• Oulussa torjutaanliukkautta puulastuilla

    Metsä
    15.12.201415:00
    Suvi Jylhänlehto

    Oulussa kokeillaan, voisiko hiekoituksen sijaan liukkaille kävely- ja pyöräteille levittää puulastuja.

    Liikennevirasto ja Pohjois-Pohjanmaan elykeskus kokeilevat uutta liukkaudentorjuntamenetelmää kevyen liikenteen väylällä Oulussa noin kolmen kilometrin matkalla.

    Kokeilussa hiekka korvataan suolaliuoksessa kyllästetyillä puulastuilla.

    ”Idea on peräisin Sveitsistä La Chaux-de-Fondsin kaupungista, jossa puulastut on patentoitu”, projektipäällikkö Jarkko Pirinen Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksesta kertoo.

    Ouluun on tilattu Sveitsistä 50 kuutiometrin erä puulastuja tänä talvena kokeiltavaksi.

    ”Mikäli lastut osoittautuvat toimiviksi ja niitä päätetään käyttää laajamittaisesti, niille etsitään paikallinen toimittaja. Sveitsistä lastuja ei ole järkevää tilata”, Pirinen sanoo.

    Kokeilussa tutkitaan, kuinka puulastut toimivat kevyen liikenteen väylillä Suomen olosuhteissa.

    Oulussa lunta on viime viikkoina satanut ja sulanut moneen kertaan. Kun lämpötila sahaa nollan ympärillä, teitä joudutaan hiekoittamaan moneen kertaan.

    Puulastut kelluvat tienpintaan muodostuneen veden päällä, joten niitä ei tarvitsisi lisätä joka kerta, kun tie jäätyy uudelleen.

    Pirisen mukaan kokeilussa selvitetään, selvittäisiinkö yhdellä levityskerralla.

    Puulastut ovat kooltaan 5–20 millimetriä pitkiä ja muutaman millimetrin paksuisia.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Oulun kokeilu
    liukkaudentorjunta
    puulastut
    kevyenliikenteen väylät
    ELY-keskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle