• Ajan- ja suunnantaju saattavat hämärtyä metsäretkellä – näin teet retkestäsi onnistuneen

    Hyvä suunnittelu, oikea varustautuminen ja rauhallisuus ovat suvisessa luonnossa liikkujan paras turva.
    Kun liikut merkittyjen reittien ulkopuolella, tarvitset kunnollisen kartan sekä kompassin.
    Kun liikut merkittyjen reittien ulkopuolella, tarvitset kunnollisen kartan sekä kompassin. Kuva: Sari Gustafsson
    Metsä
    23.6.201919:04
    Matti Tuominen

    Metsäretkellä ajan- ja suunnantaju saattavat kadota ja ihminen huomaakin pian olevansa eksyksissä.

    Suomen Punainen Risti muistuttaa tiedotteessaan, että hyvä suunnittelu, oikea varustautuminen ja rauhallisuus ovat suvisessa luonnossa liikkujan paras turva.

    Ennen metsäretkelle lähtemistä sen reitti kannattaa suunnitella niin, että huomioi omat kyvyt ja kunnon. Tärkeää on myös selvittää vaaran kohteet, olla ottamatta turhia riskejä. Muista myös kertoa jollekin, minne olet menossa ja milloin aiot palata.

    Jos tulet reittisi suhteen toisiin aatoksiin, älä kuitenkaan muuta sitä kertomatta ratkaisustasi.

    Mikäli aiot tehdä pitkään kestävän retken tai puhelimesi akku tyhjenee yleensä nopeasti, kännykkä kannattaa pitää retken aikana päällä vain tarvittaessa virran säästämiseksi. Muista myös ladata akku täyteen ennen lähtöä, ja ota tarvittaessa mukaan varavirtalähde.

    Kun liikut merkittyjen reittien ulkopuolella, tarvitset kunnollisen kartan sekä kompassin. Tulentekoa varten mukana on hyvä olla myös puukko, tulitikut tai muu sytytysväline sekä sytykkeitä.

    Hätäpuhelun soittamisen varalta puhelimeen on suositeltavaa ladata ennakkoon 112 Suomi -mobiilisovellus, joka välittää hätäpuhelun aikana automaattisesti sijaintitietosi hätäkeskukseen.

    Myös vaatetus on syytä valita reitin ja säätilan mukaan. Huomioi asun tuulen- ja sateenpitävyys sekä havaittavuus eli suosi näkyviä värejä. Pakkaa mukaan lisäksi ensiapuvälineet sekä ruokaa ja juomaa hieman enemmän, kuin reitin pituus edellyttää.

    Jos retkesi aikana huomaat olevasi eksyksissä, yritä pysyä rauhallisena. Älä myöskään lähde harhailemaan, vaan tutkaile maastoa ja yritä paikantaa itsesi maamerkkien avulla.

    Mikäli et onnistu paikantamaan itseäsi tai olet loukkaantunut, soita hätänumeroon 112. Jätä matkapuhelimen virta päälle soiton jälkeen, sillä sinua voidaan yrittää paikantaa, ohjeistaa tai hakea pois.

    Artikkelin aiheet
    metsäretki
    luonnossa liikkuminen
    varustautuminen
    turvallisuus
    eksyminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle