

Metsähakkeesta syntyi hetkellisesti pulaa viime vuonna, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan lopetti puuntuonnin Venäjältä Suomeen. Suomen markkinoilta hävisi yhdessä yössä noin viidesosa energiahakkeesta. Tästä huolimatta hakkeen käyttö lisääntyi Suomessa neljänneksellä vuonna 2021. Kasvun syynä on turvetuotannon alasajo.
Hakkeen ja energiapuun hinnat eivät pompahtaneet ylös heti tuonnin loputtua, sillä hakkeen toimitussopimukset kattavat koko lämmityskauden kesään saakka. Seuraavalle lämmityskaudelle hakkeen hinta kuitenkin nousi selvästi, samoin energiapuun ja hakkuutähteen hinta.
Karsitun energiarangan hinta on monilla alueilla sama kuin kuitupuun hinta, vaikka tämä ei näykään suoraan Luonnonvarakeskuksen ylläpitämästä puun hintatilastosta.
Hintatiedot huhti-kesäkuulta 2023 kertovat, että energiarangasta maksettiin pystykaupassa keskimäärin 17,36 euroa kuutiolta ja Etelä-Suomessa vielä kaksi euroa enemmän. Kuusikuitupuun hinta valtakunnallisessa tilastossa oli saman ajanjakson harvennuksissa 19–23 euroa kuutiolta.
Energiarangan hinnannousu on ollut raju, sillä vuotta aikaisemmin energiarangasta maksettiin keskimäärin 6,09 euroa kuutiolta. Hinta lähes kolminkertaistui vuodessa. Latvusmassan hinta nousi vuodessa 40 prosentilla.
Päätehakkuualueilta nostettiin vielä kymmenen vuotta sitten kantoja, jotka ajettiin kasaan ja haketettiin. Nykyään hakkuilta ei yleensä kantoja nosteta. Hakevuori nostaa ja hakettaa edelleen kantoja sellaisilta alueilta, joita raivataan rakentamisen tai uusien teiden vuoksi.
Hakevuoren toiminta-alue kattaa Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson maakunnat. Energiapuuta ostetaan lisäksi Päijät-Hämeen eteläosista, Etelä-Savosta ja Etelä-Karjalan länsiosista. Yrityksellä on toiminta-alueellaan seitsemän energiapuuterminaalia.
”Meitä kiinnostavat eniten harvennukset ja nuorten metsien hoito. Teemme ostotarjouksia myös päätehakkuista. Ostamme myös muilta metsäalan toimijoilta energiapuuta ja hakkuutähteitä”, Anssi Korsström sanoo.
Muista puunkorjaajista Hakevuori eroaa siinä, että yrityksen korjuukoneista noin puolet on omia. Osa hakkuista teetetään alihankintana koneyrittäjillä. Yrityksellä on myös paljon omaa maantiekuljetuskalustoa.
Harvesteri pui päätehakkuutyömailla hakkuutähteet kasoihin, joista tähteet ajetaan kuormatraktorilla kasaan tien varteen. Kasan päälle levitetään sateelta suojaava peitepaperi. Hakkuutähdekasat kuivuvat metsätien varressa kesän yli ennen haketusta ja kuljetusta.

Energiapuun hyvä hinta edistää nuorten metsien hoitorästien purkua. Hyväkuntoisen metsätien varressa, kymmenen kilometrin päässä haketerminaalista on kuivamassa iso kasa energiapuuta.
Metsänomistaja Kari Pietiläinen teetti 12 hehtaarin nuoren metsän hoidon Hakevuori Oy:llä alkukesällä. Hän on tehnyt yhteistyötä yhtiön kanssa aikaisemminkin.
”Olin jo jonkin aikaa miettinyt metsien laittamista parempaan kasvukuntoon. Hieman myöhäiseksi kuvion kunnostus jäi. Keväällä otin viimein yhteyttä Hakevuoreen, ja homma hoitui todella nopeasti. Tuloskin näyttää hyvältä. Kuivan kelin ansiosta metsänpohjaan ei jäänyt korjuujälkiä”, Pietiläinen kiittelee.
Energiapuuta kertyi sen verran, että kunnostuksesta jäi metsänomistajalle tuloakin. Lisäksi hän sai Kemera-avustukset. Hakevuori hoiti Kemera-tukien haun metsänomistajan puolesta.
Pietiläinen pohtii, että omien metsien kunnostusprojektia pitäisi jatkaa muillakin kuvioilla. Myös lähestyvä sukupolvenvaihdos kannustaa laittamaan metsiä kuntoon.
”Vanhoissa kuusikoissa on jonkin verran kirjanpainajatuhoja, ja nekin kuviot pitäisi hoitaa hakkuilla kuntoon.”

Porvoon kaupungin omistama Porvoon Energia vaihtoi vuonna 2002 voimalansa energianlähteen kivihiilestä hakkeeksi. Vuonna 2013 Tolkkisiin valmistui toinenkin biovoimala. Molemmat voimalat tuottavat sekä lämpöä että sähköä.
Porvoon kaupungin kaukolämmöstä peräti 98 prosenttia tuotettiin viime vuonna metsähakkeella.
”Hake on kotimainen ja puhdas polttoaine ja tukee siksi hyvin yhtiömme siirtymistä päästöttömään energiantuotantoon. Hakkeen huono puoli on sen varastoinnin vaatima iso tila”, sanoo Porvoon Energian lämmön ja tuotannon päällikkö Ari Raunio.
Porvoon Energia käyttää vuosittain 550 000 kuutiota haketta. Hakkeen yhtiö ostaa 12 eri toimittajalta.
”Meillä on tarkoitus jatkossa hieman vähentää hakkeen käyttöä. Vanhempi voimala on tulossa tiensä päähän, ja etsimme sen tilalle muita lämmöntuotantoratkaisuja. Tulevaisuudessa kaukolämmön tuotannossamme hyödynnetään myös hukkalämpöjä ja sähköä, mikä myös vähentää hakkeen tarvetta.”
”Hakkeen hinta on lähes kaksinkertaistunut vuodessa, ja uusilla tuotantoratkaisuilla pyritään osaltaan pienentämään kaukolämmön hintojen korotuspaineita”, Raunio kertoo.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
