Puumarkkinat: Kontrolloitu puu kiistan aiheena

Metsäsertifiointi kiteytyy Suomessa tällä hetkellä kolmeen kirjainyhdistelmään: FSC, HCV ja PEFC. FSC on kansainvälinen, erityisesti luontojärjestöjen tukema järjestelmä. PEFC taas on metsänomistajalähtöinen, laajasti käytetty malli.

Vasta tänä vuonna on julkisuutta saanut HCV, joka tarkoittaa korkean suojeluarvon metsiä. Sen rajaukset kytkevät tiukemman FSC-sertifioinnin metsätalouden käytäntöön. HCV-rajauksista kerrotaan tarkemmin tämän lehden sivulla 24 alkavassa artikkelissa.

FSC-sertifioitujen tuotteiden kysyntä on ollut kasvussa. Puuta jalostava teollisuus haluaakin tarjota näitä markkinoille enemmän, mutta raaka-aineen saatavuus on rajallinen.

Valikoimaan ovat siksi tulleet FSC Mix -tuotteet, joissa voidaan rajoitetusti käyttää myös sertifioimatonta puuta. Mikä tahansa puu ei kuitenkaan kelpaa. Raaka-aineen tulee olla kontrolloitua.

Kontrolloituun puun tuottamiseen kuuluu muun muassa se, että puuta ei korjata metsistä, joilla on korkea suojeluarvo (HCV). Näiden kohteiden selvittämiseksi tehtiin Metsäteollisuus ry:n ja Sahateollisuus ry:n tilauksesta viime vuonna karttaharjoitus, jossa sopivat alueet haettiin esiin kautta maan.

Ihan pienimpiä tiloja ei kartoille kelpuutettu. Etelä-Suomessa poimittiin vain yli 20 hehtaarin alueet, Keski-Suomessa raja oli 50 hehtaaria ja pohjoisessa 100 hehtaaria.

Metsänomistajille heidän hallussaan mahdollisesti olevia korkean suojeluarvon alueita ei ole kerrottu. Tiedot ovat nyt metsänhoitoyhdistyksillä, metsäkeskuksilla ja puun ostajilla.

HCV-merkinnän vaikutuksia puukauppaan ei heti tajuttu. Tänä vuonna niitä on alettu ihmetellä, kun on huomattu, että rajaus kartalla voi vaikuttaa puun kysyntään. Joka tapauksessa tällaisen kohteen hakkuut vaativat tarkempaa harkintaa. Koska kyseessä on pelkästään karttojen ja ilmakuvien avulla tehty selvitys, mukaan on tullut myös runsaspuustoisia talousmetsiä.

Isoimpia ongelmia kontrolloidun puun vaatimukset ovat aiheuttaneet saamelaisalueella Ylä-Lapissa, missä yhtiöt lopettivat vuodenvaihteessa ostot ja keskeyttivät hakkuita. Siellä kiistan keskiössä ovat olleet saamelaisten oikeudet ja metsätalouden poronhoidolle aiheuttamat riskit.

Koko vuoden jatkunut kiista on haitannut merkittävästi puuhuoltoketjun toimintaa.

Metsien sertifiointi on Suomessa kahden merkin hallussa, maailmalla merkkejä on useampiakin. PEFC-sertifiointi on noin 90 prosentilla Suomen metsistä. Metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä metsänomistaja on mukana siinä ilman eri sopimusta.

FSC-sertifiointiin on liitetty pääasiassa yhtiöiden tiloja, ala kattaa noin seitsemän prosenttia Suomen metsistä. Firmat hallinnoivat myös ryhmäsertifikaatteja, joihin on otettu mukaan keskimääräistä isompia yksityisten omistamia metsäkokonaisuuksia.

Osa metsänomistajista on kokonaan sertifioinnin ulkopuolella, koska myös PEFC asettaa rajoituksia hakkuille.

Sertifioinnilla oli alun perin määrä varmistaa metsäteollisuustuotteiden menekkiä. Jotkut yhtiöt ovat luvanneet maksaa metsänomistajalle FSC-sertifioidusta puusta lisähintaa, mutta sen todentaminen voi olla vaikeaa. Puun hinta koostuu joka tapauksessa hyvin monista tekijöistä. Hyvästä leimikosta voi saada kelpo hinnan ilman sertifiointiakin.

Puun myyjien on tähän mennessä ollut vaikea nähdä sertifioinnin tuomia hyötyjä omalle toiminnalleen. Siksi useimmille riittää PEFC, joka on halpa tapa hoitaa asia. Vaativampaan FSC:hen liittyminen maksaa jo selvää rahaa. Liittymismaksun lisäksi tulevat säännölliset, maksulliset auditoinnit.

Sertifiointi on mielikuvien hallintaa ja metsänhoidon valtapolitiikkaa. Sertifikaattien tarkoituksena on osoittaa puun käyttäjille, että metsätaloudessa toimitaan oikein ja kestävällä tavalla. Mausteeksi tulevat aina myös metsien suojeluasiat.

HCV-alueet voivat pahimmassa tapauksessa muodostua metsätalouden harmaaksi vyöhykkeeksi. On ongelmallista, että sertifioinnin varjolla asetetaan metsäsektorille lainsäädännöstä poikkeavia vaatimuksia. Jos puukaupat eivät toteudu, kärsivänä osapuolena ovat metsänomistajat, jotka eivät ole järjestelmään sitoutuneet. Tässä olisi korvausvaatimuksen paikka, mutta kuka korvauksia maksaisi?

Sertifiointiasioissa leirit ovat valitettavan tiukasti erillään. Metsänomistajajärjestö MTK ei osallistu millään tavalla FSC:n toimintaan eivätkä luontojärjestöt PEFCiin. Tällaisesta pattitilanteesta tulisi mahdollisimman pian päästä eroon. Yhteistyön avulla myös HCV-rajausten koko todellisuus olisi selvinnyt heti eikä vasta hämmästelyn jälkeen.

Molempien serttien kotimaisia standardeja ollaan tänä vuonna uudistamassa. Olisi hyvä, että metsänomistajienkin ääni tulisi tässä vaiheessa kuuluviin.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2019.