• UPM: Jalostetun siemenen käyttö lisäisi kantorahatuloja 350 miljoonalla eurolla

    UPM lisää lehtipuun määrää metsissään ja kannustaa metsänomistajia tekemään samoin.
    Tilaajalle
    UPM:n taimitarhassa Joroisissa on lisätty rauduskoivun kasvatusta. ”Valitettavan moni metsänomistaja poistaa yhä liki kaikki lehtipuut metsistään”, harmittelee Anne Immonen.
    UPM:n taimitarhassa Joroisissa on lisätty rauduskoivun kasvatusta. ”Valitettavan moni metsänomistaja poistaa yhä liki kaikki lehtipuut metsistään”, harmittelee Anne Immonen.  Kuva: Anna-Katri Hänninen
    Metsä|Metsänhoito
    28.8.202306:00
    Katja Lamminen
    Joroinen

    Pari vuotta sitten metsäyhtiö UPM ilmoitti kaksinkertaistavansa lehtipuuston määrän omistamissaan metsissä Suomessa. Tavoitteena on parantaa metsien kasvua ja tuottoa sekä monipuolistaa metsälajistoa.

    Lehtipuiden osuutta yhtiön metsissä nostetaan nykyisestä 10 prosentista 20 prosenttiin. Se tarkoittaa että rauduskoivua istutetaan yhä enemmän sille sopiville maille.

    Sidosryhmäsuhteiden johtaja Sami Oksa UPM Metsästä kertoo, että sekametsät syntyvät jatkossakin isttuttamalla vain havupuita, mutta taimikonhoitovaiheessa kasvamaan jätetään entistä enemmän lehtipuita. Kuusikossa hehtaarille jätetään kasvamaan 1 600 kuusta ja 400 lehtipuuta.

    Oksa arvioi, että parinkymmenen vuoden päästä lehtipuun lisäys alkaa näkyä ensiharvennusmäärissä.

    Joroisten taimitarhalla kasvatetaan myös tammea.
    Joroisten taimitarhalla kasvatetaan myös tammea.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    UPM:n Joroisten taimitarhalla kasvatetaan entistä enemmän rauduskoivua, tervaleppää ja tammea.

    ”Ehkä 250 vuoden päästä joku sahaakin näistä tammista jotain”, taimitarhan päällikkö Anne Immonen naurahtaa pienenpieni tammentaimi kädessään.

    ”Valitettavan moni metsänomistaja poistaa yhä liki kaikki lehtipuut metsistään”, Immonen harmittelee.

    Kapuloita rattaisiin heittävät myös runsaslukuiset hirvieläimet, jotka ovat mieltyneet lehtipuiden makuun. Myös ilmaston lämpenemisen myötä leviävät kasvitaudit ja tuhohyönteiset voivat yllättää.

    Toisaalta metsien terveys paranee, kun puulajeja on enemmän kuin ikiaikaiset kuusi ja mänty. Lehtipuukarike myös parantaa maaperää ja kiihdyttää puiden kasvua.

    Kelpaisi kotimainen koivu sahoillekin, kun Venäjältä koivua ei enää hankita.

    Taimitarhalla tarvitaan paljon kausityöntekijöitä. Kuvassa Jutaphak Jarotram.
    Taimitarhalla tarvitaan paljon kausityöntekijöitä. Kuvassa Jutaphak Jarotram.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Laadukkaan taimiaineksen ansiosta myös metsien hiilensidonta kasvaa. Immosen mukaan potentiaalia voisi piillä myös sorsitun hieskoivun jalostuksessa.

    Männyllä niin kutsutun 1,5-sukupolven valiosiemenen käyttö lisää puun keskikasvua jopa 25–30 prosenttia. Samalla kiertoaika lyhenee 10–20 prosenttia ja metsänomistajan tulot kasvavat.

    ”Se tarkoittaa, että puuston kiertoaika lyhenee esimerkiksi 80 vuodesta 60 vuoteen”, Immonen selventää.

    Hän laskeskelee, että käyttämällä jalostettua viljelymateriaalia, Suomessa voidaan lisätä metsien kasvua 11 miljoonaa kuutiota vuodessa. Moinen määrä toisi noin 350 miljoonan euron lisäyksen metsänomistajien kantorahatuloihin.

    Taimet kasvavat suojassa, kunnes ne siirretään taivasalle saamaan ”shokkihoitoa” eli tottumaan tuleviin koitoksiin istutusalalla.
    Taimet kasvavat suojassa, kunnes ne siirretään taivasalle saamaan ”shokkihoitoa” eli tottumaan tuleviin koitoksiin istutusalalla.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Immosen mukaan syyskuun puoliväli on viimeinen hetki istuttaa taimet metsiin. Sen myöhemmin istutetut puut altistuvat keväällä helpommin ahavatuhoille.

    Metsien kylvöaika puolestaan loppui jo juhannuksen tienoolla.

    UPM omistaa Suomessa yli puoli miljoonaa hehtaaria metsää.

    Lisää aiheesta
    • Siemenviljelyssiemen nopeuttaa rauduskoivun kasvua noin kolmanneksella.

      Metsänhoito | Tiesitkö kuinka nopeasti jalostettu koivikko varttuu uudistusikään? Uusimmilla siemenillä pituutta ja paksuutta kertyy melkoisella vuosivauhdilla

      Tilaajalle
    • Taimen ranka on surullisen ruskea, mutta tyvellä vihertää. Tämä taimi toipuu ahavan vaurioista.

      Taimia uhkaavat monenlaiset tuhot – Aarre: Näin tunnistat ahavatuhon

    Artikkelin aiheet
    UPM
    jalostettu siemen
    metsänhoito
    lehtipuu
    metsänomistaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla