Douglaskuusi kestää kuivuutta paremmin kuin kotimainen metsäkuusi. Sitä on kokeiluluonteisesti kasvatettu Suomessa yli sadan vuoden ajan. Kuva: Jarkko Sirkiä
Ilmasto muuttuu, joten kannattaisiko kokeilla uusien puulajien kasvatusta? Asiantuntijoiden mukaan se olisi riski ekologialle
Vieraiden puulajien välttämistä pidetään metsäalalla nykyään itsestään selvänä. Uusien puulajien suurin riski on, että ne valtaavat elintilaa kotimaisilta lajeilta.Tilaajalle
Lehtipuista rauduskoivulla olisi menekkiä, mutta monet metsänomistajat epäröivät koivun kasvattamista hirvituhoriskin vuoksi. Kuva: Markku VuorikariMetsäalan monimuotoisuusohjelmat korostavat, että Suomen metsätaloudessa käytetään vain kotimaisia puulajeja.
Vieraat puulajit aiheuttaisivat riskin metsäekologialle esimerkiksi siksi, että yksikään puulaji ei elä yksin vaan tarvitsee omat seuralaislajinsa, kokonaisen pienoisekosysteemin.
Suomessa on metsätaloudessa kokeiltu useiden vieraiden puulajien viljelyä. Niitä ovat olleet kontortamänty, douglaskuusi, sahalininpihta, lännenpihta ja euroopanlehtikuusi. Suomen pisin puu on Punkaharjulla kasvava, vuonna 1880 istutettu euroopanlehtikuusi.
Vieraiden puulajien välttämistä pidetään metsäalalla nykyään itsestään selvänä. Jos asiasta puhutaan, se tehdään käänteisesti eli korostamalla kotimaisten puulajien käyttämistä metsänviljelyssä.
Termejä
Kotimainen laji elää ja lisääntyy kotimaassa luontaisesti.
Kotoperäinen laji elää ja lisääntyy luontaisesti ainoastaan kotimaassa, eikä sitä esiinny missään muualla.
Tulokaslaji on levinnyt maahan luontaista tietä ja omin voimin ilman ihmisen avustusta.
Vieraslaji on ihmisen joko tarkoituksella tai tahattomasti maahan tuoma laji.
Kolme syytä välttää
”Vieraiden puulajien suurimpana riskinä pidetään sitä, että ne lähtevät leviämään itsekseen ja valtaavat elintilaa kotimaisilta lajeilta”, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Egbert Beuker.
Toinen riski liittyy seuralaislajeihin. Jokainen puu kantaa mukanaan suurta joukkoa seuralaislajeja niin eläessään kuin kuoltuaankin. Ne hyötyvät puusta, ja puu hyötyy niistä.
”Hyönteiset, lahottajat, mykorritsasienet. Niistä osa voi olla yhteisiä muiden puulajien kanssa. Vieraan puulajin seuralaislajit voivat viihtyä suomalaisessa metsässä ilman riskejä, mutta sitä ei voi koskaan varmuudella tietää.”
Hyvä esimerkki huonosta sopeutumisesta on lähes kaikkialle maailmaan levitetty eukalyptus. Eurooppalainen mikrobikanta ei oikein kykene hajottamaan eukalyptuksen kariketta, minkä seurauksena sitä kertyy maahan. Tämä lisää muun muassa metsäpaloriskiä.
”Kolmas syy välttämiseen on se, että olemme toistaiseksi pärjänneet hyvin kotimaisilla puulajeilla. Metsäteollisuus on tottunut käyttämään niitä. Teollisuuden mahdollisuudet käyttää vieraita puulajeja koetaan epävarmoiksi”, Beuker sanoo.
Pihapuut leviävät metsiin
Vieraita puulajeja toki silti tulee Suomeen kaiken aikaa esimerkiksi pihapuiksi, ja myös kotimaiset puut leviävät uusille alueille. Esimerkiksi Keski-Suomen metsissä on havaittu yhä enemmän tammen ja vaahteran taimia.
”Ne ovat todennäköisesti peräisin pihoista ja puutarhoista”, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mikko Tikkinen.
Pihapuita on kuitenkin niin vähän, että ne tuskin pystyvät sekoittamaan metsäekosysteemiä.
Egbert Beukerin mukaan edes muutaman tuhannen kaupunkipuun istuttaminen ei aiheuta vaaraa metsille.
”Pitäisi puhua muutaman tuhannen hehtaarin istutusaloista, jotta riskit alkaisivat kasvaa.”
Mitä sitten voisivat olla ne vieraat puulajit, joita Suomessa voisi harkita? Kontortamänty on Beukerin mukaan käytännössä hylätty. Douglaskuusi voisi olla mahdollinen.
Esimerkiksi pyökkiä tuskin saa laajasti menestymään Suomessa, koska pyökki on merenläheinen laji ja sopeutunut erilaisiin valo-olosuhteisiin, eikä ilmastonmuutos vaikuta kumpaankaan näistä.
Tikkinen uskoo, että etelärannikon saarni-, jalava- ja tammimetsiköt saattavat tulevaisuudessa yleistyä muuallekin Suomeen. Toisaalta yleistymistä saattavat haitata näiden puiden nimikkotaudit eli saarnensurma ja hollanninjalavatauti.
Aiemmin siperianlehtikuusena tunnettu arkangelinlehtikuusi on rajatapaus. Sitä on tuotu useilta seuduilta Suomeen jo 1700-luvulta lähtien. Merkittävin esiintymä oli Karjalankannaksella rajan taakse jäänyt Raivolan lehtikuusimetsä.
”Lehtikuuselle on perustettu meillä siemenviljelmiäkin”, Tikkinen kertoo.
Itsekseen leviäviin tulokaslajeihin Egbert Beuker ei ainakaan lyhyellä aikavälillä usko, koska leviämisen estää meri sekä lännessä että etelässä.
Metsäsertifiointi kieltää
Merkittävin este vieraiden puulajien käytölle on metsäsertifiointi. Vieraslajien viljely kiellettiin alusta lähtien sekä PEFC- että FSC-järjestelmissä, vaikka ainakin PEFCissä asiasta on kyllä keskusteltu.
Pitkään Suomen PEFCin pääsihteerinä toiminut Auvo Kaivola muistelee, että metsäsertifiointia suunniteltaessa asiasta keskusteltiin lyhyesti.
”Suhtautuminen oli kielteinen, mainesyistä.”
Kaivolan mukaan vieraslajeja vierastava linjaus tuli tavallaan tuontitavarana ulkomailla käydystä keskustelusta.
”Päätös oli helppo tehdä, kun meillä ei vieraita puulajeja käytetty eikä kukaan edes suunnitellut sellaista.”
Kun PEFC-metsäsertifioinnin kriteerejä uusittiin viime vuosikymmenen vaihteessa, vieraiden puulajien kielto otettiin taas esille. Mutta jälleen ne hylättiin, ja jälleen mainesyistä. PEFCin päätöksiä tekemässä ollut Metsähallituksen kestävän kehityksen päällikkö Antti Otsamo sanoo, että nykyään asiasta ei edes keskustella.
”Mitään oppositiota ei varsinaisesti ole. Toisinaan keskusteluissa on heitetty, että palautetaan vieraiden puulajien tutkiminen, mutta ei vakavissaan.”
Eikä tutkimusta nykyään juuri edes ole. Luonnonvarakeskuksella on joitakin yli satavuotiaita tutkimuskohteita, joita ei ole lakkautettu. Lisäksi Luken Puuva-hankkeessa, joka tutkii kotimaisten puulajien käyttöä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, on vähäinen douglaskuusen biologiaa tutkiva osa.
Hybridihaapa on metsähaavan ja amerikanhaavan risteytys, jota on Suomessa viljelty tulitikuiksi ja paperiksi. Kuva: Lari Lievonen”Mainehaitta on todellinen”
Tutkija Mikko Tikkisen mielestä juuri ilmastonmuutoksen ja siitä aiheutuvien muiden ilmiöiden takia eri puulajien vaikutuksia metsäekosysteemiin pitäisi tutkia. Antti Otsamon mukaan ilmastonmuutokseen pystytään sopeutumaan kotimaisin puulajein.
”Tärkeä keino ovat sekametsät ja niiden puulajisuhteiden junailu. Nyt jo useat tahot suosittelevat männyn ja kuusen samanaikaista istuttamista ja metsän luontaisen lehtipuuosuuden lisäämistä”, Otsamo muistuttaa.
Metsäsertifiointiin vieraiden puulajien kielto on kuitenkin tullut ennen kaikkea alan maineriskin takia. Otsamo vakuuttaa, että riski on merkittävä. Suomi menettäisi yhden metsäviestintänsä kulmakivistä.
”Jos vertaa mihin tahansa toiseen metsätalousmaahan, vaikka Ruotsiin, jossa on paljon kontortamäntyä, meillä tilanne on aivan toinen.”
Otsamo toteaa, että vaikka vieraiden puulajien sallimisesta aiheutuville ekologisille haitoille ei ole tiukkaa perustelua, kyseessä on kiistatta myös ekologinen riski.
”Eikä sitä kannata ottaa, koska selviämme myös kotimaisilla puulajeilla.”
Mihin katosivat energiapaju ja hybridihaapa?
Energiapajua viljeltiin enimmilläänkin vähän. Vuonna 2015 viljelyala oli 110 ja vuonna 2021 enää 70 hehtaaria. Viljelyn ongelmana on heikko kannattavuus.
”Paju kyllä kasvaa nopeasti, mutta sen energiasisältö on niin pieni, ettei se kata korjuuketjun kustannuksia”, sanoo Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes.
Pajuviljelmän perustaminen vaatii investointeja ja työtä, kuten muun kasvillisuuden torjuntaa ja lannoituksia. Viljelmän kokonaisikä on 19–25 vuotta, ja sato korjataan 3–5 vuoden välein.
Kiinnostus energiapajua kohtaan on kuitenkin kasvussa uusiutuvan energian sekä ilmastokysymysten vuoksi. Energiapajun viljelyä kannattaisi ehkä tukea, koska varsinkin sen juuristo saattaa kasvaa suureksi hiilivarastoksi.
”Pajun maanpäällisillä osilla on jo nyt käyttöä biohiilen raaka-aineena, mihin uskon vahvasti”, Remes sanoo.
Pajua voi käyttää myös esimerkiksi saastuneen maan puhdistamiseen sekä ravinteiden kierrätykseen eläintiloilla.
Hybridihaapa on metsähaavan ja amerikanhaavan risteytys, jota on viljelty pääosin istuttamalla sen juurista leikattuja pistokkaita, joista kasvaa juurivesoja. Tällainen haapa on emopuunsa kanssa lähes identtinen klooni.
Hybridihaavan viljely alkoi Suomessa vuonna 1960 tulitikkuteollisuuden tarpeisiin mutta loppui tikkutuotannon myötä 1970-luvun lopussa. Viljelyala kasvoi jälleen vuosina 1997–2003 suurimmillaan noin tuhanteen hehtaariin, kun Metsäliiton paperitehdas Lohjan Kirkniemessä alkoi tehdä haavasta paperia.
Haapa ei kuitenkaan pärjännyt Etelä-Amerikasta tuodulle eukalyptukselle. Metsäliitto luopui haapahankkeesta, ja viljely käytännössä loppui.
Viime vuosina haavan arvo metsäpuuna on noussut monimuotoisuussyistä. Metsäkeskuksen metsänkäyttöilmoitusten mukaan Suomessa jopa viljellään haavikoita. Niitä on suunniteltu 106 hehtaarille vuosina 2020–23.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2023.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
