• Avotulen tekeminen voi aiheuttaa metsäpaloja kuivuudesta kärsivässä Suomessa – metsäpalovaroituksen ennustetaan olevan voimassa ainakin ensi viikkoon saakka

    Metsäpalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on kielletty.
    Kesäkuu oli koko Suomen keskilämpötilaa tarkastellessa poikkeuksellisen lämmin.  LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Kesäkuu oli koko Suomen keskilämpötilaa tarkastellessa poikkeuksellisen lämmin. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Metsä
    7.7.202113:21
    STT

    Kesäkuun alusta alkaen Suomessa on ollut kuivaa ja voimassa paljon metsäpalovaroituksia. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Ari Mustalan mukaan kuivuutta on jatkunut kesäkuun alusta asti.

    Tällä hetkellä metsäpalovaroitus on voimassa koko Suomessa. Mustalan mukaan varoitus ei ole todennäköisesti väistymässä ainakaan ennen ensi viikkoa.

    Kesäkuu oli koko Suomen keskilämpötilaa tarkastellessa poikkeuksellisen lämmin. Parinkymmenen vuoden aikajänteellä ei meteorologi Tuomo Bergmanin mukaan näytä siltä, että viime vuodet olisivat olleet aiempaa kuivempia.

    Metsäpalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on kielletty. Pelastustoimen verkkosivujen ohjeiden mukaan pelastuslain tarkoittamaksi avotuleksi ei katsota maapohjasta eristettyjä grillejä, tai tiilisiä tai kivisiä tulisijoja, joista tuli ei pääse leviämään kipinöimällä.

    Metsähallituksen luontopalveluiden viestintäpäällikkö Päivi Rosqvistin mukaan Metsähallituksen retkeilypaikoilla tulen saa tehdä metsäpalovaroituksen aikana ainoastaan umpinaisen kodan tai muun rakennuksen tulisijaan, jossa on seinät ja kipinöinnin vaaraa ympäristöön ei ole.

    Rosqvistin mukaan esimerkiksi nuotiopaikan kotakeittiössä tulta ei saa tehdä.

    Ilmatieteen laitos antaa metsäpalovaroituksen päiväksi kerrallaan. Tulevien päivien osalta kyse on ennusteista. Sunnuntaihin yltävän ennusteen perusteella metsäpalovaroitus ei ole väistymässä ainakaan tällä viikolla.

    Metsäpalovaroitukset ovat kuntakohtaisia, minkä vuoksi retkeilijän pitää varmistaa, onko metsäpalovaroitus voimassa siinä kunnassa, jossa hän aikoo retkeillä.

    Rosqvistin mukaan Metsähallituksen luontoon.fi-palvelussa lukee kunta tietyn retkeilykohteen esittelysivulla.

    Tulta ei myöskään saa jättää valvomatta, vaikka se olisi hiipunut hiillokseksi.

    "Ei tarvita kuin yksi tuulenpuuska, niin liekit syttyvät uudestaan", Rosqvist sanoo.

    Myöskään yleistynyttä risukeitintä ei saa käyttää metsäpalovaroituksen aikana.

    Kansallispuistoissa avotulen saa tehdä merkityille tulipaikoille. Päivi Rosqvist muistuttaa, että avotulen tekemiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

    Rosqvistin mukaan merkittyjen tulipaikkojen ulkopuolelle muodostuneet ja tehdyt epäviralliset nuotiopaikat ovat lisääntyneet.

    Ongelmana on Rosqvistin mukaan se, että kun epävirallinen tulipaikka on muodostunut, niin seuraavallakin retkeilijällä saattaa olla pienempi kynnys tehdä tuli.

    Viime vuonna yhtenä viikonloppuna Nuuksion kansallispuistosta Etelä-Suomesta purettiin jopa 300 laitonta nuotiopaikkaa vapaaehtoisten voimin.

    Artikkelin aiheet
    avotulen tekeminen
    metsäpalovaroitus
    kuivuus
    Metsähallitus
    retkeily
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio