• Lukijalta: Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita kasvatetaan kuin karjaa

    Moni maanviljelijä ja puutarhayrittäjä on Leena Kauppilan mukaan joutunut lopettamaan peurojen aiheuttamien vahinkojen vuoksi oman elinkeinonsa.
    Valkohäntäpeurojen määrän lisääntymisen takia pihaistutuksetkin ovat Leena Kauppilan mukaan paikoitellen kadonneet.
    Valkohäntäpeurojen määrän lisääntymisen takia pihaistutuksetkin ovat Leena Kauppilan mukaan paikoitellen kadonneet.  Kuva: MT riistakamera
    Metsä|Metsästys
    19.10.202412:30
    Lukijalta
    Leena Kauppila

    Valkohäntäpeura aiheuttaa viljelmille ja metsätaloudelle merkittävää vahinkoa. Tällä argumentilla myös Metsästäjäliitto haki lupaa yötähtäyslaitteiden ja keinotekoisten valonlähteiden sallimiseksi metsästyskaudelle 2024-25. Riistakeskus myönsi luvan, mutta ei velvoittanut kannan vähentämiseen. Kyseessä oli siis puhtaasti metsästyksen helpottaminen.

    Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita kasvatetaan kuin karjaa. Ne tarvitsevat kaikkialla Suomessa läpi talven kestävää tukiruokintaa (Metsästäjän opas, Riistakeskus). Opas myös kertoo, että näiden eläinten lisäruuan tarve loppuu vasta orasmaiden ensimmäisten pälvien ilmestyttyä. Metsästäjille tehdyssä Uudenmaan valkohäntäpeurasuunnitelma -oppaassa neuvotaan esimerkiksi 25 peuran laumalle antamaan minimissään 4 000 kiloa viljaa/juureksia/heinää talven aikana.

    Kesän tultua eläinten ravinnontarve kasvaa vasojen syntymisen myötä, mutta ruokinnan tarve loppuu. Silloin eläimet siirtyvät laiduntamaan viljapelloille, puutarhaviljelmille ja pihoille.

    Pienten hirvieläinten kasvatuksen pullonkaulaksi on nyt muodostunut aikaa vievä eläinten lahtaus. Kun pimeänäkölaitteidenkäyttö on ollut kiellettyä, on ruokintapaikoilla tapahtuva vahtimismetsästys (80 - 90 prosenttia metsästyksestä) pitänyt lopettaa hämärän tuloon. Jopa tiheän kannan alueella on saattanut mennä monta iltaa ennen kuin haluttu saalismäärä on kasassa.

    Riistaeläimiä ammattimaisesti kasvattaville tuntipalkka on jäänyt pieneksi, eikä se kaupungeissa asuville metsästäjillekään ole ollut mukavaa käydä pitkän matkan päästä monena iltana riistaa kyttäämässä.

    Nähtäväksi jää, miten paljon pimeänäkölaitteet parantavat tuotantotehoa ja mille tasolle liiketoiminnaksi muuttunut riistakarjankasvatus kehittyy. Moni maanviljelijä ja puutarhayrittäjä sen sijaan on jo nyt joutunut vahinkojen vuoksi lopettamaan oman elinkeinonsa.

    Pihaistutuksetkin ovat paikoitellen kadonneet, samoin useat luonnonkukat. Hautausmaillekin viedään jo "peurankestäviä" tekokukkia.

    Leena Kauppila

    Espoo

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen