• Meton johtoon valittu Stefan Borgman: Puut eivät lähde metsästä liikkeelle nappia painamalla

    Puheenjohtajan valinta meni tiukkaan äänestykseen. Borgman voitti Jarkko Pehkosen toisella äänestyskierroksella äänin 12–10.
    Meton uusi puheenjohtaja Stefan Borgman korostaa metsäasiantuntijoiden merkitystä metsäkeskustelussa. Hän ei näe järkeä siinä, että esimerkiksi avohakkuut kiellettäisiin.
    Meton uusi puheenjohtaja Stefan Borgman korostaa metsäasiantuntijoiden merkitystä metsäkeskustelussa. Hän ei näe järkeä siinä, että esimerkiksi avohakkuut kiellettäisiin. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä
    25.10.201818:52
    Jarmo Palokallio

    Metsäalan Asiantuntijat Meton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu tiukan äänestyksen jälkeen metsätalousinsinööri Stefan Borgman. Puheenjohtajaksi pyrki viisi ehdokasta. Puheenjohtajan valitsi Helsingissä torstaina kokoontunut Meton valtuusto.

    Eteläisen metsäreviirin palveluksessa oleva Borgman nostaa ykköstehtäväkseen sen, että Meton jäsenten palkkaus vastaa työn vaativuutta. Järjestöjohtajan suuriin haasteisiin kuuluu jäsenmäärän säilyttäminen.

    "Työntekijöitä tarvitaan edelleen. Puut eivät metsästä lähde liikkeelle nappia painamalla."

    "Metsästä keskustellaan paljon. Toisaalta hyvä, mutta välillä sävy on turhan negatiivinen. Pitää muistaa, että jos me ei hakata, sen tekee joku muu. Se ei ole välttämättä hyvä, sillä täällä asiat tehdään hyvin."

    Borgman korostaa metsäasiantuntijoiden merkitystä metsäkeskustelussa. Hän ei näe järkeä siinä, että esimerkiksi avohakkuut kiellettäisiin.

    "Toimenpidepakkiin tarvitaan monia menetelmiä. Maanomistaja päättää hakataanko vai säästetäänkö puut."

    Uuden puheenjohtajan kausi kestää kolme vuotta.

    Puheenjohtajakisassa mukana olivat Stefan Borgmanin lisäksi Vesa Koskikallio, Jarkko Pehkonen, Jarmo Reiman ja Tuomo Turunen.

    Borgman voitti Pehkosen toisella äänestyskierroksella äänin 12–10.

    Meton puheenjohtajan paikka avautui, kun vuodesta 2000 asti ammattiliittoa johtanut Håkan Nystrand jäi eläkkeelle.

    Meto on metsä- ja luonnonvara-alan asiantuntijoiden edunvalvontajärjestö. Meto on sekä STTK:n että LUVA – Luonnonvarat ry:n jäsenjärjestö.

    Meton perustivat Evolta valmistuneet metsänvartijat vuonna 1895. Metsänvartijakauden väistyttyä Meton jäsenistön perustana ovat olleet metsäteknikot, metsätyönjohtajat, metsätalousinsinöörit ja metsätalousinsinööri AMK:t.

    Nykyään Metolla on vajaa 7 000 jäsentä. He työskentelevät luonnonvara-aloilla suunnittelijoina, puunhankinnassa, metsäneuvonnassa sekä erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Yrittäjiä jäsenistä on 150.

    Artikkelin aiheet
    Stefan Borgman
    Meto
    puheenjohtajavaali
    metsätalous
    ammattiliitto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle