• Taimiyhtiö Fin Foreliaaloittaa yt-neuvottelut

    Metsä
    28.11.201415:00
    Juha Kaihlanen

    Metsähallituksen kokonaan omistama taimiyhtiö Fin Forelia aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat yhtiön koko henkilöstöä. Vakituisia työntekijöitä Fin Foreliassa työskentelee 25. Kausityöntekijät mukaan laskettuna henkilötyövuosia tehdään 100.

    Fin Forelian toimitusjohtaja Juha Hotti perustelee yt-neuvotteluja taimimarkkinoilla tapahtuneilla muutoksilla, jotka ovat heikentäneet yhtiön tulosta.

    Taimiyhtiöitä vaivaa ylituotanto, minkä seurauksena taimien yksikköhinnat ovat laskeneet. Fin Forelia teki tappiota viime vuonna, ja myös tämän vuoden tulos on tappiollinen.

    Yt-neuvottelut voivat johtaa Hotin mukaan väen vähentämiseen. Hän korostaa kuitenkin, että eri vaihtoehtoja pohditaan. Yksi mahdollisuus on Pieksämäen lepotilassa olevan taimitarhan toiminnan uudelleen käynnistäminen.

    Finforelian muut taimitarhat sijaitsevat Nurmijärvellä, Saarijärvellä, Rovaniemellä, Tohmajärvellä, Tuusniemellä ja Kerimäellä. Yhtiön liikevaihto on yhdeksän miljoonaa euroa. Se on tuottanut yli 60 miljoonaa metsäpuun tainta vuodessa.

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Fin Forelia
    yt-neuvottelu
    taimiyhtiö
    Metsähallitus
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle