• Puurakentamisen ohjelmapäällikkö kiittelee Versowoodin esitystä: "Ympäristöministeriössäkin osaaminen on tunnistettu tärkeäksi kehityksen kohteeksi"

    Puun käytön lisääminen rakentamisessa vaatii valtion lisäksi toimenpiteitä myös kunnilta, sanoo puurakentamisen ohjelmapäällikkö Petri Heino ympäristöministeriöstä.
    Kunnista noin 30 prosenttia arvioi puurakentamisen suosion kasvavan vuosina 2018–2020 hoitorakennuksissa ja opetusrakennuksissa. Kuvassa on viime helmikuussa käyttöön otettu Tuupalan puukoulu Kuhmossa.
    Kunnista noin 30 prosenttia arvioi puurakentamisen suosion kasvavan vuosina 2018–2020 hoitorakennuksissa ja opetusrakennuksissa. Kuvassa on viime helmikuussa käyttöön otettu Tuupalan puukoulu Kuhmossa. Kuva: Miska Puumala
    Metsä
    27.9.201816:28
    Juha Kaihlanen

    Versowoodin toimitusjohtajan Ville Kopran huoli suomalaisen puurakentamisen osaamisesta jaetaan myös ympäristöministeriössä.

    Kopra esitti viime perjantaina puurakentamisen osaamisohjelmaa, jossa koulutetaan osaajia muun muassa vaativien puurakenteiden suunnitteluun.

    "Ympäristöministeriössäkin osaamisen kasvattaminen on tunnistettu tärkeäksi kehityskohteeksi, joka kaipaa julkisten toimijoiden, alan yritysten ja oppilaitosten välistä tiivistä yhteistyötä", puurakentamisen ohjelmapäällikkö Petri Heino sanoo.

    "On hienoa, että useat eri tahot ovat valmiita kehittämään puurakentamisen osaamista, jotta siitä voidaan rakentaa kansainvälisesti kilpailukykyinen vientituote."

    Puurakentaminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Siihen liittyen ympäristöministeriössä on käynnissä ohjelma, joka jatkuu vuoteen 2021 saakka.

    Tavoitteena on muun muassa lisätä puun käyttöä kaupunkirakentamisessa sekä julkisessa rakentamisessa ja siten alentaa Suomen hiilijalanjälkeä.

    "Tämä tehdään muun muassa edistämällä puurakentamisen osaamista informaatio-ohjauksen keinoin ja kehittämällä puurakentamiseen liittyviä säädöksiä", Heino kertoo.

    "Teemme ohjelmassa yhteistyötä kuntien, järjestöjen ja yritysmaailman kanssa, ja toivotan kaikki aiheesta kiinnostuneet tervetulleeksi mukaan."

    Puun käytön lisääminen rakentamisessa vaatii Heinon mukaan valtion lisäksi toimenpiteitä myös kunnilta.

    "Kunnat voivat lisätä puun käyttöä rakentamisessa omissa projekteissaan sekä kaavoittamalla puurakentamiselle alueita."

    Rakennustietosäätiö RTS:n mukaan noin 30 prosenttia Suomen kunnista arvioi puurakentamisen suosion kasvavan vuosina 2018–2020 hoitorakennuksissa ja opetusrakennuksissa. Lisäksi puukerrostalojen määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan seuraavan kahden vuoden aikana.

    "Puun käytön lisääminen rakentamisessa edistää osaltaan myös Suomen energia- ja ilmastostrategian tavoitteiden saavuttamista. Senkin takia on tärkeää, että alan toimijat tekevät aktiivista yhteistyötä", Heino korostaa.

    Lue myös:

    Tulostaan reippaasti parantanut Versowood esittää osaamisohjelmaa puurakentamiseen – "Osaamisessa Suomella on vielä parantamisen varaa"

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    Ympäristöministeriö
    Versowood
    puu
    rakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle