• Hallitus suojelee historiallisen suuren määrän vanhoja metsiä

    Metsänomistajat vaativat vanhan metsän kriteereihin liittyen yksityismetsien vapaaehtoiseen suojeluun riittävää rahoituksesta.
    Tilaajalle
    Vanhan metsän kriteerit täyttävät kohteet sijaitsevat pääosin Pohjois-Suomessa.
    Vanhan metsän kriteerit täyttävät kohteet sijaitsevat pääosin Pohjois-Suomessa. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Metsäpolitiikka
    20.3.202514:54
    Jarmo Palokallio

    Hallitus on päättänyt vanhan metsän kriteereistä ja luonnontilaisen metsän määritelmästä. Metsänomistajia edustavan MTK:n mukaan päätös vaikuttaa myös yksityismetsiin.

    Kriteerien laadinta liittyy siihen, että hallitus on sitoutunut suojelemaan valtion jäljellä olevat vanhat metsät. Sen taustalla on EU:n tavoite, jonka mukaan jäsenmaiden on pysäytettävä luontokato.

    “Hallituksen esittämä suojelukokonaisuus on huomattava. Siirrämme historiallisen suuren määrän valtion metsää pysyvään ja tiukkaan suojeluun ”, kertoo ympäristöministeri Sari Multala (kok.).

    EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti kriteerejä voi käyttää sekä valtion, kuntien että yksityisten omistamissa metsissä, mutta niiden perusteella valtio ei voi vaatia ketään suojelemaan kriteerit täyttävää metsää.

    Yksityismailla kriteerit täyttävät kohteet suojellaan edelleen METSO-ohjelmassa vapaaehtoisuuteen perustuen. Käytännössä kriteerit voivat silti johtaa myös yksityismaiden suojeluun puun ostajien käyttäytymisen kautta.

    MTK vaatii, että hallitus turvaa metsänomistajien oikeudet ja aidon vapaaehtoisuuden. Se edellyttää riittävää rahoitusta vapaaehtoiseen METSO-suojeluun.

    ”Aitoa vapaaehtoisuutta haastaa, että puunostajien edustajien julkisesti esittämän näkemyksen mukaan metsäteollisuusyritykset eivät voi ostaa puuta kriteerit täyttävistä metsistä miltään omistajaryhmältä”, toteaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

    ”Siirrämme historiallisen suuren määrän valtion metsää pysyvään ja tiukkaan suojeluun.”

    Sari Multala

    Mäki-Hakolan mukaan valtion on varattava riittävä rahoitus, että periaatepäätöksen mukaiset kohteet hyväksytään automaattisesti METSO-ohjelmaan, jos metsänomistaja niin haluaa. Suojeluprosessin on myös oltava nopea ja sujuva.

    Sinällään MTK pitää metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamista tärkeänä. Suojelun lisäämiselle on tarvetta erityisesti eteläisessä Suomessa.

    Myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) nostaa esiin METSO-suojelun tärkeyden. Hän muistuttaa, että vapaaehtoisen METSO-suojelun kriteerit ovat vanhojen metsien suojelukriteereitä väljemmät. Ne mahdollistavat kohteiden suojelun maanomistajien omista lähtökohdista ja tavoitteista käsin.

    ”Metsäluonnon monimuotoisuustyössä keskeistä ja vaikuttavaa on myös talousmetsien luonnonhoidon jatkuva edistäminen”, toteaa Essayah.

    Lahopuun määrä on kasvanut Etelä-Suomen metsissä.
    Lahopuun määrä on kasvanut Etelä-Suomen metsissä. Kuva: Kari Salonen

    Vanhojen metsien määrittelyssä Suomessa kaksi pääkriteeriä ovat puuston ikä ja kuolleen puun määrä. Raja-arvot ovat erilaisia Suomen etelä- ja pohjoisosissa, sillä metsät kasvavat pohjoisessa hitaammin ja ovat luontaisesti vähäpuustoisempia.

    Etelä-Suomessa vanhaksi luetaan 140-vuotiaat havu- ja 100-vuotiaat lehtimetsät, joissa on 40–50 kuutiota lahopuuta hehtaarille. Maan pohjoisosissa ikävaatimus nousee 200 vuoteen ja lahopuuvaatimus tippuu 10–20 kuutioon hehtaarille.

    Kyseiset kriteerit täyttävissä metsissä esiintyy todennäköisesti vanhoille metsille tyypillisiä, uhanalaisia tai taantuneita lajeja ja ne ovat rakenteeltaan monipuolisia ja luontaisesti syntyneitä.

    Aktiivisessa metsätalouskäytössä olevat metsät eivät kuuluu vanhan metsän määritelmän piiriin.

    Ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet etenkin Etelä-Suomessa vanhalta metsältä vaadittavaa lahopuun suurta määrää. Sellaisia kohteita ei juurikaan löydy.

    Myös Metsähallituksen mukaan suurin osa uudesta suojelusta kohdistuu Pohjois-Suomeen. Kyseiset kohteet ovat pääosin rajoitetun käytön piirissä tai kokonaan talouskäytön ulkopuolella.

    Lisää aiheesta
    • Vanhojen metsien tulevien kriteerien mukainen lisäsuojelu painottuu Pohjois-Suomeen.

      Metsä | Pohjois-Suomen metsien museointi jatkumassa – 100 000 hehtaarilla vähäinen vaikutus Metsähallituksen hakkuisiin

      Tilaajalle
    • Ympäristö | Lukijalta: Metsänomistajien taloudelliset kannustimet vahvistavat luontopääomaa

    • Vuonna 2016 metsäyhtiö UPM keskeytti hakkuut Oulujärven Ärjänsaaressa luontoaktivistien vaatimuksesta.

      Metsäteollisuus | Koneen Säätiön raportti: Metsäyhtiöt eivät noudata EU:n luontotavoitteita

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin