• Yksityismetsälouteen yli viidenneksen viilto

    Valtiovarainministeriön (VM) ensi vuoden budjettiesitys viiltää yksityismetsätalouden tukirahoista yli viidenneksen. Tuki putoaa suunnitellusta 74 miljoonasta eurosta 58 miljoonaan euroon.
    Metsä
    14.8.201519:21
    Juha Kaihlanen

    Vähennykset kohdistuvat kestävän metsätalouden rahoituslain (kemera) mukaisiin tukiin, joita käytetään puuntuotannon ja metsien biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen.

    Uusi kemeralaki tuli voimaan tämän vuoden kesäkuun alussa. Se valmisteltiin niin, että lain mukaan tuettaviin puutuotantoa turvaaviin töihin olisi käytettävissä 68 miljoonaa euroa. Ympäristötukeen ja metsäluonnon hoitohankkeisiin on tälle vuodelle varattu kuusi miljoonaa euroa.

    VM:n esitys ensi vuodelle leikkaa puuntuotannon tuen suunnitellusta 68 miljoonasta eurosta 55 miljoonaan euroon ja ympäristötuen sekä metsäluonnon hoitohankkeisiin varatun tuen nykyisestä kuudesta miljoonasta eurosta kolmeen miljoonaan euroon. Yhteensä vähennys on näin 16 miljoonaa euroa siitä, mitä uuden kemeralain valmistelussa oli pohjana.

    Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo, että kemeralain mukaisia tukiehtoja ja tukitasoja on tarkasteltava uudelleen.

    "Kyllä tämä tarkoittaa suorasanaisesti, että me joudumme nyt miettimään ja priorisoimaan, mitä rahoitetaan ja mitkä ovat tuen tasot."

    Hilska-Aaltosen mukaan valmistelu uusista tukiehdoista ja tukitasoista tehdään virkamiestyönä sidosryhmien kanssa keskustellen syksyn aikana.

    Valtionapua Suomen metsäkeskukselle VM:n esitys vähentää tämän vuoden 42,7 miljoonasta eurosta ensi vuonna 40,8 miljoonaan euroon.

    Artikkelin aiheet
    yksityismetsätalous
    kemera-laki
    budjetti
    metsien monimuotoisuus
    metsätalouden tuki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle