

Epätietoisuutta tiekunnissa aiheutti, voivatko niiden Otso Metsäpalvelu Oy:n kanssa tekemät hallintopalvelusopimukset siirtyä yksipuolisella ilmoituksella kolmannelle osapuolelle eli Tieverkolle kuten asiasta tiedotettiin.
Vielä enemmän ihmeteltiin, miksi Tieverkko alkoi laskuttaa asiakkaitaan niiden hallintomateriaalin palauttamisesta tilanteessa, jossa ne aikoivat hankkia hallintopalvelut toiselta toimijalta.
Tiekunnan kanssa tehty hallintopalvelusopimus on käytännössä yksityistien isännöintisopimus, joka kattaa kaiken tiekunnan hallinnon järjestämisen. Hallintopalveluille on tällä hetkellä kysyntää tarjontaa enemmän.
Kun tiekunnilta alkoi tulla MTK:lle hämmentyneitä kyselyjä sopimusten siirrosta ja laskutuksesta, se lähti selvittämään asiaa konkurssipesältä. Pesän mukaan hallintopalvelujen sopimukset eivät siirtyneetkään liiketoimintakaupassa.
”Kaupalla sovittiin vain, että Tieverkko ottaa hallinnoitavakseen ja vastattavakseen kaiken tiekuntien aineiston. Se sitoutuu kontaktoimaan kaikki Otson hallintopalveluiden vanhat asiakkaat ja tekemään esityksen palvelun jatkumisesta heidän kauttaan”, selventää MTK:n Metsänomistajat-linjan juristi Laura Harjunpää.
Tiekunnat saivat aluksi hakea vapaasti mappinsa konkurssipesältä. Tosin vain pieni osa ehti toimia näin, kun liiketoimintakauppa jo toteutui ja aineisto siirtyi Tieverkolle.
Jatkossa tiekunnat eivät olisi saaneet aineistoja konkurssipesältäkään ilmaiseksi. Noutamattomat aineistot pesä olisi tuhonnut viime vuoden loppuun mennessä, joten siirto Tieverkolle pelasti mapit.
Konkurssipesän mukaan Tieverkon laskutusperusteet vastasivat aineiston käsittelystä ja säilyttämisestä aiheutuvia kuluja eli hinnaston mukainen laskutus oli perusteltua.
”Konkurssi muuttaa aina pelikenttää normaalista. Asioiden palauttamisesta konkurssia edeltävään tilanteeseen joutuu valitettavasti maksamaan jotain. Tärkeintä tiekuntien kannalta kuitenkin on, että aineistot ovat tallessa”, Harjunpää tiivistää.
Hän tähdentää, että Otson hallintopalveluasiakkaana olleet tiekunnat ovat täysin vapaita valitsemaan hallintopalvelujen tarjoajan. Ne voivat tehdä uuden sopimuksen Tieverkon kanssa tai pyytää mappinsa, maksaa siitä ja valita toinen palveluntarjoaja.
Suomen Tieverkko Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esa Keskisaari ei halunnut kommentoida tilannetta ja hallintopalvelujen siirron sujumista.
Meille oli tärkeää saada tuttu ammattilainen jatkamaan.
Tammikuussa Metsänhoitoyhdistys Keskipohjan palvelukseen Kauhavalle Otsosta siirtynyt metsä- ja tieasiantuntija Jyrki Holm huomauttaa, ettei Otson hallintopalveluasiakkaina olleilla tiekunnilla ole mitään velvollisuutta sitoutua Suomen Tieverkko Oy:hyn.
Muutamat tiekunnat olivat ymmärtäneet niille tulleen yhteydenoton perusteella, että asiakassuhde ja toiminta jatkuisivat Otson jäljiltä ennallaan Tieverkon kanssa ja tekivät sopimuksen.
”Asiakkuus ei jatku. Tiekunnat voivat kilpailuttaa hallintopalvelut ja tehdä sopimuksen vapaasti kenen kanssa vain, oli se metsänhoitoyhdistys, metsäpalveluyritys, yksityinen tieisännöitsijä tai Tieverkko”, hän korostaa Harjunpään lailla.
Holmilla oli Otsossa Etelä-Pohjanmaan pohjoisosassa 180 tiekuntaa asiakkaanaan, joista jo 50 on siirtynyt Keskipohjan asiakkaiksi Holmin mukana.
”Tuntuu, että paikallis- ja asiantuntemusta arvostetaan, ja fyysinen konttori koetaan tärkeäksi”, hän arvelee.

Entuudestaan tuttu asiantuntija ja paikallisuus painoivat myös kauhavalaisessa Sompinmäen tiekunnassa, kun se kilpailutti palvelun ja teki hallintopalvelusopimuksen Keskipohjan kanssa.
”Meihinkin Tieverkko otti yhteyttä, mutta emme reagoineet siihen, koska tuleva yhteistyö oli jo suunnitteilla ja tiesimme Jyrkin tulevan tähän. Meille oli tärkeää saada tuttu ammattilainen jatkamaan”, korostaa puheenjohtaja Jarmo Hautamäki.
Hänen mukaansa tiekunta ehti hakea mapit itselleen ja saada ne vielä ilmaiseksi, joskaan aikaa siihen ei ollut kuin pari päivää. Jyrki Holm huomauttaa, ettei tilatuissa tiekuntien mapeissa ole välttämättä ollut paljoakaan materiaalia, koska suurin osa on jo sähköisenä.
”Suurin ongelma on, ettei tieyksiköintejä saada ulos Otson järjestelmistä. Jos niitä ei ole tulostettuna, ne joudutaan paikoin tekemään uudestaan alusta alkaen, mikä on työlästä ja hieman turhauttavaa”, hän myöntää.
Sompinmäen tiekunnassa on metsätietä vajaat viisi kilometriä ja 43 osakasta. Jarmo Hautamäen mukaan tiekunta on aktiivinen ja toimiva.
”Kokoukset pidetään ajallaan. Tien lanauksen ja vesakontorjunnan teetämme säännöllisesti ja niihin meillä on hyvät urakoitsijat.”
Yksityisteitä eli asutus- ja metsäteitä on noin 370 000 kilometriä, kun valtion hallinnoimia teitä on noin 80 000 kilometriä
Yksityisteillä on noin 12 000 siltaa, niiden varrella noin 30 000 yritystä, 40 000 maatilaa, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 kesämökkiä.
Käyttäjiä yksityisteillä on noin 2 miljoonaa ja niiden varrella asuu noin puoli miljoonaa suomalaista.
Yksityisteiltä lähtee noin 4 000 täysperävaunullista puukuormaa päivässä.
Lähde: Traficom
Editoitu jutun otsikkoa ja ingressiä 16.5. klo 13.00.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
