• Stora Enso laajentaa clt-tuotantoa Tšekissä

    Investointi kasvattaa yhtiön clt-kapasiteettia yli 40 prosentilla.
    Stora Enso uskoo kasvuun massiivipuurakentamisessa. Kuvassa clt-levyjä yhtiön Ybbsin tehtaalla Itävallassa.
    Stora Enso uskoo kasvuun massiivipuurakentamisessa. Kuvassa clt-levyjä yhtiön Ybbsin tehtaalla Itävallassa. Kuva: Tero Pajukallio
    Metsä
    7.9.202011:53
    Henrik Hohteri

    Stora Enso laajentaa ristiinliimatun puun eli clt:n tuotantoa Tšekissä Ždírecin sahalla.

    Noin 79 miljoonan euron arvoinen investointi lisää yhtiön clt-kapasiteettia noin 120 000 kuutiometrillä vuodessa.

    Uuden tuotantolinjan on määrä käynnistyä vuoden 2022 syksyllä.

    Stora Enso odottaa investoinnin tuovan täydellä kapasiteetilla vuosittain 70 miljoonaa euroa lisää liikevaihtoa. Yhtiö uskoo myös, että investointi saavuttaa yhtiön puutuotteille asettaman kannattavuustavoitteen 20 prosentin operatiivisen sidotun pääoman tuotosta.

    Tuotannon laajennus luo tehtaalle noin 110 uutta työpaikkaa. Stora Enson mukaan sillä on hankkeelle kaikki vaadittavat viranomaisluvat.

    Stora Enso kertoi jo viime vuonna suunnittelevansa investointia. Yhtiöllä on ennestään yksi clt-tehdas Ruotsissa ja kaksi Itävallassa. Niiden kokonaiskapasiteetti on yhteensä 270 000 kuutiota.

    "Clt:llä on merkittävää kasvupotentiaalia markkinoilla, ja sen ominaisuuksien avulla voimme rakentaa korkeampia, kestävämpiä ja samalla kevyempiä rakennuksia kuin koskaan ennen", Stora Enson Wood Products -divisioonan johtaja Lars Völkel sanoo tiedotteessa.

    Lue myös:

    Stora Enso suunnittelee Tšekkiin ja Itävaltaan uusia puutuotteiden tuotantolaitoksia – investointien arvo olisi 90 miljoonaa euroa

    Euroopan suurin sahaaja uskoo puurakentamisen vetovoimaan: "Parhaat osat jalostetaan Japanin markkinoille"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle