• Esitys: Pienpuun energiatukiviisi euroa kiintokuutiometrille

    Metsä
    15.6.201216:00
    Juha Aaltoila

    Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on luonnostellut esityksen pienpuun energiatukien järjestelmäksi, joka toimitetaan EU:n komission hyväksyntään lähiviikkoina.

    Tukea maksetaan jatkossa 5 euroa kiintokuutiometriä kohti eli 2 euroa hakekuutiota kohti.

    MMM on korjannut pienpuun energiatuen maksatuspistettä komission edellyttämällä tavalla. Uudessa mallissa tukea voi hakea vasta, kun pienpuuerä on haketettu.

    Tukea voivat saada nuoriin metsiin, joissa korjuukohteeseen jäävän puuston keskiläpimitta on rinnankorkeudelta alle 18 senttiä.

    Uudessa mallissa ei ole tukileikkuria eli korjatulle energiapuumäärälle asetettua hehtaarikohtaista enimmäismäärää.

    Komissio ilmoitti keväällä, että pienpuun energiatukijärjestelmä ei sovi valtiontuen suuntaviivoihin siten kuin Suomi sitä esitti.

    Komission mukaan tuen maksatuksen pitää tapahtua lähempänä energiantuotantopistettä kuin mitä alun perin oli esitetty.

    Pienpuun energiatuki korvaa nykyisen kemeran energiapuun korjuutuen. Pienpuun energiatukea koskevan lain ja kemera-lain muutosten on tarkoitus astua voimaan samanaikaisesti.

    EU:n komission mukaan tuettavalla puulla voi tuottaa sähköä ja lämpöä. Tukea ei heru esimerkiksi liikenteen biopolttoaineiden tuotantoon käytettävälle puulle.

    MMM ei arvioi, kuinka pitkään komission käsittely kestää. Toistaiseksi energiapuuta korjataan kemeran tukien avulla.

    JUHA AALTOILA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pienpuun energiatuki
    Maa- ja metsätalousministeriö
    EU komissio
    kemera-laki
    energiapuun korjuu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle