• ”Kokoomus ei saa olla vihreiden puisto-osasto” ‒ Kokoomusnuoret kritisoivat kärkkäästi ennallistamisasetuksen käsittelyä

    EU:n ennallistamisasetuksen kansallisen toimeenpanon lausuntokierros päättyy tänään 27.8.
    Metsähallituksen ennallistamiskohde  Ilomantsissa. Ojat on muuten tukittu, mutta tähän on avattu uusi oja vesien ohjaamiseksi suolle. Kuvituskuva.
    Metsähallituksen ennallistamiskohde Ilomantsissa. Ojat on muuten tukittu, mutta tähän on avattu uusi oja vesien ohjaamiseksi suolle. Kuvituskuva. Kuva: Taneli Laine
    Metsä|Politiikka
    27.8.202614:00
    Aida Salminen

    ”Kokoomusnuoret kantaa huolta siitä, että maamme hallitus ei korosta tarpeeksi tärkeimpiä kysymyksiä: mitä ennallistaminen maksaa ja kuinka Suomella on siihen varaa ilman velanottoa?”, toteavat Kokoomusnuoret Instagram-tilillään.

    Heidän mukaansa EU:n puuttuessa kansalliseen metsänkäyttöön Suomen ainoa velvollisuus tulisi olla minimitulkinta asetuksen toimeenpanosta.

    Ympäristöministeriön suunnitelmaluonnoksessa ennallistamistoimien kokonaiskustannuksiksi vuosina 2026–2050 arvioidaan alustavasti noin 1,2 miljardia euroa vuodessa eli yhteensä noin 30 miljardia euroa.

    Siitä valtion osuutta olisi 900 miljoonaa. Kansantaloudelle lasku on todellisuudessa vielä suurempi, kun puuntuotannon alueet ja hakkuumahdollisuudet vähenevät.

    ”Ympäristötavoitteiden kannatettavuus ei poista velvollisuutta arvioida niiden hintaa. Kokoomuksen on syytä ryhdistäytyä ja asettua varmemmin metsänomistajien ja vientiyritysten asemaan. Pinta-aloihin ja hintalappuun vaikuttavat suojeltavien maiden määrittelyperusteet esittää kukin jäsenmaa itse, ja tässä kokoomuksella pitäisi olla paikka vaikuttaa vetovastuuministerin paikalta”, postauksessa todetaan.

    He tuovat esiin metsäteollisuuden roolin valtion taloudelle niin tulojen kuin työpaikkojen kannalta.

    Heidän mukaansa ennallistamisasetus taidottomasti toteutettuna ja siirrettynä mahdolliselle vasemmistohallituskaudelle merkkaisi kansantaloudellista katastrofia.

    ”Kokoomuksen erottaa vihreistä se, että politiikkaa hahmotetaan matemaattisemmin. Iskulauseiden ja aktivismin takana on harvoin huolella tehtyjä arvioita vaihtoehtoiskustannuksista. Mikäli kokoomuksessa pelätään liikaa, miltä asiat näyttävät eikä miten asiat oikeasti on, riskinä on olla vain vihreiden puisto-osasto metsäkysymyksissä”, toteaa kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki.

    Lisää aiheesta
    • Vuonna 2014 metsälaista poistettiin ikä- ja järeysvaatimukset. Samalla jatkuva kasvatus sallittiin.

      Politiikka | SDP ja vasemmistoliitto tiukentaisivat metsien käyttöä – muun muassa puun polttoa halutaan vähentää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ennallistamisasetus
    Kokoomusnuoret
    metsäteollisuus
    metsänomistaja
    EU
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa