• Pyyti-pystykorva etsi linnunhaukkukokeessa urhoollisesti metsoja ja teeriä vaikka sää ei suosinut ja perässä puuskutti toimittaja

    Linnunhaukkukoe on metsästystä jäljittelevä tapahtuma, jossa pystykorvan hakua ja työskentelyä arvostellaan maastossa.
    Tilaajalle
    Pyyti eteni maastossa vauhdikkaasti.
    Pyyti eteni maastossa vauhdikkaasti. Kuva: Eija Vallinheimo
    Metsä|Erä
    23.11.202512:00
    Eija Vallinheimo
    Tampere

    Ensimmäisten suomalaisten mukana pohjolaan saapui pystykorvan tapaisia koiria, joita käytettiin metsästyksessä. Suomenpystykorvan arvioidaan periytyvän suoraan näistä ensimmäisistä koirista katkeamattomana linjana. Tämän takia suomenpystykorvaa onkin ajettu jopa Unescon aineettomien kulttuuriperintöjen listalle.

    MT oli mukana Tampereella marraskuun alussa järjestetyssä lint-kokeessa ja pääsi seuraamaan 2,5-vuotiaan Tukkikankaan Pyytin toimintaa.

    Kokeen aikana koiran tulee liikkua omatoimisesti maastossa ja ilmoittaa löytämistään metsoista, teeristä tai pyistä haukkumalla perässä seuraavalle omistajalle ja palkintotuomarille. Koe-erän pituus on neljä tuntia.

    Marraskuinen päivä ei ole koiran kannalta helpoimmasta päästä, sillä sää on täysin tuuleton.

    ”Lintujen hajut ei leviä maastoon samalla tavoin kuin silloin kun on edes jonkinlainen tuulenvire”, selittää Pyytin isäntä Tomi Sieppi.

    Tuuleton ja märkä keli ei tunnu haittaavaan Pyytiä, vaan ensimmäiset pari tuntia se jolkottelee hyvällä vauhdilla joukon eturintamassa. Muutamaa haukahdusta lukuun ottamatta metsä tuntuu kuitenkin olevan tyhjä linnuista. Pyyti käy tarkastamassa tasaisin väliajoin, että taustajoukot ovat pysyneet perässä ja palaa jälleen hakuun.

    ”Jos koira ei käy tuntiin näyttäytymässä, se suljetaan pois kokeesta”, Sieppi kertoo.

    Haun arvostelussa kiinnitetään huomiota koiran liikkeen laajuuteen ja nopeuteen. Pyytin hakulenkit ovat alkuun lyhyitä, mutta pitenevät vähitellen keskimäärin 250 metriin. Pyyti pysyy kuitenkin kilometrin etäisyydellä koko ajan.

    ”Jos koira haukkuu lintua vaikkapa kahden kilometrin päässä, metsästäjän on mahdotonta ehtiä paikalle ajoissa”, Sieppi kiteyttää.

    Inka Liimola ja Tomi Sieppi yrittivät seurata Pyytin menoa jatkuvasti nikottelevasta tutkasovelluksesta.
    Inka Liimola ja Tomi Sieppi yrittivät seurata Pyytin menoa jatkuvasti nikottelevasta tutkasovelluksesta.  Kuva: Eija Vallinheimo

    Koiran on tarkoitus ilmoittaa linnun löytymisestä haukkumisella. Samalla haukun on tarkoitus peittää haukulle kiirehtivän metsästäjän äänet. Kokeessa koeryhmän pitääkin päästä sellaiselle etäisyydelle koiran haukusta, että se voidaan hyväksyä löydöksi ja arvostella. Linnunhaukkukokeissa riistaa ei kuitenkaan ammuta.

    ”Kiitettävä haukku on melko kiihkeätä, sillä koiran tulisi haukkua lintua keskimäärin vähintään 90 haukahdusta minuutissa yhtäjaksoisesti 10 minuutin ajan”, kertaa kokeessa Pyytiä tuomaroiva Inka Liimola kokeen sääntöjä.

    Tällä kertaa Pyyti ei löydä lintuja, mutta puolivälissä koetta se kiinnostuu männynjuurella olevista hajuista niin paljon, että se pitää hakea hihnan kanssa pois. Sieppi epäilee, että kolossa on saattanut asustella näätä. Samassa rytäkässä tutkapanta tippuu huomaamatta koiran kaulasta ja seuraavat minuutit kuluvat sen ihmettelemiseen, miksi koira ei näytä liikkuvan lainkaan.

    Välissä on pitkiä aikoja, jolloin koiran tutkapannan tiedot eivät päivity kartalle lainkaan.

    Myös lintukoiran toimintaa seurataan yleensä tutkapannan avulla, mutta tutkan käyttö ei ole pakollista. Marraskuisen kokeen aikana pantatiedot toimivat harmillisen huonosti. Välissä on pitkiä aikoja, jolloin koiran tiedot eivät päivity kartalle lainkaan. Puute on sikäli harmillinen, että koiran liikkeistä omistaja pystyy tulkitsemaan, mitä koiralla on kiikarissa.

    Pyyti vaihtoi välillä lajin hirvenajoon, mutta palasi nopeasti takaisin ruotuun.
    Pyyti vaihtoi välillä lajin hirvenajoon, mutta palasi nopeasti takaisin ruotuun. Kuva: Eija Vallinheimo

    Hakkuuaukean yli lentää yksittäinen metso, mutta koira ei saa tästä hajua. Sen sijaan Pyyti päättää vaihtaa välillä lajia ja käy jonkin matkan päässä käynnissä olevassa hirvijahdissa. Koira käy tutkan tuottamasta paikannustiedosta päätellen myös moikkaamassa muutamaa lähistöllä olevaa passimiestä.

    Pyyti kuulee kuitenkin isännän pillityksen ja palaa juuri parahiksi kokeen päättymisen aikaan takaisin seurueeseen. Liimolan kello kuitenkin kertoo, ettei tunnin aikaraja ehdi tulla täyteen, joten koe on hyväksytysti ohi. Huippupisteitä Pyyti ei tästä päivästä saa kerättyä, mutta kuparinhohtoinen koira näyttää onnelliselta – onhan se saanut tehdä sitä työtä, mihin se on jalostettu.

    Lisää aiheesta
    • Suomenpystykorva on kulkenut suomalaisten mukana vuosisadasta toiseen ollen tärkeä apu metsästyksessä sekä vahti- ja seurakoirana.

      Erä | Tiesitkö, että metsälle lähtee noin 100 000 koiraa joka syksy

    • Susi ehti purra koiraa pahasti kymmenkunta kertaa kaulan ympärille ja lapaan.

      Erä | Susi kävi koiran kimppuun kesken maastokokeen Pohjois-Pohjanmaalla

    • Viime vuonna suomenpystykorvia rekisteröitiin noin 300 vähemmän kuin edellisvuonna.

      Erä | Joka seitsemäs rekisteröity koira on metsästyskoira – suomenpystykorvan ja suomenajokoiran suosio hiipui viime vuonna

    Artikkelin aiheet
    Suomenpystykorva
    metsästys
    linnunhaukkukoe
    Metsästys
    Petoeläimet (Carnivora)
    Metsät
    Linnut
    Tampere
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle