• Saaristomeren kansallispuistosta kerättiin talkoovoimin yli 700 kiloa roskaa – seasta paljastui yllätyksiä

    Luontopalvelut kiittelevät vapaaehtoisryhmän panosta siivoustyössä.
    Metsähallituksen mukaan siivotusta jätteestä valtaosa on muovia. Muovi hajoaa auringon säteilyn ja mekaanisen kulutuksen vaikutuksesta mikromuoviksi.
    Metsähallituksen mukaan siivotusta jätteestä valtaosa on muovia. Muovi hajoaa auringon säteilyn ja mekaanisen kulutuksen vaikutuksesta mikromuoviksi. Kuva: Maiju Lanki
    Metsä|Ympäristö
    1.9.202423:00
    Henna Lääveri

    Metsähallituksen Luontopalvelut ja WWF järjestivät puhdistustalkoot Saaristomeren kansallispuistossa osana laajempaa hanketta, jonka tavoitteena on tehostaa meriluonnon suojelua ja edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä Suomen rannikko- ja merialueilla.

    Talkoissa siivottiin elokuussa kolmena päivänä suojellun ulkosaariston luotoja ja saaria muun muassa Skärirosenissa, Trunsön liikkumisrajoitusalueella. Metsähallituksen ja WWF:n viiden asiantuntijan lisäksi mukana työsää oli yhdeksän talkoolaista.

    Kyseisillä luodoilla on liikkumisrajoitus, eli luvatta niillä ei Metsähallituksen mukaan sovi kulkea. Tästäkin huolimatta kivikkoihin ja poukamiin on ajautunut kasapäin roskaa.

    Vapaaehtoiset keräsivät ja lajittelivat kahdeltakymmeneltä luodolta pois vietävää jätettä yhteensä 750 kilon edestä. Tästä jopa 32 kiloa oli ongelmajätettä.

    Määrän lisäksi talkoolaiset yllätti Metsähallituksen Luontopalveluiden erityisasiantuntijan Maiju Lankin mukaan roskien seasta löytyneet esineet.

    ”Runsauden lisäksi yllättävintä roskasaaliissa oli ehjien hehkulamppujen sekä oikean jalan kenkien määrä. Oikean jalan kenkiä löytyi moninkertaisesti vasemman jalan kenkiin nähden!”

    Vapaaehtoiset keräsivät ja lajittelivat kahdeltakymmeneltä luodolta pois vietävää jätettä yhteensä 750 kilon edestä.
    Vapaaehtoiset keräsivät ja lajittelivat kahdeltakymmeneltä luodolta pois vietävää jätettä yhteensä 750 kilon edestä. Kuva: Tytti Turkia

    Metsähallituksen mukaan siivotusta jätteestä valtaosa on muovia. Muovi hajoaa auringon säteilyn ja mekaanisen kulutuksen vaikutuksesta mikromuoviksi.

    “Rantaroskien poistamisella voidaan tehokkaasti vähentää mereen päätyvän mikromuovin määrää ja siten pysyvästi vähentää meren roskaantumista. Mikromuovien poistaminen vedestä on paljon työläämpää, epävarmempaa ja vaatii enemmän tekniikkaa. Rantaroskien poistamisella voidaan siis niin sanotusti hoitaa sairautta, ei pelkästään oireita”, Lanki kuvailee.

    Roskien lajittelun perusteella kerätyt jätteet ovat päätyneet mereen virkistyskäytön lisäksi ammattiliikenteestä ja kalastuksesta.

    ”Muovi on tehty kestämään, löysimme 1970-luvulta peräisin olevia muoviroskia, vaikka valtaosa olikin uudempaa. Vaikka pakkausmateriaaleista saattoi lukea vieraskielisiä tekstejä, paljon mukana oli myös kotoperäistä jätettä”, Lanki kertoo.

    Luontopalvelut kiittelevät vapaaehtoisryhmän panosta siivoustyössä. Luontopalveluiden työntekijät ovat suorittaneet roskienkeruuta Itämerellä aiemminkin, mutta vapaaehtoiset mahdollistivat laajemman alueen läpikäynnin.

    Vapaaehtoisissa oli mukana ympäristöstä kiinnostuneita ihmisiä, joilta ei vaadittu tiettyä ammatillista taustaa.

    ”Osasin odottaa kaunista saaristoa, mukavia leiriläisiä ja vetäjiä sekä paljon mielekästä puuhaa, ja odotukset toteutuivat moninkertaisesti! Parasta oli se, että pääsi yhdistämään hyödyllisen tekemisen mielettömiin luontokokemuksiin. Rannoilta löytyneen roskan määrä ei tainnut yllättää meistä ketään, mutta kyllä sen näkeminen silti harmitti. Työtä olisi voinut ja halunnut tehdä paljon enemmänkin”, vapaaehtoisena mukana ollut Hanna-Mari Kuivalainen kuivailee kokemustaan.

    Roskatalkoot toteutettiin osana Biodiversea LIFE IP -hanketta. Sen tavoitteena on tehostaa meriluonnon suojelua ja edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä Suomen meri- ja rannikkoalueilla. Toinen vapaaehtoisvoimin toteutettava talkooleiri järjestetään Metsähallituksen mukaan ensi kesänä Itäisellä Suomenlahdella.

    Lisää aiheesta
    • Talkoiden tavoitteena oli WWF:n mukaan palauttaa Fårön rantoja lähemmäs luonnontilaa. Kuvituskuva.

      Ympäristö | WWF:n talkoissa palautettiin paahteisia Fårön rantoja lähemmäs luonnontilaa

    • Jungfrauskärissä kasvaa uhanalaisia perinneympäristölajeja, muun muassa kämmeköitä. Kuvituskuva.

      Luonto | Suomen monimuotoisimpia perinnemaisemia kunnostetaan talkoilla Paraisilla – kasvavat muuten umpeen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä